Uskomattoman sotilaallisten karvalakkien jatkumosta pitää tällä kertaa huolen Sveitsin armeijan malli. Jos ei tietäis, ei tätä heti luulis armeijan kotsaksi, sen verran hurttia huumoria tai ehkä jopa nerokkuutta on suunnittelussa ilmeisesti ollut.
Tiesittekö muuten, että sveitsiläiset ovat naamioinnin mestareita - maassa oli ihan oikeasti mm. ladoiksi ja asuintaloiksi naamioituja piiloja helevetinmoisille kanuunoille (ei, emme tarkoita krapulaa). Ja joo, niistä pystyi ampumaan myös ulos. Ilmeisesti tarkoitus oli naamioida myös sotilaat joksikin muuksi, sillä tämä lakki päässä ei kukaan erehdy sinua moiseksi luulemaan, vaikka kuinka olis maastopuku päällä, rynkky kädessä ja huutaisit komentoja saksaksi.
Kuten aina ennenkin sveitsiläisestä tavarasta puhuttaessa, on lakki tosi laadukas. Sen ulkomateriaali on sinertävää sarkaa, läpät ovat päällystetty tekokarvalla ja sisus puuvillalla. Läpät ovat tietenkin taitettavissa leuan ali ja nepparoitavissa kiinni. Lisäksi otsan karvaläpän voi taittaa alas peittämään otsan ja vähän silmiäkin, jos haluaa esimerkiksi piilottaa aamuiset, juhlinnan jälkeiset verestävät silmänsä ja hajota maailman epäoikeudenmukaisuuteen.
Näitä ei kantsi heittää koneeseen - jos on ihan pakko pestä, suosittelemme huljuttelemaan kädenlämpöisessä vedessä, johon ehkä sekoitettu villanpuhdistusainetta. Vain ilmakuivaus.
Hinta koon mukaan - Matlockin käppyrän mukaan pienipäiset pääsevät halvalla, isompipäiset saavat pulittaa enemmän. Ei näistä kyllä mikään koko kovin kallis ole.
Käytettyjä, mutta täysin käyttökelpoisessa kunnossa. Otetaan lisää jos saadaan. Tällä hetkellä homma on arpapeliä.
Tähän olis tarkoitus ensisijaisesti kertoa käyttäjien omia kokemuksia tuotteesta. Jos kysyt jotain, Varusteleka ei vastaa - yhteydenotot meihin sähköpostilla, kiitos.