Herajärven kierros - amatöörivaeltaja lentää soolona

Jaa Facebookissa Jaa Facebookissa

Kesän muuttohässäkän ja Mega Grand Openingin valmistelun aikana heräsi kova halu päästä luontoon nollaamaan ajatuksia. Reissun suunnittelu alkoi matkaseuran kartoituksella. Se oli hyvin nopeasti suoritettu. Elokuun lopulla olisivat potentiaaliset matkakumppanit jo lomansa pitäneet.

Voisko sinne sitten hitto vieköön mennä yksin? Etäinen ajatus itselleni. Vaikka olen paljon menossa, ilman seuraa jätän yleensä menemättä. Ruokakaupassa voin käydä keskenäni. Tylsistyykö, pelottaako pimeä, meneekö kuula jumiin olosta omien ajatusten kanssa? Työkavereiden väkevän tulituen rohkaisemana päätin lähteä selvittämään asiaa.

Houkutteli rengasreitti, mutta ei liian pitkä ajomatka. Merkitty reitti, ettei tarvitse osata suunnistaa. Hetta-Pallas vetosi, mutta on kovin kaukana. Päädyin Koliin ja Herajärven kierrokseen. Olin käynyt kierroksen pohjoispään joitakin vuosia sitten, joten päätin lähteä keskeltä Kiviniemestä ja kiertää vähintään itselleni uuden eteläisen reitin. Sen jälkeen voisi palata lähtöpisteeseen, jos harmittaa.

Neljän päivän varustus, mutta avoin suunnitelma. Lähtöpäivä olisi karhunmetsästyskauden alkamispäivä. Kasvanutta kantaa oli tarkoitus leikata erityisesti juuri Pohjois-Karjalassa, jonne oli myönnetty 137 kannanhoidollista poikkeuskaatolupaa. Asetin tavoitteeksi maltilliset 6/137.

Nautinnollinen yksinäisyys

Nukuin antoisat kolmen tunnin unet yönä ennen reissuun lähtöä. Ei ollut mitään varsinaista huolenaihetta, mutta vissiin jonkin sortin jännitystä ilmassa. Naureskelin ennen reissua, kun meidän myymälän Henri kertoi höpöttelevänsä itsekseen yksin vaeltaessa. Lähdöstä meni tunnin verran, kun oma jutusteluni alkoi. Ja lauleskelu, sekä tutuilla että improvisoiduilla lyriikoilla. Täysin turhaan nauroin.

Vihreä lippis Varustelekan logolla. Jaloissa Tulipaikka järven rannalla metsässä.

Vaihtohattu ansaitsi paikkansa rinkassa. Lenkkareissa olisi tullut useampiakin sukulaisia ikävä. Kantamuksia kevensi, kun tulipaikoilla pärjäsi pelkällä puukolla.

Suopellon laavulla ei ollut muita yöpyjiä, yhteen ihmiseen olin tähän mennessä matkallani törmännyt. Olin lyhyen yön jäljiltä melko puhki, eikä haitannut pätkääkään, ettei leirissä tarvinnut jutustella joutavia. Todella mukavaa puuhastella kaikessa rauhassa omaan tahtiin polttopuita, veistellä kiehisiä ja tuijotella tulta. Metsän äänet eivät yöllä säpsäytelleet hereille, vaan vedin DD Frontline hammockissa ehkäpä kesän parhaat unet.

Riippumatto ripustettuna puiden väliin leiriytymispaikall. Maa on peittynyt neulasiin. Riippumatossa loikoilevat jalat. Kiehinen.

Hammockissa ei kivet ja kävyt selkää painaneet. Jokaiselle leiripaikalle jätin sytytyspuut ja veistelin kiehiset valmiiksi seuraaville kulkijoille.

Jokien yli, vaarojen päälle

Toisena päivänä ylitin Herajoen. En kiirehtinyt, vaan heitin Alpina Tundrat olalle ja lintuja kuunnellessa pysähdyin keskelle jokea ja annoin Kalevalan vanhimman voiteen virrata varpaille. Melkein lausuin runon. Avautui ensimmäistä kertaa aurinkoinen näkymä Herajärven yli.

Kalliolla vaaran päällä istuskellessani mietin, että hitto miten hyvä ajatus oli lähteä. Valokuvatkin on muuten mukavampi räpsiä, kun ei tarvitse rajailla turisteja niistä pois. Helppo päätös jatkaa seuraavaksi yöksi pohjoislenkin puolelle, Pitkälammelle pulahtamaan.

Vaealtaja joen ylityspaikalla kengät niskassa roikkumassa. Maisemakuva metsäisen vaaran päältä kohti siintävää järveä.

Herajoella kengät kyytiin ja taas kuivin jaloin kiipeämään Vesivaaralle.

Ahoja, sadetta ja hemmetin iso tiipii

Kolmas päivä Ukko-Kolin lähistöltä kulkiessa toi vastaan kaikenkarvaista päiväretkeilijää. Tuli alkumatkan rauhaa ikävä, mutta ruuhka oli nopeasti ohitettu. Maasto vaihtui hetkellisesti hiekkatiehen ja ahoihin. Yöksi oli luvattu kovaa sadetta, joten tähtäsin Ryläyksen kodalle. DD Tarp olisi sateen blokannut, mutta majoitteiden pakkaus aamun sateessa ei houkuttanut.

Ruohikkoinen, Jalat ja kaasukeitin ruohikkoisella aukiolla jonka keskellä iso puu.

Maisemaa, lounasta ja juomaveden keittelyä Ikolanaholla.

Viimeisen päivän siirtymä oli lyhyempi, joten annoin muiden yöpyjien jatkaa matkaansa, pidin kodassa tulia pari tuntia kovimman sateen yli ja mietin jo illalla odottavaa saunaa. Vettä oli pullossa kolmisen desiä, jonka voisin ottaa juomavedeksi matkaan tai käyttää puolet kahviin. Jätin aamukaffet välistä. Melko erilaisia valintoja kuin mitä toimistotyöläisen arkielämässä tulee vastaan. Sateinen ja sumuinen keli ei harmittanut pätkääkään, vaan tarjosi taas erilaista mystistä maustetta maisemiin.

Kodan sisällä tulisija, ruokapöytä ja penkit seinustalla. Sumuinen maisema kohti korkealta kohti järveä.

Ryläyksen vielä aurinkoinen kota ja seuraavan päivän sumua Herajärven yllä.

Jälkifiilikset

Kolmen yön jälkeen oli itselle melko sopiva hetki palata. Matkalla kukaan matkaseurueesta ei valittanut kertaakaan kipeistä lihaksista, rinkan painosta tai tauon tarpeesta. Hiljaisuus ei ollut lainkaan ahdistavaa, vaan pirun rentouttavaa. Iltanuotiolla tuli varmaan herkemmin höpöteltyä tuntemattomille, kun ei ollut omia reissukavereita. Toisaalta olisi varmaan saanut olla melko rauhassakin, jos kykenisi seurassa hiljaa olemaan.

Retkeilijä Järvimaisema nuotipaikalta.

Sateinen paluu Kiviniemen tilalle. Saunan jälkeen taivas kirkastui illaksi ja kävin vielä Herajärven rannassa nautiskelemassa tislaamalla valmistettua palautusjuomaa.

Matkalla oli siis kuitenkin myös kohtaamisia. Seppälän vuokratuvan kaivosta vettä hakiessani tarjottiin sumpit ja suoja reissun kovimmalta kaatosateelta. Pitkälammella kuulin, minkälaista hommaa on kivuta vaaroja seitsenkymppisenä. Kuulematta yhtäkään valituksen sanaa. Huikeita ukkoja.

Laitoin myös hyvää kiertoon. Kodassa lainasin supernopeaa Jetboil-keitintäni lammesta kauhotun juomaveden keittoon ja laitoin ylimitoitettuja Scho-ka-kola -varantojani jakoon. Karhuilla kävi tällä kertaa mäihä, eivät osuneet polulle ja joutuneet painiin.

Kupillinen kahvia kuksassa. Muovinen SA kenttäpullo, luha ja kinkkukukkopurkki. Jetboil ja pussiruoka leirtulen äärellä.

Valintani tälle ja tuleville retkille, voikahvi ja Kupilka. Ruokapuolella menin säilykepurkeilla ja pussiruoalla. Ei tiskaamista!

Reissu oli hyvä yhdistelmä omaa rauhaa sekä iltanuotiolla istuskelua uusien tuttavuuksien kanssa. Seuraavaksi pitänee opetella suunnistamaan, että pääsee vielä vähemmän tallatuille poluille. Retkeilen ystävien seurassa oikein mieluusti, mutta yksin se antaa jotain kiehtovan erilaista ja ainakin vielä itselleni uutta. Venytin rajojani huomattavasti ruokakauppaa pidemmälle, mutta jäi halu tutkia tätä hommaa vielä lisää.

Sininen maisema korkealta kohti avautuvaa suurta sinistä järveä.

Kiviniemen aitassa nukutun yön jälkeen ajoin vielä ihailemaan kansallismaisemia Ukko-Kolilta Pieliselle ja Akka-Kolilta Herajärven yli.

Oman kokemukseni pohjalta sanon, että jos ei satu löytymään sopivaan aikaan ja paikkaan kaveria mukaan, niin harkitse yksin lähtemistä. Sitten lopeta se miettiminen ja lähde.

Tästä alaspäin on tuotteita, jotka tekivät matkastani mukavamman:

Artikkelin tuotteita

Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, Original (tumma) Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, Maitosuklaa (täysmaito)
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa
2.99 EUR
Tämä on nyt sitä etsimääsi saksalaista energiasuklaata! Scho-Ka-Kola piti jo toisessa maailmansodassa natsit hereillä, rasiakin on muuten samanlainen paitsi että näihin ei nykyään enää maalata pahojen puolulaisten merkkejä. Vaikuttava ainesosa on sentään vain kofeiini, eikä huhupuheista huolimatta reseptiin muuta koskaan kuulunut.
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, Original (tumma), 10-Pack Scho-ka-Kola, 100 g peltirasiassa, Maitosuklaa (täysmaito), 10-Pack
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, 10-Pack
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, 10-Pack
24.90 EUR 29.90 EUR
Tässä olisi sankarillinen annos sitä etsimääsi saksalaista energiasuklaata! Scho-Ka-Kola piti jo toisessa maailmansodassa natsit hereillä, rasiakin on muuten samanlainen paitsi että näihin ei nykyään enää maalata pahojen puolulaisten merkkejä. Vaikuttava ainesosa on sentään vain kofeiini, eikä huhupuheista huolimatta reseptiin muuta koskaan kuulunut.
Särmä viskoosibokserit
Särmä viskoosibokserit
14.99 EUR
Hyvät bokserit kohtuuhintaan! Kehitimme viskoosibokserit eräänlaiseksi köyhän miehen vaihtoehdoksi merinovillaisille kalsareille. Nämä maksavat reippaasti vähemmän, mutta toimivat aika paljon samalla tavalla, ollen siis heittämällä paremmat kuin puuvillaiset. Meidän testaajamme ovat tämmöisiä jo salaa käyttäneet pitkään ja todettiin ne hyviksi.
Särmä merinovillasukat
Särmä merinovillasukat
9.95 - 12.99 EUR 12.99 EUR
Tarina kertoo, että pääosin merinovillaiset sukat olis maailman parhaat. Nämä ovat paksuudeltaan tennissukkaa vastaavat, eli eivät mitkään mummonvillasukat! Toisin sanoen toimivat ympäri vuoden, vähän kylmemmällä kelillä vaikka kaksin kappalein tai paksumpien sukkien alla.
SA M05 alussukat
SA M05 alussukat
9.99 EUR
M05-varustekokonaisuudessa puolustusvoimat heivasi viimein puuvillasukat, ja jo oli aikakin, varsinkin kun saatiin näin hyvää tilalle! Siis jumankekka, ihan oikeata merinovillaa, armeijan jakotavaraksi nämä ovat rehellisesti sanottuna älyttömän hieno asia.
Kalakalle kalakukko, 182 g säilyke
Kalakalle kalakukko, 182 g säilyke
4.99 EUR
Nyt hei, kunnon hyvää lohikukkoa purkissa. Säilyy 5 vuotta huoneenlämmössä, maistuu herkulliselta eikä sisällä lisäaineita. Tästä sissimuonien ykkösestä 30-luvun intissä osattiin vain haaveilla. Osta monta, sillä tämä kulinaristinen huipputuote on täydellinen retkieväs, mutta sopii myös himaan, toimistoon, autoon ja mökille. Huom! Ei sisällä kukkoa!
Blå Band Outdoor Meal retkimuona
Blå Band Outdoor Meal retkimuona
3.99 - 7.99 EUR 7.99 EUR
Ruokaa, joka ei paljoa paina ja valmistuu helposti ja nopeasti - lisää vain kuuma vesi suoraan pussiin!
Särmä retkeilysukat, merinovillaa
Särmä retkeilysukat, merinovillaa
13.95 - 17.99 EUR 17.99 EUR
Anatomisesti muotoillut vaellussukat vaativille käyttäjille - tai ihan vaan mukavuudenhaluisille. Särmä retkeilysukat siirtävät kosteutta, eristävät ilmavasti ja istuvat täsmällisesti, jotta vältyt rakoilta ja voit kävellä vaikka koko päivän.
Särmä T-paita, merinovillaa, musta Särmä T-paita, merinovillaa, Laivastonsininen Särmä T-paita, merinovillaa, Petrooli
Särmä T-paita, merinovillaa
Särmä T-paita, merinovillaa
44.99 EUR
Päällepäin kuin mikä tahansa T-paita, mutta salaa paljon parempi! Malli on se tuttu ja turvallinen, mutta materiaali loistavan mukavaa ja toimivaa merinovillasekoitetta.
Särmä merinosormikkaat, Tummanharmaa Särmä merinosormikkaat, Musta Särmä merinosormikkaat, Oliivinvihreä Särmä merinosormikkaat, Maastokuvio Särmä merinosormikkaat, Oranssi Särmä merinosormikkaat, Keltainen
Särmä merinosormikkaat
Särmä merinosormikkaat
14.99 EUR
Ohuet, näppärät kotimaiset neulesormikkaat maailman parhaasta materiaalista. Hyvät semikylmille keleille sellaisenaan, toimivat myös paksumpien kuorihanskojen vuorina. Kuin voi tehdä näin edulliset merinovillasormikkaat Suomessa?
Särmä Retkeilyhousut, mustat Särmä Retkeilyhousut, vihreät
Särmä Retkeilyhousut
Särmä Retkeilyhousut
79.99 EUR
Särmä retkeilyhousut on nimensä mukaisesti tehty retkeilyyn ja ulkoiluun, eli mielikuva on aika rento. Näillä pärjää mainiosti vähemmän kesäisessäkin kelissä ja korkeuseroja saa olla. Ulkonäkönsä puolesta nämä ovat yhteensopivat myös kaupunkiympäristön kanssa. Rouhea kangas kestää käyttöä ja erottaa nämä keveistä kesähousuista, mutta liikkuvuus on silti erinomainen.
Särmä TST L1 bokserit, merinovillaa, vihreät Särmä TST L1 bokserit, merinovillaa, mustat
Särmä TST L1 bokserit, merinovillaa
Särmä TST L1 bokserit, merinovillaa
19.95 - 29.99 EUR 29.99 EUR
Puhtaasti käytännön sanelemat alushousut vaativaan aktiivikäyttöön. Pitkät, tiukat lahkeet ja tukeva vyötärö istuvat tukevasti kovassakin menossa. Merinovilla huolehtii kosteudensiirrosta ja tuntuu ihoa vasten mukavalta pitkilläkin reissuilla ja vaihtelevissa olosuhteissa.
Särmä merinokynsikkäät, mustat Särmä merinokynsikkäät, tummanharmaa
Särmä merinokynsikkäät
Särmä merinokynsikkäät
14.99 EUR
Kynsikkäät ovat se katu-uskottavin vaihtoehto käsineiksi, vaikket olisikaan puliukko. Meidän kynsikkäät ovat muita paremmat, valmistettu Tampereella merinovillasta kunnon hyvin.
Särmä premium merinosukat
Särmä premium merinosukat
16.95 EUR 21.99 EUR
Kesäisen ohuet ja tosi hyvin istuvat sukat - meidän näkemyksemme hifistelysukista vaativaan menoon. Näissä strategisesti sekaisin keinokuituja ja merinovillaa, eli ne siirtävät kosteuden pois iholta, mikä on aivan helvetin tärkeä juttu etenkin oltaessa luonnon armoilla. Pitkälle mietityn muotoilun ansiosta näitä on hyvin vaikea saada valumaan ja huonoutumaan, toisin kuin puuvillasukkia!
Särmä TST L1 merinopipo, vihreä Särmä TST L1 merinopipo, musta Särmä TST L1 merinopipo, Khaki Särmä TST L1 merinopipo, oranssi
Särmä TST L1 merinopipo
Särmä TST L1 merinopipo
19.99 EUR
Pieni, mutta ihana asia: ohut, kevyt ja lämmin merinovillapipo. Kätevä asuste joka kulkee aina mukana taskunpohjalla. Sopii hyvin myös kypärien ja muiden päähineiden alla käytettäväksi. Materiaalina kevyt, ihoa vasten mukava ja tehokkaasti kosteutta siirtävä merinovillaseos.
Särmä lippalakki, vihreä Särmä lippalakki, oranssi
Särmä lippalakki
Särmä lippalakki
8.95 - 15.95 EUR 19.99 EUR
Sanokoot mitä kukin sanoo, tavalliselle lippalakille on aina kysyntää. Mitä tahansa halpaa tauhkaa ei kannata ostaa, sillä sen kyllä huomaa käytössä. Tässä olis hyvä peruslippis!
Kalakalle kinkkukukko, 182 g säilyke
Kalakalle kinkkukukko, 182 g säilyke
4.99 EUR
Kukon konsepti on erinomainen temmellyskenttä erilaisille variaatioille - tässä possuversio, eli käytännössä sikaa ja ruisleipää! Ihan oikeata kotimaista ruokaa peltipurkissa, säilyy huoneenlämmössä 5 vuotta eikä sisällä lisäaineita. Osta monta, sillä tämä kulinaristinen huipputuote on täydellinen retkieväs, mutta sopii myös himaan, toimistoon, autoon ja mökille.
Light My Fire Spork O, Shady Green Light My Fire Spork O, Slaty Black
Light My Fire Spork O
Light My Fire Spork O
2.99 EUR
Lusikka ja haarukka, vähän niinkuin vanha kunnon LuHa, mutta Ruotsista, muovia eikä taitu. Niijuu, ja haarukan reuna toimii veitsenä. Poteroa tällä ei voi kaivaa, toisin kuin LuHalla.
Särmä merinovillakalsarit, pitkät
Särmä merinovillakalsarit, pitkät
44.99 EUR
Kun keli käy ikäväksi, samoin käy puuvillaisille alusvaatteille. Siksi kantsiikin siirtyä merinovillaisiin, jotka tuntuvat mukavilta ihoa vasten ihan missä vaan tilanteessa, märkinä tai kuivina. Teetettiin tuolla etelänmailla (Liettuassa) ihan omia villakuteita! Seksikäs, ihoa myötäilevä malli, kuten kuuluukin.
DD Hammocks Tree Huggers riippumattoremmit
DD Hammocks Tree Huggers riippumattoremmit
9.99 EUR
Puunhalaaja on DD Hammocksin erinäppärä riippumattokiinnike, puun (tai vastaavaan fallistisen objektin) ympäri kiepautettava remmi johon riippumaton narut kiinnitetään. Puunhalaajat nimenomaisesti eivät vahingoita kasvustoa niin millään lailla ja ovat kaikenlisäksi solmuttomat, eli tosi nopeat ja helppokäyttöiset!
Savotta SA makuualusta
Savotta SA makuualusta
69.99 EUR
Jos Suomen armeija jotain osaa hyvin teettää, ovat ne nukkumiseen liittyvät varusesineet, kuten makuualusta. Kukapa muu olis hoksannut lisätä alustaan sivuille taittuvat liepeet ja kitkapinnan! Savotta valmistaa nämä Puolustusvoimille ja samaa tavaraa saa meiltäkin. Laatu on tosi hyvä - niin vois hinnastakin olettaa.
Särmä merinovillapaita, hihaton, musta
Särmä merinovillapaita, hihaton
Särmä merinovillapaita, hihaton
25.95 - 32.99 EUR 32.99 EUR
Perinteinen vaimari on paras aluspaita oikeastaan aina silloin, kun ei ole tarvetta pitkähihaiselle ja t-paitakin olis vähän niin ja näin. Harmi vaan, että ne ovat usein puuvillaa - ei siinä varsinaista vikaa ole, mutta ne voisivat olla paljon parempiakin, kuten vaikka merinovillaisia. Niin kuin tää meidän versiomme. Tavallaan aika unisex-vaate, kiitos superhyvän istuvuuden!
SA kenttäpullo, 1 l
SA kenttäpullo, 1 l
7.99 EUR
Litran vetoinen Suomen armeijan kenttäpullomalli. Ehkä eniten perushyvä kenttäpullo mitä on tehty. Kulmikkaan muotonsa ansiosta näitä on tosi näppärä pakata rinkkaan ja isosta suuaukosta täyttö on helppoa! Uutena, kotimaisena tavarana tän kanssa ei tartte pelätä homesieniä tai kinkkitehtaiden kemikaaleja.
Kuivalihakundi Greasy Pork Jerky Smokey BBQ kuivaliha, 50 g Kuivalihakundi Greasy Pork Jerky Smokey BBQ kuivaliha, 150 g
Kuivalihakundi Greasy Pork Jerky Smokey BBQ kuivaliha
Kuivalihakundi Greasy Pork Jerky Smokey BBQ kuivaliha
4.99 - 9.99 EUR
Porsaan kassleria kuivalihamuodossa, tästä ovat unelmat tehty! Rehellisen rasvaista ja tuhtia, pyökkipurulla savustettu ja tehty täällä Suomessa. Vaihtelua naudan kuivalihalle, joka on myös aikamoinen syntinen nautinto. Hurjan maukasta!
DD Hammocks Whoopie Slings riippumattonarut
DD Hammocks Whoopie Slings riippumattonarut
19.99 EUR
Whoopie Slings on taas yksi DD Hammocksin neronleimauksista - ällistyttävän nerokkaan rakenteensa ansiosta solmuttomasti kädenheilautuksessa kiristettävä ja löysättävä kiinnitysnaru puun ja riippumaton välille.
Alpina Tundra
Alpina Tundra
129.99 EUR
Rehelliset ympärivuotiseen käyttöön tehdyt kalvolliset ja kokonahkaiset vaelluskengät ja vieläpä aika lompakkoystävälliseen hintaan. Ja nämähän on valmistettu joko Bosniassa tai Sloveniassa.
Särmä lippalakki verkolla, oranssi
Särmä lippalakki verkolla
Särmä lippalakki verkolla
8.95 EUR 19.99 EUR
Perinteinen rekkakuskin lippis, eli verkolla. Sanokoot mitä kukin sanoo, tavalliselle lippalakille on aina kysyntää. Mitä tahansa halpaa tauhkaa ei kannata ostaa, sillä sen kyllä huomaa käytössä.
DD Hammocks 3x3 Tarp laavukangas, DD Multicam
DD Hammocks 3x3 Tarp laavukangas, DD Multicam
61.99 EUR
Tosi pirun hyvä laavukangas! Vähän kuin brittiarmeijan legendaarinen Basha, mutta astetta parempi. Suomalaiselle jermulle "Erätoveri" tai "Kommandovaate" voivat olla tuttuja nimiä, tämä on juurikin tämäntyyppinen erittäin monikäyttöinen tilapäismajoite. Mukana pakkauspussi, narut ja jopa kiilat!
DD Hammocks Frontline riippumatto
DD Hammocks Frontline riippumatto
72.99 EUR
Malli Frontline on DD Hammocksin "sotilasmalli" ja suoraan sanottuna vähän naurettavan hyvä jokaiseen maailman kolkkaan sopiva riippumatto. Jos hakusessa on kaikenkattava, kestävä riippumatto hyttysverkolla ja kekseliäillä käytännön ominaisuuksilla, osta heti ja lue tuotekuvaus vasta jälkeenpäin. Ei ihmekään että brittisotilaat diggaavat tästä mallista!
Avaimenperä, REMOVE BEFORE FLIGHT
Avaimenperä, REMOVE BEFORE FLIGHT
2.99 EUR
Avaimenperä, jossa punaisessa lätkässä valkoisella teksti REMOVE BEFORE FLIGHT. Sopii kiinnitettäväksi mihin tahansa esineeseen (tai ihmiseen), joka pitää poistaa ennen lentoa.
Jetboil MicroMo retkikeitin, Carbon
Jetboil MicroMo retkikeitin, Carbon
159.99 EUR
Jetboilit eivät ole enää pelkkiä vedenkeittimiä. Jos haluat oikeasti laittaa ruokaakin, on koittanut onnenpäiväsi! MicroMo:ssa on liekinsäätö ja se toimii tavallisten kattiloiden ja pannujen kanssa, mutta edelleenkään se ei pahemmin paina tai vie tilaa repussa.
Loading...