Kizlyarin KO-2 on puhtaasti satuttamiseen tarkoitettu kapine. Saatavilla eri malleina, koska näitä lähetellään meille miten sattuu.
KO-sarjan tikarit ovat ensisijaisesti lähitaisteluun eikä niinkään askarteluun tarkoitettuja teräaseita. Muodoiltaan nämä jäljittelevät ikivanhoja Kaukaasialaisia miekkoja ja tikareita. Muistuttaa vähän kuuluisaa Fairbairn-Sykes tikaria, tai roomalaista Gladiusta. Ja mikäs siinä, miksi turhaan sörkkimään jotain jolla ollaan saatu toisiaan hengiltä vuosisatojen ajan, ei evoluutio ole ihmisvartaloa miksikään muuttanut. Kyllähän tätä voi veistelyynkin käyttää, mutta parhaimmillaan tämä on niissä satuttamispuuhissa joihin suunnittelijat sen tarkoittivat. Näitä luksusmalleja, kiilloitettuine terineen ja nahkakahvoineen annetaan usein mm. ansioituneille FSB:n ja MVD:n upseereille. Usein terään on kaiverettu vastaanottajan palvelusyksikön tunnuksia ja tuppi koristeltu tapauskohtaisilla kuvioilla.
Toisin kuin puukkojen, tai muiden työkaluiksi tarkoitettujen veisten, on KO-2:n terä kaksipuolinen. Terä kapenee sekä ohenee kärkeä päin. Nämä ominaisuudet helpottavat kummasti tökkimishommia. Kahva on perinteinen pyöreä, nahkalevyistä kasattu ja ovaaliksi muotoiltu.
Rakenne ja materiaalit:
- Terä: Pituus 210 mm, paksuus 4 mm. Keskellä veriura, ruoto kulkee kahvan läpi. Materiaali ruostumatonta venäläistä 65X13 terästä. Kovuus HRC 58-59.
- Väisti: Yksinkertainen ovaali teräslevy.
- Kahva: Pyöreä, useasta kiekkomaisesta kerroksesta kasattu.
- Pommeli: Pyöreä, sileäpintainen teräsnuppi.
- Tuppi: Muovia tai nahkaa. Takana noin 7 cm leveä vyölenkki.
Nämä veitset valmistetaan alusta loppuun käsityönä, jokainen on siis yksilö eikä kahta täysin identtistä löydykään. Käsitöinä veisten kokonaispituus ja mittasuhteet voivat vaihdella yksilöstä toiseen, erot ovat kuitenkin minimaalisia. Jokaisen terään on merkattu yksilöllinen sarjanumero.
Valmistajasta:
Kizlyar on Venäjällä Dagestanissa toimiva ison luokan teräasevalmistaja. Dagestan on vuosisatojen ajan tullut tunnetuksi teräasekulttuuristaan, jota tänä päivänä vaalitaan valmistusmenetelmien ja perinteisten aseiden muodossa. Tänä päivänä Kizlyar on Venäjän suurimpia teräasevalmistajia, asiakaskuntaan kuuluu Venäjän sisäasianministeriön ja turvallisuuspalvelun joukkojen lisäksi entinen presidentti Vladimir Putin. Jos tämä nykypäivän Herkuleskin kantaa Kizlyarin veistä, niin sen pitäisi jo yksin riittää myönteisen ostopäätöksen tekemiseen!
Tuote on uusi, valmistaja Kizlyar.
Ammattiloukkaantujat huomio: vaikka alunperin tarkoitettu taisteluun, emme me myy näitä ihmisten tappamiseen, vaan keräilyesineiksi, työkaluiksi tai vaikka keittiöveitsiksi.
Emme myy veitsiä alle 18-vuotiaille!
Tähän olis tarkoitus ensisijaisesti kertoa käyttäjien omia kokemuksia tuotteesta. Jos kysyt jotain, Varusteleka ei vastaa - yhteydenotot meihin sähköpostilla, kiitos.