Bianchi on laadukas valmistaja kaikenlaisen viranomaiskäyttöön tarkoitetun tavaran saralla. Tässä kyseisen lafkan mustia vartijavöitä käytettynä, mutta hyväkuntoisina - näistä ei tartte edes maksaa itseään kipeäksi!
Aavikkosotaan piti sitten tehdä oma housuvyönsä, tässä on iso muovinen LC-3 mallinen pikalukkosolki. Ei siinä mitään, oikein hyvä vyö. Sopii käytettäväksi myös aavikkokuvioidun General Ops -liivin alusvyönä.
Vapaasti säädettävä pikakiinnitteinen housujenvyö, jonka säätö pysyy. Melkein voisi luulla, ettei parempaa ole, ja melkein voisi olla ihan oikeassakin.
Saksan armeijan tekstiilihousuvyö. Samaa kamaa kuin nahkainen, paitsi että ei ole nahkaa. Sopivan kapea mahtumaan käytännössä minkä tahansa housun lenkeistä läpi, vapaasti säädettävä ja pikalukkonsa ansiosta helpottaa arjen pieniä rutiineita.
Länsi-Saksan armeijan vanhan mallin taisteluvyö. 50 mm leveä kangasvyö messinkisoljella, josta saattaa kuvasta poiketen olla maali kulunut tai raaputettu pois. Oikein jämäkkä vyö.
Neuvostoliiton armeijan tekstiilivyö. Kestävä ja toimiva ratkaisu! Metallinen harmaa solki. Soljessa tähden sisällä leka ja joku muu työkalu.
Neuvostoliiton parhaita lahjoja maailmalle, vähänniinkuin mikä tahansa vanha taisteluvyö, mutta perivenäläiseen tapaan todennäköisesti täysin tuhoutumaton! Käytettyä tavaraa, lisäkuvista saat hyvän kuvan mitä paketista löytyy.
Neuvostoliiton parhaita lahjoja maailmalle, vähänniinkuin mikä tahansa vanha taisteluvyö, mutta perivenäläiseen tapaan todennäköisesti täysin tuhoutumaton! Nämä ovat vähän vanhempaa, nahan kaltaisesta substanssista kasaanpuristettua mallia.
Erittäin jäykkä, erittäin kestävä housujen vyö, joka periaatteessa kävisi myös laskeutumiseen. Toimii myös kapeana taisteluvyönä.
Taktinen vyö kahdella pistoolin lipastaskulla, jotka saa kädenkäänteessä irtikin. Sopii käytettäväksi niin housujen kuin taktisen liivinkin vyönä.
Vähän kuin jenkkiläinen housuvyö, mutta italialaisempi. Ihme kyllä, se ei tee tästä vyöstä ollenkaan huonoa, vaan kyseessä on ihan näppärä ja jopa aika päheekin housuvyö.
Tätä vyötä kai pitäis sanoa jenkkimalliseksi, mutta parempi kuvaus on "yksinkertainen, toimiva ja edullinen". Sopii melkein kaikenkokoisille käyttäjille ja useimpiin housuihin.
Perinteinen, tavallinen jenkkimallinen Pistol Belt. Nämä ovat semmoista sopivan lötköä puuvillaa, ja sopivat hyvin housuvöiksi, vähän huonommin tetsarivöiksi.
Erittäin jäykkä, soljeton ja litteästi istuva housujen vyö. Erikoisominaisuutena Mil-Tecin vartijavyö kiinnittyy tähän tarralla.
NVA:n nahkavyö on tehty samalla idealla kuin vanha Wehrmachtinkin vyö, mutta soljen kiinnitys on nurinkurinen. Vyössä on siis iso metallien solki, joka kiinnittyy koukulla. Pituudessa on noin 15 cm säätöä ilmoitetusta mitasta alaspäin. Vyön leveys 45 mm. Koko 90 cm ja pienemmät vain 5,50 €!
Uudenveroisia itä-saksan armeijan kankaisia vöitä metallisoljella. Vyö harmaa, solki harmaaksi maalattua metallia. Sopii niin housujen vyöksi kuin tetsariinkin. Vyön leveys 45mm.
Reichswehrin vyönsolkea valmistettiin vuosina 1925-1935. Se on käytännössä poliittisesti korrekti versio Wehrmachtin soljesta, vain paha risti puuttuu. Sopii käytettäväksi mm. myymämme Wehrmachtin mallin nahkavyön kanssa!
Uuden M05-tetsarin alusvyö. Sen lisäksi, että vyö tekee tetsarista tukevamman, tarjoaa se hyvän pohjan mm. reisitelakan kiinnitykseen.
Solki mallia 1922. Itse vyö muistuttaa tosi paljon saksalaisten saman aikakauden vöitä, solki on vain koristeltu suomalaiselle kamppeelle tyypilliseen tapaan sillä semmoisella kruunupäisellä koiralla.
Viranomaiskäyttöön suunniteltu jykevä varustevyö. Iso liuta hyviä ominaisuuksia korkealaatuisessa paketissa. Leveä, tukeva rakenne suojaa selkää rasitukselta ja auttaa painavammankin varustuksen kannossa.
Nyt saatiin nahkavöitä, jotka ovat malliltaan loistavan yksinkertaisia ja tyylikkäitä. Enää ei tarvitse etsiä muotikauppojen inhoittavien bling bling -vöiden joukosta vyötä, jota kehtaisi julkisesti käyttää.
Armeijan nahkavyöt ovat ehkä parhaita housuvöitä ikinä: helppo käyttää, tehty kestämään, näyttävät asiallisilta. Tanskan armeijan mustat vyöt eivät ole poikkeus, ja näitä tuli vähän pitempiäkin!
Rehellinen, vanhan ajan tsekkoslovakialainen housujen nahkavyö. Vissiin ikuinen kapine.
Jenkkiarmeijan toisen maailmansodan tetsarivyö niille, jotka eivät kantaneet kivääriä tai pikakivääriä. Kopio sodanaikaisesta.
Edullinen kangasvyö saksalaisen toisen maailmansodan mallin mukaan tehtynä. Näiden piti olla tetsarivöitä, mutta lörppö kangas ei sovellu kannattamaan varustusta kovin hyvin. Housuvyönä kuitenkin oikein kelpo kapine ja varmasti kestävä!
Saksalainen toisen maailmansodan mallin nahkavyö uusiotuotantona. Ulkopuolelta musta, sisäpuolelta ruskea, valkoisilla ompeleilla. Tässä on pelkkä vyöosa, solkea ei tule mukana!