Jenkkiarmeijan käytettyjä, aitoja viidakkomaihareita. 1980-luvulla käyttöön otetussa parannellussa mallissa on pikanauhoitus ja musta väri. Nyt lähtevät viimeiset vähän alennettuun hintaan!
Huom! Useimmista kenkäpareista kengännauhat puuttuvat tyystin, joten kannattaa samalla varmistaa kenkien kaveriksi kengännauhat.
Viidakkokenkä kehitettiin Vietnamin vetiseen ja kuumaan ympäristöön. Perinteisestä nahkakengästä tehtiin kevyempi, hengittävämpi ja ainaisen veden kanssa paremmin toimeentuleva versio tekemällä varsi vahvasta, nailonisilla "hihnoilla" vahvistetusta puuvillakankaasta. Muita muutoksia olivat kenkien sisäreunoille pohjan yläpuolelle laitetut vedenpoistoaukot ja uusiksi muotoiltu pohja. Pohjan kuvio on iso ja harva, minkä ansiosta se ei kerää painavaa likaa ja puhdistuu helposti. Pohjan sisään on lisäksi muotoiltu piikkiansoilta ja muulta inhottavalta suojaava kevyt teräslevy.
Nämä ovat aidot jenkkiarmeijan kokomustat viidakkomaiharit. Kuumalla ilmalla ne ovat edelleen ainutlaatuinen vaihtoehto kestävissä maihinnousukengissä lämmön ja hengittävyyden suhteen, ja vaikka niiden virallinen jakaminen jenkkien asevoimissa loppui lopullisesti 2000-luvulla, ovat ne siksi edelleen monen ammattisotilaan valinta kesäkengäksi - myös muiden maiden asevoimissa.
Viidakkokenkää ei ole tehty vedenpitäväksi - eikä sellaista kenkää olekaan siinä vaiheessa, kun vettä on yli varren. Sen sijaan nämä kengät tekevät sen, mitä tiukat nahkakengät eivät tee - päästävät veden ulos ja kuivuvat nopeasti.
- vedenpoistoaukot sisäkyljessä
- pohja mustaa kumia
- varsi mustaa puuvillakangasta ja nailonhihnaa
- pikanauhoitus
- Pohjassa teräslevy antamassa suojaa Toe Poppereilta ja punji-kepeiltä
- mukana ei todennäköisesti tule kengännauhoja
XN, N, R tai W, tarkoittaa leveyttä - XN on Extra Narrow, eli erittäin kapea, N on Narrow eli kapea, R on Regular, eli tavallinen, W on Wide, eli leveä.
Kengät ovat käytettyjä. Mukana ei todennäköisesti tule kengännauhoja.
 |
| 5/2011 |
Tähän olis tarkoitus ensisijaisesti kertoa käyttäjien omia kokemuksia tuotteesta. Jos kysyt jotain, Varusteleka ei vastaa - yhteydenotot meihin sähköpostilla, kiitos.