SERE-A Urbaanin selviytymisen kurssi

Kuinka maalle erakoitunut ja metsittynyt työntekijämme selviäisi urbaanissa ympäristössä yhteiskunnan romahdettua? Let's find out!

Kun töissä kysyttiin, että haluaisinko tehdä jutun urbaanin selviytymisen kurssista, niin vastasin, että “totta helvetissä”. Mutta pian alkoi mietityttää, että mihin sitä tuli lupauduttua? Asun haja-asutusalueella ja vietän kaikki lomat erämaassa, joten pusikossa selviäminen on huomattavasti tutumpaa. Mitä tehdä kaupungissa, kun pitsaa ei saa kännykällä, sähköä ei tule pistorasiasta ja raivohullut ryökäleet valtaavat kadut? Ja kestäisikö pehmoiseen sammalvuoteeseen tottunut perämetsien prinsessa nukkumista raunioissa? Ja miten kaikkeen tähän ylipäätään valmistaudutaan?

Survival, Evasion, Resistance and Escape

SERE-A (Survival, Evasion, Resistance and Escape) on aikuisille suunnattu kolmiosainen eloonjäämiskoulutus, joka sisältää kolme erillistä osiota (kesä-, talvi- ja kaupunki). Viikonlopun mittaisen koulutustapahtuman lisäksi siihen kuuluu myös ennakkotehtäviä ja etäopiskelumateriaalia. Kurssilla nukutaan ulkona ja valmistetaan itse kaikki ruuat. Alun perin kyse on NATOn standardiin perustuvasta sotilaskoulutuksesta, mutta tätä nykyä kursseja järjestetään myös siviileille.

Kurssin vetäjänä toimi North69Survivalin Sampsa Olkinuora.

Tämän kyseisen koulutuskokonaisuuden järjesti North69Survival, jonka pääkouluttaja Sampsa Olkinuora on toiminut kurssinjohtajana useilla MPK:n SERE-A-kursseilla ja MPK:n tarkka-ampujakouluttajana. Hänellä on pitkä kokemus eloonjäämiskoulutuksesta, luonnossa liikkumisesta, metsästyksestä ja kalastuksesta. Sampsa on suorittanut SERE-A kouluttajakoulutuksen ja valmistunut SERE-kouluttajaksi 2016.

Valmistautuminen valmistautumiseen

Alkuperäisenä ideana oli käväistä paikalla ulkopuolisena toimittajana, mutta ajattelin, että paremman tulokulman saa, kun heittäytyy mukaan koko ajaksi. Totta puhuen sisäinen prepperini halusi käydä läpi aivan kaiken.

Saimme etukäteen tarkat ohjeet siitä, mitä sai ottaa mukaan, ja lista oli varsin niukka. Maastopuku tai vastaava, hyvät kengät, lämmin taukovaate, sadeviitta, puukko ja pieni reppu sekä selviytymispakkaus. Koska en ollut aiempia kursseja käynyt, enkä tiennyt urbaanista selviytymisestä hevon huttua, ajattelin ensin kysellä tarkemmin kurssin sisällöstä. Mutta lopulta päätin pitää mölyt mahassani. Ei sitä oikeassa katastofissakaan voi kilautella kaverille.

Vaatteet on mun vaatteet

Kun en tiennyt, oliko luvassa ankaraa taistelua zombeja ja paikallisia puliukkoja vastaan ja huljuttelisimmeko vehkeitämme lauhdevedessä vai rypisimmekö vain omissa mehuissa, niin valmistauduin koitokseen ajatuksella pessimisti ei pety.

Päällä Särmä TST taisteluhousut ja Recon Smock, alla merinovillaa.

Vetäisin alimmaiseksi kerrokseksi merinovillaiset Särmä TST L1 Bokserit ja Särmä TST L1 T-paidan sekä Särmä Merinosukat. Merinovillaa minulla on aina mukana eräreissuilla, sillä se tuntuu melko miellyttävältä klähmäisenäkin, eikä se rupea haisemaan kissankuselta kuten tekniset vermeet. Hengittää, lämmittää ja viilentää tarpeen mukaan. Viikon reissuille riittää kaksi paitaa. Toinen päälle, toinen kuivumaan. Tällä kertaa pitäisi tulla toimeen yhdellä, mutta ei sitä yhdessä viikonlopussa ehdi hapantua pilalle.

Päälle pistin Särmä TST Recon Smockin ja Särmä TST L4 Taisteluhousut. Viikonlopusta näytti tulevan aivan saatanan kuuma ja kuiva, joten yhdistelmä vaikutti pikkuriikkisen lämpimältä. Mutta koska nykypäivän säätiedotukset ovat yhtä luotettavia kuin vappusataset, ajattelin varautua myös raamatulliseen vedenpaisumukseen. Recon Smockista minulla on Long-malli, koska tykkään siitä, että takki suojaa myös peräpeiliä säältä ja sontiaisilta. Ja se on tietenkin vahattu niitä mahdollisia sateita silmällä pitäen.

Taukovaatetta en arvellut tarvitsevani, mutta ajattelin, että saa siitä ainakin pehmikettä jos ei muuta. Otin matkaan villakenttäpuseron Se on kohtuupaksu ja tiivis, joten toimii vähän viileämmälläkin, mutta ei vie liikaa tilaa, jos se lojuu tyhjän panttina.

Taisteluhousuissa veikkasin tulevan hiukan hiki, kun ne ovat melko tymäkkää tavaraa, mutta paksuus saattaisi tulla tarpeeseen yöllä, kun makuupussista sai vain haaveilla. Joustavina housuina niissä onnistuisi myös ninjamaisempi liikkuminen. (Jopa paljon ninjamaisemmat muuvit kuin mihin oma kroppa enää taipuu.) Päässä oli vanha uskollinen viidakkohattu. Mitäpä siitä enempiä sanomaan, kun etten ole lippismiehiä. Repuksi valikoitui Särmä Iso Rynnäkköreppu. Se ei varsinaisesti ole määritelmän mukainen “pieni reppu”, mutta pienin mitä minulla on. Ja toimittajan roolissa on pakko muutenkin olla ylimääräistä romua muistiinpanovälineistä latureihin sun muihin härpättimiin, joten kantolaitteen suhteen piti törkeästi ottaa erivapauksia.

Matkaan lähti myös BW sadeviitta. Tämä kumipäällystetty hirvitys on ihan mahtava vehje. Meillä on viikon melontareissuilla näitä useampi. Voi vetää päälle sateella, mutta käy myös istuimena, ruokapöytänä, rinkkojen sadesuojana ja henkisenä tukena ydinlaskeumassa. Painaa helvetisti eikä hengitä lainkaan, mutta kestää lähes mitä tahansa. Puukoksi valikoitui Jääkäripuukko 110.

Mikä perkeleen selviytymispakkaus?

Mukaan sai ottaa vaatteiden lisäksi edellisiltä kursseilta tutun selviytymispakkauksen. Koska en ollut aiemmilla ollut, niin se ei ollut varsinaisesti tuttu. Toki jos suorittaa kurssit oikeassa järjestyksessä, niin tämäkin tulee selville oikeassa järjestyksessä. Onneksi saimme selkeät ohjeet pakkauksen koostamiseen.

Pakkauksen vehkeillä pitäisi voida selviytyä vähän tilanteesta kuin tilanteesta, mutta mitään Hiacen kokoista arkkua ei saanut raahata mukanaan, vaan kaikki piti saada sullottua pieneen, mielellään metalliseen rasiaan, jota voisi käyttää keittoastiana. Ja pakkaus olisi helppo pitää aina saatavilla, esim autossa tai repussa. Metallisia rasioita on monenlaisia, mutta minulla oli vain yksi. Pakki. Mutta ei mikä tahansa sellainen vaan sveitsiläinen pakki, koska siihen mahtuu hiukan enemmän. Ja kuten kuuluisa filosofi Yngwie sen osuvasti sanoo “Less is not more, more is more”

Selviytymispakkauksena toiminut sveitsiläinen pakki taipui myös keittoastiaksi.

Selviytymispakkaukseeni valikoitui vähän kaikkea: onkilaite, laastaria, sideharsoa, joitakin lääkkeitä, avaruuspeite, ylimääräinen veitsi, iso jätesäkki, lusikka-haarukka, kipinärauta, otsalamppu ja myrskytikkuja vedenpitävässä rasiassa sekä Scho-ka-kolaa pervitiinin korvikkeeksi. Pian nähtäisiin, menivätkö valinnat nappiin vai vituralleen.

Ensimmäinen kurssipäivä

Kalkki-Petteri

Ajellessani ennalta annettua osoitetta kohti olin suoraan sanoen äärimmäisen skeptinen sen suhteen, että Suomesta löytyisi järkevä kohde, jossa kouluttaa kaupunkiympäristössä selviytymistä. Arvelin, että rymyämme jossain soramontulla ja larppaamme muka-urbaania ympäristöä. Mutta, kun saavuin paikalle, epäilyksen peikko singahti saman tien huit helevettiin.

Kurssi järjestettiin Lohjalla Kalkki-Petterissä, joka on todella massiivinen vanha käytöstä poistettu kalkkitehdas, jota käytetään nykyään muun muassa puolustusvoimien rakennetun ympäristön koulutuspaikkana. Ja se on suorastaan täydellinen tällaista kurssia ajatellen. Paljon isoja ränsistyneitä halleja, korkeita kolkkoja torneja ja kaikenlaista ihanaa ryönää ja romua. Kokonaisuus suorastaan tihkuu urbaania epätoivoa. Puuttui enää megafonista kaikuva käheä “Just walk away and there will be an end to the horror”.

Mahtavaa ryönää hehtaarikaupalla.

Tutustuminen ja aloitus

Perille päästyäni alkoi porukkaan tutustuminen. Kurssille oli ilmoittautunut minun lisäkseni seitsemän henkeä, joista kaksi oli jo käynyt sekä kesä- että talvikurssin, neljä kesäosuuden ja yksi oli ensimmäsellä kurssillaan. Lisäksi mukana oli meiltä Samu kuvaamassa. Hän oli tosin taktisesti ilmoittanut tulevansa vain kuvaamaan, joten hänen ei tarvinnut tinkiä mukavuuksista, perkele. Tästä lisää myöhemmin.

Ideana oli simuloida sitä, kun yhteiskunta on syystä taikka toisesta romahtanut ja porukka on paennut kodeistaan ottaen mukaansa vain kevyet kantamukset. Aluksi kävimme läpi porukoiden selviytymispakkaukset. Monilta osin väellä oli mukanaan melko lailla samoja tavaroita pienillä poikkeuksilla. Sitten teimme pienen kierroksen alueella ja tarkastelimme sitä, mitä leirin rakentamisessa kannattaa ottaa huomioon turvallisuuden ja mukavuuden suhteen. Jakauduimme myös kahteen neljän hengen ryhmään. Kummankin ryhmän ensimmäisenä tehtävänä oli etsiä sopiva leiripaikka, rakentaa leiri ja kyhätä vessa. Saimme hyödyntää ympäriltä löytyvää irtonaista ryönää varsin vapaasti.

Patjaan pehmikettä, jonka itse jätin suosiolla käyttämättä.

Tässä välissä seurasi seuraava yllätys, ruoka. Olin henkisesti varautunut järsimään muumioituneita rottia ja ryystämään saastunutta kuravettä, mutta vartin kävelymatkan päässä oli järvi, josta sai vettä ja meille oli varattu sekalainen läjä elintarvikkeita. Nyt kun systeemi oli syystä taikka toisesta alkanut kusta, kukin oli napannut kiireessä kaapeistaan pilaantuvaa ja vähemmän pilaantuvaa ruokaa ja painunut evakkoon. Kumpikin ryhmä sai sitä mallintaakseen valita viisi tuotetta ja loput jaettiin lähes tasan ryhmien kesken. Ryhmämme sai myös piskuisen paistinpannun ja ison peltisen vesipäälärin, joten lähitulevaisuus alkoi näyttää varsin valoisalta.

Ryhmä Kerkkä tutustuu hamstraamiinsa elintarvikkeisiin.Toni, minä, Mika ja Johanna.

Aloimme seuraavaksi kartoittaa sopivaa leiripaikkaa. “Päärakennus” oli täynnä kalkkipölyä ja ties mitä myrkkyhuuruja, joten ryhmämme päätyi leiriytymään päädyistä avoimeen rakennuksen rähjään, jossa ilma oli toivon mukaan vähemmän vihamielistä. Sijoittelimme nukkumapaikat pandemiahenkisesti erilleen.

“Pelkäksi kuvaajaksi” ilmoittautunut Samu viritteli riippumatosta viiden tähden luksusmajoitetta samalla, kun itse askartelin patjaa pulunpaskomasta lautalevystä, pahvinriekaleista, sadeviitasta ja avaruuspeitteestä. Makuupussina toimi iso jätesäkki, jollaisiin normaalimaailmassa säilötään lähinnä ruumiita. Ja tyynyn virkaa toimittii harmaaksi kalkkiutunut pala homeista styroksia. Tällä vuoteella piti minun uinuvan ruususen unta seuraavat pari yötä.

Ikioma puliukkopeti.

Sänky jollaisen saa, kun on pelkkä kuvaaja.

Vaihtoehtoiset valon ja lämmönlähteet

Kun leiripaikat oli valittu, seurasi oppitunti, jossa esiteltiin järkeviä valon ja lämmönlähteitä urbaanin selviytymisen näkökulmasta. Asiaa ei käsitelty vain lopullisen romahduksen vinkkelistä vaan myös pienempien ongelmien, kuten sähkökatkojen. Sellaisiinkin kannattaa olla joku Plan B lämmön, valon ja ruoanlaiton suhteen. Meillä kotona se on tuli, kun maalla asutaan ja puuta piisaa, mutta kaupungissa on syytä varautua etukäteen jonkinlaisilla keittimillä yms.

Vaihtoehtoisia lämmönlähteitä.

Ryhmät rakensivat oppien innoittamina keittiöt leiriinsä. Me päädyimme hyvin pelkistettyyn romutiilistä kyhättyyn kapeaan kujaan, johon oli helppo syöttää risuja kummastakin päästä. Lisäksi metallisen vesikanisterin sai siihen päälle veden keittämistä varten. Minulla oli vesipullona LifeStraw, jolla voi juoda vaikka kuralätäköstä, mutta koska olin ryhmämme ainoa rapajuoppo, kaikki vesi keitettiin.Tulille sai vielä pannun ja pakin, joten grilliritilää ei tarvinnut viritellä. Tulisija kuumeni myös kivasti hyvin pienellä risumäärällä. Kumpikin porukka sai pienen määrän poltettavaa, mutta meiltä ne jäivät käyttämättä, kun kuivia risuja ja jätelautoja lojui nurkissa riittämiin.

Minimalistinen keittiömme.

Vihollinen tulee tällä kertaa ylhäältä

Kuvittelin, että kurssiohjelmaan lisätyt yölliset vartiovuorot olisivat puhdasta harjoittelua, mutta tämäkin luulo osoittautui vääräksi. Tehdasalue oli nimittäin varsin suosittu nuorten puuhamaa öisin. Laiton sellainen, mutta milloinkas se on ketään estänyt. Ja yöllisiä hiippareita oli katoilla ja raunioissa melko paljon, eikä kaikille riittänyt pelkkä seikkailu. Edellisyönä oli rikottu paikalle tuodun harjoitusauton ikkunoita, joten katoilta saattaisi sataa muutakin kuin vettä.

Yölliset vartiovuorot olivat pakollisia vandalismin varalta.

Jotta automme pysyisivät ehjinä ja tavarat tallessa virittelimme leiriin johtaville kulkuväylille esteet yksityisalueen merkiksi, ja kummastakin leiristä oli pikkutunneilla hereillä aina yksi. Huonounisena primadonnana pyysin ensimmäisen vartiovuoron. Yö oli muuten hiljainen, mutta jostain kantautui vaimeasti metallimusiikkia, ja lähistöllä huhuili saalistava pöllö. Pölyisiin ja graffitien kirjomiin betoniseiniin tarrautuneet kiiltomadot antoivat paikalle tunnelmallista radioaktiivista hehkua.

Tervemenoa-kyltti on olennainen osa romahduksen jälkeistä sisustusta.

Verenhimoiset zombit ja teinit pysyttelivät poissa yövartijoiden tieltä.

Aivoja nakertavat zombit ja teinit pysyttelivät poissa, ja lopulta tuli aika painua yöpuulle. Oikaistessani makuulle yllätyin, kuinka mukava lautapatja oikeastaan oli. Tai ei se siis ollut alkuunkaan miellyttävä, mutta olin kuvitellut sitä infernaalisen epämukavaksi. Heinää olisi toki voinut kerätä lisäpehmikkeeksi, mutta Lohja on sen verran täynnä punkkeja, ettei ajatus houkuttanut. Otan mieluummin pientä kolotusta kuin jonkun mystisen aivoruton.

Jos ette ole ikinä nukkunut roskapussissa, suosittelen sitä lämpimästi eräänlaisena henkisenä kasvutarinana. Yön lämpötila ei laskenut kuin +14 asteeseen, joten hengittämättömässä säkissä tuli ensin kunnolla kuuma. Mutta kun hiki viileni, se veti vilun pintaan. Lisäksi makuupaikkaa piinasivat itikat. Recon Smockissa on tilava huppu ja olin varautunut myös Särmä TST Kypärähupulla ja hatun alle laitettavalla hyttysverkolla. Joten puremista ei ollut pelkoa, mutta se veemäinen ininä kasvoi nopeasti Stukan ulvonnaksi ja veti elon kunnolla pilveen siksi, kunnes väsymys vei lopulta voiton ja tuli armollinen pimeys.

Muu leiri nukkuu, kun minä, vartija ja itikat valvomme.

Toinen kurssipäivä

Mainiosti nukutun tunnin jälkeen oli aika aloittaa ihana aamu. Hiukan jomotti ja kolotti, mutta tätähän sitä tultiin hakemaan, joten mieli oli kirkas. Lähistöltä kerätyillä kuusenkerkillä maustetun aamupuuron jälkeen käytiin läpi edellispäivää ja senhetkisiä tunnelmia. Porukka oli yhä varsin aurinkoisella tuulella ja innokkaina siirtymään päivän koulutusten pariin.

Palavien nesteiden käyttö ja sammutus

Aamun eka oppitunti käsitteli erilaisten nesteiden sytyttelyä ja sammuttelua sekä niiden hyödyntämistä mm. improvisoiduissa soihduissa. Porukka pääsi myös testaamaan sammutuspeitteen ja jauhesammuttimen käyttöä, mikä oli hienoa, sillä tätä treeniä ei ole koskaan liikaa. Tämä osuus on varsin hyödyllinen kaikille retkeilijöille ja tulen kanssa tekemisissä oleville. Meillä kävi tuuri, että kuumuudesta huolimatta Uudellamaalla ei ollut vielä avotulikieltoa, se tuli vasta välittömästi kurssin jälkeen.

Juho harjoittelee vaahtosammuttimen käyttöä.

Sähkön perusteet

Seuraavaksi tutustuttiin auton sähkölaitteisiin urbaanin metsästäjä-keräilijän näkökulmasta. Samalla väsättiin romuauton akusta ja lampuista valot leiriin. Lisäksi irrotettiin autostereot ja rakennettiin niistä, kajareista ja akusta toimiva radio, että voidaan seurata katastrofin jälkeisiä uutisia. Vaikken tekniikasta yleensä perustakaan, niin oli erittäin tyydyttävää purkaa asioita osiin, saada valo syttymään ja radio pelittämään. Ydinsodan jälkeisiä uutisia ei tullut, mutta nostalgista jytää sentään saatiin maailmanlopun meininkiä elähdyttämään. Positiivista vielä oli, ettei kukaan käräyttänyt itseään.

Mika virittelee radiota käyttökuntoon, ja minä näytän sujuvasti siltä kuin ymmärtäisin asiasta jotakin.

Ensiapukoulutus

Sitten oli vuorossa kurssin ensimmäinen vieraileva kouluttaja, joka halusi ammattinsa vuoksi pysytellä anonyyminä. Hänellä oli erittäin vahva viranomaistausta sekä pitkä kokemus kansainvälisten poikkeusolojen lääkintäpuolesta. Koulutuksen pääpaino oli siinä, miten hoitaa porukkaa, kun sairaaloita ja apteekkeja ei enää ole. Lyhyt vastaus, helvetin huonosti.

Ensiavun harjoittelua.

Romahduksen jälkeen iso rooli on varautumisessa ja vammojen ennaltaehkäisyssä, koska hoitomahdollisuudet ovat rajalliset, mutta jotain sentään pystyy tekemään vahingon satuttuakin. Käytiin läpi, mitä lääkeaineita kannattaisi olla varalla ja mitkä eivät kestä pitkää säilytystä. Opettelimme myös vammautuneen henkilön tutkimista ja vammojen laadun määrittelyä sekä sitä mitä niiden kanssa mitä sitten tehdä.

Juho tutkii tajutonta Juhaa.

Lisäksi tutustuttiin kiristyssiteen käyttöön. Tämä osio oli erittäin hyödyllinen myös eräretkiä ajatellen. Jos sivistyksen takamailla teloo itsensä vakavasti, niin kiristyssiteellä ostaa kipeästi kaivattua lisäaikaa. Sellaista kannattaa opetella käyttämään ja pitää muutenkin aina mukana, koska sillä voi pelastaa jonkun hengen.

Ensiapuosio oli erittäin kiinnostava, käytännönläheinen ja venähti yli ajan, kun porukalla oli paljon kysyttävää. Valtaosa koulutuksesta sopii täydellisesti myös nykymaailmaan, mutta osa oli tarkoitettu siihen tilanteeseen, kun nykyistä infrastruktuuria ei jostain syystä enää ole.

Viestintää ja murtopuuhia

Seuraavaksi tutustuttiin viestintävälineisiin LA-puhelimista VHF-puhelimiin sekä aurinkopaneelien käyttöön niiden lataamisessa. Ydintuhon sattuessa saattaapi matkapuhelin- ja sähköverkko kyrvähtää. Aurinkopaneeli monipuolisella liitinsysteemillä on varsin hyödyllinen myös pitempiä sähkökatkoja ajatellen.

Aurinkopaneeleista voi olla apua myös sähkökatkosten aikana

Erilaisia viestintävälineitä

Sitten päästiin toiminnalliseen stressin purkuun eli pistämään paikkoja luvan kanssa paskaksi. Tutustuimme työkaluihin, joita yhteiskunnan tuhoutumisen jälkeen kutsutaan varmaan yleisavaimiksi. Sen perästä kokeiltiin murtautumista ulko-ovesta sisälle sekä auton ikkunoiden rikkomista ja ovesta läpi menemistä sorkkaraudalla ja lekalla. Sen ainakin oppi, että oma ulko-ovi kannattaa suojata hyvin varustautuneiden murtoveikkojen varalta, sillä perusovesta menee läpi aika helpolla. Toki tämä ovi oli karmiensa puolesta normaalia helpompi.

Myös auton ikkunat helähtivät oikein mukavasti hajalle oikeilla välineillä, mutta ovi tuotti melkoisia ongelmia. Tarvittiin sankka joukko perkeleitä, että sen sai väännettyä auki. Ja silloinkin lukko piti, pelti vaan repesi lukon ympäriltä. Kun nykyisen kaltaista yhteiskuntaa ei ole, niin näille taidoille on varmasti käyttöä. Ja on näistä hyvä tietää tänä päivänäkin oman omaisuuden suojaamista silmällä pitäen. Ja onhan se asioiden luvallinen tuhoaminen vapauttavaa.

Onnettomuuksien varalta autossa kannattaa olla ikkunansärkijä ja turvavyöleikkuri.

Juho ja Sari auton yleisavaimina.

Maailmanlopun sauna

Loppuillan ohjelmana oli improvisoidun saunan rakentaminen. Pitäähän suomalaisilla preppereillä olla sauna, vaikka koko maailma olisi tuhoutunut ympäriltä. Tehtiin koivunlehtipesuainetta ja kyhättiin se hikimaja pressusta, jätelaudoista, tynnyristä, tiilistä ja putken pätkästä. Vettä roudailtiin vanhalla polkupyörän rämällä järvestä. Osa saunoi ja osa päätti maksimoida kurjuuden marinoitumalla omissa liemissään. Kuuluin jälkimmäiseen porukkaan, koska ei sitä nyt liian kivaa saa olla.

Post-apokalyptinen sauna.

Yö meni taas vartiovuorojen ja nukkumisen simuloinnin merkeissä. Tällä kertaa lämpötila laski alle kymmeneen asteeseen, joten tulipa villakenttäpusero edes kerran tarpeeseen. Sain myös käsiini korvatulpat, joten itikoiden vittuilu loppui. Niinpä unta tuli peräti ruhtinaalliset kolme tuntia.

Kolmas kurssipäivä

Vaikken kylmänarka olekaan, niin nyt on tunnustettava, että aamuvarhaisesta pukkasi niin kalsa, että oli pakko nousta puliukkonuotiolle lämmittelemään. Jätesäkin hiostavuus yhdistettynä viileämpään lämpötilaan ja tuuleen teki tehtävänsä. Tällä kertaa väsymys oli sitä luokkaa, että lautalaveri olisi tuntunut höyhenpatjalta vielä pitkään, mutta vilu pakotti liikkeelle.

Tässä vessassa ei tee mieli viipyä kovin pitkään.

Sometus ilman sähköä

Aamun ensimmäinen oppitunti käsitteli viestimistä sitten, kun sähkötkin ovat lopullisesti romahtaneet, mikä on melko todennäköinen lopputulema kun kaikki nyrjähtää. Sovittiin kolme viestintätapaa sekä kymmenen viestiä autopalosta potentiaalisiin vihulaisiin, joita välitettiin ryhmien kesken. Alku meni hiukan säätämiseksi, ja viestien setvimisen aikana olisi saattanut tositilanteessa palaa autot ja hermot pariin otteeseen, mutta nopeasti homma rupesi sujumaan ja saatiin viestit kulkemaan ilman suurempia virheitä. Se opittiin kantapään kautta, että akuutit hälytykset kannattaa antaa äänimerkeillä.

Viestintää valo-, ääni- ja käsimerkein.

Pahat pojat

Viikonlopun toisena vierailevana luennoitsijana oli Tom Packalen, joka ei ollut paikalla kansanedustajana vaan kertoi poliisin näkökulmasta uhkatekijöistä, joita voi ilmaantua, kun lakeja ei enää ole. Ennen poliittista uraansa hän toimi pitkään poliisina järjestäytyneen rikollisuuden parissa.

Luennolla käytiin muun muassa läpi uhkatekijöiden tunnistamista ja ikävien tilanteiden välttämistä sekä sitä, mistä kaikkialta rikollisilla voi aseita löytyä. Vaikka pääpaino oli romahduksen jälkeisessä maailmassa, niin valtaosaa kohdista pystyi soveltamaan ihan nykypäivään. Tämä jakso myös venähti hieman pitkäksi, sillä kysymyksiä riitti.

Bug out -asuntomessut

Kurssin lopuksi käytiin myös tutustumassa kummankin ryhmän leiriin ja kuultiin, miksi leiripaikat oli valittu ja mitä hyviä ja huonoja puolia niissä oli. Toinen ryhmä oli päätynyt meitä tiiviimmin järjestettyihin nukkumapaikkoihin. He jäivät päärakennukseen, mutta löysivät sieltä suhteellisen pölyttömän sopen. Kumpikin viihtyi leirissään, niin hyvin kuin näissä oloissa nyt voi viihtyä. Se täytyy toki sanoa, että molemmat leirit oli rakennettu väliaikaiseen käyttöön kesäkaudella. Kesän jälkeen olisi ollut pakko muuttaa paremmin eristettyihin tiloihin ja panostaa nukkumiseen aivan eri tavalla.

Naapuriryhmän urbaani leiri.

Meidän luonnonläheinen leirimme.

Entäpä se muonahuolto?

Kurssin ohjelma oli tiivis, eikä luppoaikaa pahemmin jäänyt. Siksi ruokatarpeita oli varattu sen verran, ettei aikaa tarvinnut käyttää ruoan hankkimiseen. Alueella oli runsaasti rusakoita ja puluja sekä isohko järvi, joten todellisessa hätätilanteessa ravintoa olisi kyllä ollut saatavilla luonnostakin kohtalaisen hyvin.

Mitä ruokaan tuli, niin kumpikin ryhmä sai pastaa, nuudeleita, muusijauhetta, pienen pussillisen muikkuja ja pienen köntin lihaa yms pientä. Riittävästi, että niillä tuli toimeen. Kumpikin sai sitten päättää ruoanlaitosta itsenäisesti. Meidän ryhmämme esimerkiksi keräsi hiukan kuusenkerkkiä pöperöitä piristämään.

Loppupohdintoja

Olen sitä ihmistyyppiä, joka viihtyy erämaassa ja selviytyy siellä paljon paremmin kuin urbaanissa ympäristössä. Siksi oli erittäin mielenkiintoista lähteä tälle kurssille, ja moni kuvitelma muuttui matkan varrella. Opetus oli asiantuntevaa ja kurssin miljöö aivan mahtava. Ja proppien, kuten hylätyn auton yms, suhteen oli nähty todella paljon vaivaa.

Entäpä ne varusteet

Näin lyhyt setti ei vielä laita varusteita erityisen koville, mutta jotain niistä tämänkin perusteella voi sanoa. Sää oli suoraan sanoen helvetin kuuma päivällä ja aavistuksen viileä yöllä. Recon Smock on hyvin ilmastoitu ja hengittävä takki, mutta välillä oli pakko olla paitahihasillaan. Mutta sateen sattuessa vahatusta takista olisi ollut hyötyä. Illemmalla smokki riitti, eli paksumpaa taukovaatetta ei tarvittu kuin viimeisenä yönä, ja sekin ainoastaan sen alkuhikoilun ja tuulen vuoksi. Mutta jos pitäisi pärjätä ympäri vuoden yhdellä takilla, valitsisin jonkin tuulenpitävän mallin ja riittävästi kerroksia.

Kaikki viikonlopun vermeet kulkivat helposti mukana.

Merinovilla on mahtava alusvaatemateriaali vaihtelevaan säähän. Koko viikonloppu meni samalla setillä ja vielä kehtasi käydä kaupassa jälkeenpäin. Toki normaalisti mukana olisi kyllä kahdet, että toista voisi tuulettaa välillä. Kypärähuppu ja hyttysverkko olivat aika mahtava lisä itikoita vastaan.

Alun perin harkitsin jalkaan Salomon Speed Assault -maastolenkkareita ja niillä olisi kyllä pärjännyt tällä kertaa mainiosti. Niiden huonona puolena on, etteivät ne pidä vettä lainkaan, joten märällä kelillä olisi yksi sukkapari saattanut hiukan vituttaa. Kun en tiennyt, mitä tuleman piti, niin menin vanhoilla tutuilla pitkävartisilla vaelluskengillä, jotka ei olleet ihanteelliset tähän säähän. Mutta raunioissa kun liikutaan, niin nilkkatuki on hyvä asia. Ja niissä on varsin hyvä pohja terävien juttujen varalle.

Selviytymispakkauksen suhteen olin varautunut moneen sellaiseenkin asiaan, johon ei olisi tarvinnut varautua. Muutama muu asia olisi sen sijaan saanut olla mukana: desinfiointiaine, rautalankaa, monitoimityökalu ja ne korvatulpat itikoiden varalla. No, pakkausta voi täydentää seuraavaa reissua varten.

Ryhmähenki

Yksi parhaista jutuista näissä kursseissa on, miten porukka hitsautuu hyvin yhteen. Väsyneenä ja nälkäisenä kaikki alkaa jossain vaiheessa ärsyttää, mutta sitä oli tällä kertaa hyvin vähän ja porukalla tuntui olevan oikeasti hauskaa yhdessä silloinkin, kun oli kurjaa. Yhteistyö on katastrofitilanteissa tärkeää ja sitä on hyvä treenailla.

Marko ja Juha.

Kenelle tämä kurssi sopii?

Jos minkäänlainen preppaus kiinnostaa, niin tämä kurssi sopii kyllä sinulle. Vaikket ihan tosissasi odottaisikaan zombi-invaasiota, ydinsotaa tai ufojen hyökkäystä, niin näistä taidoista on hyötyä myös pienempien katastrofien kuten sähkökatkojen varalle. Tämä vuosi on opettanut, että kaikenlaista voi sattua ja varautuminen kannattaa. Lisäksi jokaisen kannattaa ehdottomasti testata nukkumista jätesäkissä. Se pistää omat arkiset ongelmat täysin uuteen perspektiiviin.