Koitettiin saada Jagel-kuvioituja Veshmeshokeja, mutta jouduttiin kuitenkin tyytymään tämmöiseen vähän parempaan vaihtoehtoon. Kyseessä on putkimainen kantolaite - kuvittele kompressiosäkki ihan oikeilla olkaremmeillä.
Veli venäläinen osaa olla aika innovatiivinen sille tuulelle sattuessaan. Hyvin mielenkiintoinen idea on valmistaa joka suunnassa kompressoitava pussi, johon on vain lisätty olkaremmit ja keskelle vetoketju, jonka avulla sisuksiin pääsee nopeasti käsiksi. Pikasoljelliset kompressioremmit poistavat vetoketjuun kohdistuvan rasituksen. Lisäksi sivuilla on uusinta uutta, nimittäin MOLLE- ja ALICE-yhteensopivia kiinnityspaikkoja lisätaskuille tai irtoremmeille.
Tämmoinen säkki on aika monikäyttöinen kapine - sitä voi käyttää reppuna, kassina tai vaikka ison makuupussin kompressiosäkkinä. Kelaa nyt, pitkään siirtymiseen rinkka, josta leiripaikalle saavuttaessa purat tämän säkin sisällä majailevan makuupussin valmiiksi odottamaan yötä. Nyt sinulla on valmiina päiväreppu lyhyemmille reissuille.
Säkin maksimitilavuus on 45 litraa, mutta kompressioremmien ansiosta sitä voi kutistella varmaan alle puoleen. Tarkoittaa myös sitä, ettei sisältö pääse kovin helposti hölskymään, osaltaan vähentäen taistelijasta lähtevää ääntä. Ihan täyteen pakattuna tämä ei ole parhaimmillaan reppuna käytettynä, sillä yläosa kasvaa tolkuttomasti, tehden kantamisesta vähän vammaista. Pidä tilavuus reppukäytössä muutaman kymmenen litran tuntumassa, niin kaikki on hyvin.
Ja sitten Se Juttu. Näissä on venäläisen, öhm, täysin oma Jagel-maastokuvio, joka on aivan kuin suunniteltu Suomen korpeen.
Kangas on aika tiheää, vettähylkivää nailonia, ja tuntuu kohtuu kestävältä.
Tuote on uusi, valmistaja Tactic-9.
Tähän olis tarkoitus ensisijaisesti kertoa käyttäjien omia kokemuksia tuotteesta. Jos kysyt jotain, Varusteleka ei vastaa - yhteydenotot meihin sähköpostilla, kiitos.