Ulkonäön perusteella vois eka kuvitella, että suomalaiset vain kopioivat klassisen Parabellumin, mutta ei - tää on ihan eri juttu. Lahti-pistooli näki tositoimia viime sodissamme. Tämä on numerotarkka sodanjälkeisen tuotannon yksilö, ja deaktivoitu Suomen uusien säädösten mukaan, jotka onnistuneesti ovat vaikeuttaneet vastuullisten ihmisten elämää.
Hauskasti käytännössä kaikista muista pistooleista poiketen oli L-35:ssä mielenkiintoinen lukon kiihdytin, jonka tarkoitus oli lisätä luotettavuutta mm. Suomen talvessa. Lahti-pistooli oli kokonaisuutena vissiin muuten ihan jees, mutta sotien aikana käytetyt konepistooleihin tarkoitetut järeämmät 9 mm patruunat pistivät mutkan päreiksi ennenpitkää. Pistooli toimi palvelusaseena vielä 80-luvulle asti, jolloin FN HP-DA syrjäytti sen. Valmistusmäärät pyörivät siinä 9000 kappaleen paikkeilla.
Tämä on ns. nelossarjalainen. Sarjanumero on 8408, päällä teksti "VALMET L-35". Kyseinen erä valmistettiin sodan jälkeen. Tästä puuttuu tukin kiinnike, joka on vain tämän sarjan loppupään aseiden ominaisuus. Tukkia ei loppupeleissä edes saatu pahemmin käyttöön.
Mutka on dekottu Suomen uuden lain mukaan (kiitos päättäjät erinomaisesta ja hyvin mietitystä laista); piippuun on porattu kaksi näkyvää reikää, lukkopesä on tukittu ja tuhottu, eikä luisti liiku mihinkään. Aseen varmistinta pystyy räpeltämään, liipasin painuu pohjaan ja lipas irtoaa, mutta siinäpä se onkin. Aseen mukana saat dekotodistuksen.
Vaikka nämä pyssyt eivät toimi, ei niiden kanssa ole lupa heilua julkisella paikalla. Julkisella paikalla tai muuten ulkopuolisille näkyvästi tapahtuva pyssyn heiluttelu johtaa edesvastuuseen - poliisi voi takavarikoida aseen ja antaa sakkoa. Lisäksi sellaisesta voi tulla monelle paha mieli, mikä jo sinänsä riittää syyksi olla tekemättä sellaista.
Tietoa toimituksesta
Lähetämme dekoaseita, näköisaseita, aseen osia ja aseen näköisiä juttuja pelkästään Matkahuollon kautta ja vain Suomen sisäisesti, koska asehysteria.
Tähän olis tarkoitus ensisijaisesti kertoa käyttäjien omia kokemuksia tuotteesta. Jos kysyt jotain, Varusteleka ei vastaa - yhteydenotot meihin sähköpostilla, kiitos.