Haltin huiputus Kalottireittiä pitkin syksyllä 2018, osa 1/2

Myö ollaa kaks Varustelekan työntekijää, pariskunta, jotka liikkuu luonnossa paljon. Lähiympäristössä me seikkaillaan viikoittain, yön yli reissuja tehdään useita vuodessa. Niiden lisäksi pyritään tekemään pari pidempää vaellusta tai muuta seikkailua vuodessa. Tänä vuonna käytiin toukokuussa Kolilla ja nyt elo-syyskuun vaihteessa Haltilla. Viime vuonna seikkailtiin muun muassa Kaldoaivin erämaassa.

Tän reissun tavoitteena oli vaeltaa Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin seitsemän päivän aikana, yöpyä teltassa yöt, nauttia alkusyksyn viileämmistä keleistä ilman ötököitä, katella hienoja maisemia ja tutustua meille vieraaseen Käsivarren erämaa-alueeseen. Reissun suunnitteluun ei loppujen lopuksi jäänyt hirveästi aikaa Varustelekan muuton ja avajaisten takia, mutta kohde sentään oltiin päätetty jo etukäteen ja kartta ostettu.

Road trip

Komppaniassa herätys! Kello pirisi aamulla viiden maissa. Eväät oli tehty jo edellisenä päivänä valmiiksi. Runsas pekonin täyteinen aamupala nautittiin aggressiivisesti ja viimeiset kamat pakattiin autoon. Tästä alkoi 1200 kilometrin automatka pääkaupunkiseudulta kohti Kilpisjärveä. Moottorimarssin tavoitteena oli ajaa perille viidessätoista tunnissa kahdella pidemmällä pysähdyksellä, jossa tankataan taistelijat sekä auto.

Matka itsessään sujui ilman kommervenkkejä ja aikataulussakin pysyttiin. Jutut olivat huonoja, kun taas seura sekä musiikkivalinnat erinomaisia. Illalla kahdeksalta oltiin perillä Kilpisjärvellä. Teimme viime hetken muonatäydennyksen paikallisesta kaupasta, jonka jälkeen runtattiin taistelijat sekä rinkat puskaan. Tsahkaljärven rannalta etsittiin telttapaikkaa pidemmän aikaa, sillä yllättäen siellä olikin jo parhaat paikat käytössä. Rannan läheltä löytyi meille paikka, jota ympäröi vielä viimeiset tunturikoivut. Tästä eteenpäin näkyvissä tulisi olemaan pääosin vain vaivaiskoivuja, kunnes nekin loppuisivat.

Oman selkäni alle jäi tietenkin useampi kivi, eikä tilanne korjaantunut telttapaikan hienosäätämiselläkään. Paikkaa ei alettu enää vaihtamaan kun tämänkin löytäminen oli jo haaste. Maisemat olivat kuitenkin upeat. Aurinko laski Saanan taakse, kun iltapalaksi jäystettiin ruisleipää voilla ja salamilla.

Nukkumisesta ei oikein tullut mitään kun pää oli täynnä viime viikkojen työtehtäviin liittyviä ajatuksia. Sade ropisi telttaa vasten sekä kivien takia piti kääntyillä jatkuvasti. Aamuyöllä huomasin nukkuvani sikiöasennossa teltan jalkopäässä. Kai tästä ainakin pari nukuttua tuntia tuli.

Auto jätettiin Kilpisjärven luontokeskuksen parkkipaikalle, josta Kalottireitti alkaa.

Taustalla Saana.

Nyt lähtee!

Heräsin vähän ennen Essiä ja kampesin itseni ulos teltasta kevyeeseen vesisateeseen. Tsahkaljärven maisemat olivat mahtavat. Istuimme hetken porojen kanssa Saanaa katsellen ja aamupuuroa keitellen, kunnes Essikin keräili itsensä teltasta ulos. Aamupalan jälkeen lyötiin kamat kasaan ja itse vaellus sai alkaa. Eilen nähdyistä teltoista pystyi päätellä, että matkaajia oli useita liikkeellä.

Askel kulki hyvin. Vaikka rinkka oli suhteellisen painava, siihen tottui nopeasti. Tällä ekalla etapilla päästiin nauttimaan myös Coahppejavrin maisemista Norjan puolella. Reitti kulki kahden kilometrin matkan Norjan puolelta eli tämähän oli oikein ulkomaanmatka! Noin kymmenen kilometrin jälkeen lounas vietettiin Saarijärven autiotuvalla, jota ympäröi rakka jokaiseen suuntaan.

Ensimmäisen päivän virnuilut.

Maisemaa Coehppejavrin rannoilta.

Tuvassa tavattiin norjalaisia vaeltajia joilla oli työpaikan yhteisenä haasteena kävellä koko Norjan läpi. Heidän kohdalleen oli osunut Kalottireitin osuus. Tässähän voisi olla ideaa lekalaisillekin! Norjalaisten sivistyksen tasossa oli selkeästi aukkoja, kun eivät tienneet Suomen korkeinta kohtaa Haltia, minne kuulemma kaikki muut olivat matkalla.

Lounaan jälkeen ylämäki alkoi tosissaan ja suunnilleen näiltä main alkoi myös Käsivarren erämaa-alue. Tallusteltiin hiljakseen tunturia ylös ja neljän kilometrin jälkeen löytyi täydellinen telttapaikka. Tasainen, pehmeä, kivetön (!!!) ja juoksevaa vettä vieressä. Jalat olisivat vieneet vielä paljon pidemmällekin mutta pää sanoi, että hyvät yöunet olisivat tänään tärkeät.

Illalla teltassa katsottiin seuraavan päivän reittiä ja samalla pisti silmään, että yövymme jo nyt 940 metrin korkeudessa tällä ylängöllä kahden tunturin huipun välissä. Näin korkealla ei aikaisemmin olekaan yövytty. Päivän saldo oli noin 14 kilometriä kävelyä, jonka aikana noustiin noin 380 metriä.

Pro tip telttailuun: Meillä kulkee mukana tiskirätti telttapussissa jolla märkä teltta kuivataan ennen pakkausta. Ei paina juuri mitään eikä telttaa tarvitse pakata märkänä.

Nousu telttapaikalle.

Välillä on hyvä pysähtyä katsomaan taaksepäin mistä sitä tultiinkaan.

Sie pystyt siihen!

Unet olivat oikein makoisat. Harvoin vaelluksella tulee näin hyvin nukuttua. Polulle siirtyminen myöhästyi hieman kun unihiekat olivat niin vahvasti silmäkulmissa. Ylängön päältä matka jatkui suurta kurua alas kohti Kuonjarjoen tupaa.

Heti alamäen alussa vanha polvivaiva alkoi vaivaamaan Essiä ja muutaman sadan metrin päästä pysäytti etenemisen kokonaan. Tämä oli osoittautunut haasteeksi viime vuoden vaelluksella Kaldoaivissakin. Ei auttanut muu, kun vetää pöksyt kinttuihin viileässä ja tuulisessa säässä ja teipata jalka kinesioteipillä kasaan. Oltiin varauduttu tähän myös halvalla polvituella, joka ainakin toi apua placebo-efektillä, jos ei muulla. Tämä poisti suurimmat tuskat jalasta ja matka sai taas jatkua.

Kuru ennen Kuonjarjoen autiotupaa.

Kuonjarjoen autiotupa.

Pidettiin lyhyt paussi Kuonjarjoen tuvalla, lyötiin kuivalihat naamariin ja heitettiin rinkat takaisin selkään. Tuvalla taukoili kaverukset, jotka kertoivat seuraavalle tuvalle kulkevan reitin olevan helppo maastoa ja sisältävän pari puron/pienen joen ylitystä. Sitä se olikin! Helpoin pätkä koko vaelluksessa. Ylityksistäkin selvisi kuivin jaloin vaelluskengät jalassa.

Lounastimme tunturissa, kunnes kirkkaalta taivaalta alkoi sataa vettä, omituista. Viereisen huipun päällä oli ohuita valkoisia pilviä, joiden sateen tuuli kuljetti reilun kilometrin matkan päähän meidän lounaspaikalle. Hetkeksi puettiin sadetakit päälle, eikä sadekaan kauaa ropissut. Reitti oli pääosin tasankoa, jonka jälkeen tuli jyrkähkö rinne alas kohti Meekonjärveä.

Lähestytään Meekonjärveä, taustalla näkyy Saivaara.

Navigointia ja taustalla Saivaara.

Maisemat olivat upeat eikä kuvat anna niille riittävästi kunniaa! Meekonlaaksoa onkin kutsuttu Suomen Monument Valleyksi Saivaaran ja usean ison pahdan vuoksi. Näihin maisemiin olisi tehnyt mieli leiriytyä useammaksi päiväksi.

Meekonjärven luona on kaksi tupaa, joista toinen on vuokrakäytössä ja toinen autiokämppänä. Tarvetta pysähtymiseen ei esiintynyt, joten molemmat jäi näkemättä. Järven pohjoispuolella oli hyviä telttapaikkoja pienessä tunturikoivikossa, mutta sää oli upea auringon viistäessä tunturien laella, joten haluttiin jatkaa vielä pidemmälle.

Maisemaa Meekon varaustupien lähellä.

Meekonpahta. M05-maastokuvio katoaa myös näihin maisemiin.

Tämä jäikin kaduttamaan jälkikäteen, koska hyvää telttapaikkaa ei meinannut löytyä sitten millään tämän jälkeen. Paikkaa etsittiin intensivisesti sillä ilta alkoi hämärtää jo kovaa vauhtia. Tästä tuli paljon ylimääräisiä kilometrejä, kun paikkaa koitettiin löytää joen rannoilta sekä ylempää tunturista. Tässä touhussa tunnit vierivät eteenpäin, kunnes aurinkokin oli lopulta laskenut tunturien taa.

Lopulta Essi löysi pienen paikan Vuomakasjärven rantamilta, johon teltan sai pystytettyä juuri ja juuri tietyin päin. Paikka ei ollut ihan ideaali ja telttakin pystytettiin suht kovassa tuulessa. Tunneliteltta pitäisi pystyttää aina tuulen suuntaisesti pitkittäin, mutta tähän paikkaan sitä ei täysin niin saatu, joten sen kanssa jouduttiin vain elämään.

Päivällinen oli jäänyt odottamaan leiriytymistä joka venyi ja venyi vain myöhemmäksi, eli olikin enemmänkin yöpala. Ruoanvalmistus vaati kyllä erityisiä ponnistuksia väsyneenä ja kiukkuisena. Kalakallen savulohirouhe ja nuudelit eivät ole ikinä maistuneet näin hyvältä. Yleensä säilykkeitä ei tule kannettua mukana pidemmillä reissuilla mutta tämä poikkeus kannatti. Uni tuli heti kun pää osui tyynyyn.

Yöllä tuuli yltyi entisestään ja herätti minut. Unenpäästä oli vaikea saada taas kiinni. Teltta oli onneksi valittu sen mukaan, että se oli tehty koviin tunturiolosuhteisiin. Heiveröisempi tekele olisi varmasti repeytynyt ja lentänyt tuulen mukana hevon helvettiin. Reissun jälkeen säätietoja katsellessa tällä alueella tuulen nopeus oli ollut 20 metriä sekunnissa joka on juuri kovan tuulen ja myrskyn rajalla. Siltä se kyllä tuntuikin.

Päivälle kertyi kilometrejä reilu 20. Essin polvi kesti päivän oikein hyvin, mutta nukkumaan käydessä vaivasi jo niin paljon, että piti ottaa vähän vahvempaa särkylääkettä. Seuraavan päivän tavoite oli päästä Haltin juurelle ja yöllä mielessä pyöri skenaariot mitä tehdään jos polvi ei kestäkään enää kävelyä.

Myö näytetään sille!

Aamulla myräkkä oli jo laantunut ja meitä tervehti aurinko lähes pilvettömältä taivaalta. Nukuttiin normaalia pidempään kun unille oli päästy vasta myöhään. Omat unet jäivät hiukan katkonaiseksi tuulen paukuttaessa telttakangasta. Essi fiksuna mimminä nukkui sikeästi korvatulpat päässä.

Tuulisen yön majapaikka

Aamutoimien jälkeen purettiin leiri ja otettiin suunta kohti Pihtsusjärveä. Edessäpäin poluilla näkyi suuri määrä vaeltajia tulossa meitä kohti. Oltiin hiukan ihmeissämme, että mistä hitosta noin iso lössi ihmisiä oikein tulee. Onko täällä joku ohjattu vaellus menossa?

Kun ensimmäiset heistä osuivat meidän kohdalle, tämä selvisi. He kysyivät, että ollaanko teatteriin matkalla ja että ei kuulemma ehditty ensi-iltaan. Mikä hiton ensi-ilta? Teatteri keskellä ei mitään? Oliko tämä huumoria? Jokainen eteen osunut kulkija toimi promoottorina tästä teatterista ja heitä tuli vastaan tällä etapilla noin kolmisenkymmentä, eli enemmän kuin koko muun reissun aikana yhteensä.

Ensimmäisen kymmenen jälkeen koko homma alkoi jo ärsyttämään kun kaikki tuputtivat teatteria. Tämä sijaitsi kuulemma Pihtsusjärveltä muutama kilometri eteenpäin ja ensi-illassa edellisenä iltana oli kuulemma ollut noin 70 katsojaa. Pihtsusjärven autiotuvan ympäriltä oli kuulemma oikea telttakylä ja paikkaa teltalle oli jopa vaikea löytää.

Kyseessä oli siis Operaatio Paulaharju, josta meillä ei ollut aavistustakaan ennen tätä. He esittivät Samuli Paulaharjun Tunturien yöpuolta novellikokoelmaan perustuvaa näytelmien sarjaa erämaissa. Paulaharju oli meille molemmille tuttu ja hänen kirjojaan löytyy omastakin hyllystä vaikka teatterista ei mitään tiedetty.

Aamupäivällä noustiin järveltä tunturille ja tavoitettiin Pihtsusköngäs, joka on yksi Suomen korkeimmista yhtenäisistä vesiputouksista, ehkä jopa korkein. Heitettiin rinkat selästä ja ihmeteltiin tätä näkyä pienen tauon parissa.

Pithsusköngäs kylpee auringossa.

Pakollinen poseerauskuva vesiputouksella.

Tästä eteenpäin reissu tuvalle asti olikin aikamoista kivikkoa. Teatteriväkeä tuli vastaan tästä eteenpäinkin, mutta vain yksittäisiä kulkijoita. Vaikkakin Kalottireitti ja Halti ovat suosittuja vaelluskohteita, ei kummallakaan meistä käynyt mielessäkään, että jengiä olisi näin paljon liikkeellä.

Pysähdyttiin lounaalle Pihtsusjärven tuvalle. Telttoja oli useita kymmeniä kämpän lähistöllä. Vilkaistiin touhua ovelta ja todettiin tuvan olevan täpösen täynnä väkeä. Jäätiin suosiolla “omaan rauhaan” kämpän portaille lounastamaan. Hetken päästä sisältä paukkasi vanhempi herrasmies jutustelemaan meidän kanssa. Edellisen yön tuulet olivat kuulemma rikkoneet ihmisten telttoja ja osa oli joutunut siirtymään evakkoon tupaan keskellä yötä.

Pihtsusjärven tuvalta otettu kuva Pihtsusjärven suuntaan

Ruoan jälkeen irrottiin Kalottireitiltä kohti Haltia. Ohitettiin teatteri ja lisää telttoja sen lähistöllä. Matkan varrella oli myös magee vesiputous, jonka taaksekin olisi päässyt uimaan. Neliasteinen vesi ja viisiasteinen ilma ei houkutellut riittävästi tällä kertaa.

Kyltti teatterille. Taustalla häämöttää Halti.

Etu-Halti ja pieni vesiputous.

Neljän kilometrin jälkeen löydettiin täydellinen telttapaikka, tasaista nurmea veden äärellä. Essin mieltä kutkutteli ajatus Haltin huiputuksesta samana päivänä. Ilta-aurinko paistoi ja taivas oli sininen. Säätiedotus lupasi huomiselle vesisadetta ja pilvistä päivää. Leiriä pystytettäessä Essi lobbasi ajatusta eteenpäin minulle. Katselin telttaa pystyttäessä, että tuossa vieressähän se Halti möllöttää. Matka ei näytä pitkältä, mikäs siinä. Pieni iltalenkki!

Halti ja väsyneet matkaajat pohdiskelevat, lähteäkö pikkuiselle iltalenkille vaiko ei.

Katsottiin karttaa ja päätös kiivetä huipulle vielä samana päivänä oli yksimielinen. Rinkat jätettiin teltan absidiin ja päiväreppuun lyötiin välipalaa, vettä ja ensiapulaukku. Matkaa huipulle ja takaisin tulisi noin 12 kilometriä. Eihän se ole matka eikä mikään! Nähtiin matkalla etäältä Haltin autio- ja varaustuvat mutta sinne ei nyt suunnattu, vaan edessä oli Suomen päälaki.

Kivikkoa oli jo nähty tämän reissun alusta asti, mutta tämä viimeinen etappi ei muuta ollutkaan kuin rakkaa. Maasto oli karua, eikä kasvejakaan oikein näkynyt. Kun rinteeseen päästiin, aloimme vasta ymmärtämään miten iso Halti oikeastaan oli. Paikoin sai käyttää jalkojen lisäksi käsiäkin kiipeämiseen. Vaellussauvasta oli suuri apu kiikkerillä kivillä.

Kiipeämisen alussa.

Puolessa välissä Haltin rinnettä koko homma alkoi jo ottaa päähän, pitkän päivän päälle piti vielä repiä itseään kivikkoa ylös. Kivet alkoivat olla aika nähty. Jalkapohjat tuntuivat siltä, kun olisivat tulessa ja nilkka vihloi joka askeleella.

Nälkäkin oli vieraanamme mut onneksi jano ei päässyt vielä yllättämään. Essi näki tämän minun naamasta ja piristi tunnelmaa laulamalla edelliseltä Kaldoaivin reissulta tutun Ei mittään (työttömän arkiviisu).

Riittikö puhti vielä saman päivän aikana ylös asti, siirrettiinkö huiputus kuitenkin seuraavaan päivään ja kuinka Haltilta päästiin alas? Artikkeli halkaistaan tästä kohtaa kahtia ja seuraavassa osassa tiietään lisää!

Varusteet ja pakkauslistat

• Rinkka ja sadesuoja
• Teltta
• Makuupussi ja makuualusta, iso vedenpitävä pakkauspussi yöpymiskamoille
• Pieniä pakkauspusseja pari kappaletta ruoille
• Roskapussi
• Vedenpitävä pakkauspussi vaihtovaatteille
• Tulitikkuja ruoanlaittovälineiden mukaan ja toiset taskuun. Two is one, one is none!
• Puukko
• Ensiapulaukku
• Korjaussarja
• Puhelin ja vedenpitävä pussi
• Juomarakko ja vedenpuhdistin
• Kompassi & kartta

• Takki ja housut
• Pitkähihainen paita
• Hattu
• Tuplasukat vaellusta varten
• Paksut sukat leiriin yöpymistä varten
• Alushousut
• T-paita
• Aluspaita, pitkähihainen, merinovillaa
• Pitkät alushousut, merinovillaa
• Vaelluskengät
• Kengät joen ylitykseen
• Sadevaatteet
• Huivi (shemagh)
• Hanskat