Kuka teki sun vaatteet, osa 3, Zhenpu

Jaa Facebookissa Jaa Facebookissa

Tämä Varustelekan artikkelisarja on osa kansainvälistä Fashion Revolution Week -kampanjaa, jonka ideana on tehdä vaatteiden valmistuksesta, myynnistä ja ostamisesta eettisempää ja läpinäkyvämpää. Siis parempaa niin työntekijöille kuin tälle planeetallekin eli meille kaikille. Tällaista meininkiä tarvitaan lisää, joten totta kai me lähdettiin mukaan tähän vaatevallankumoukseen.

Kampanjaviikon seitsemän artikkelin sarjassa me esitellään meidän yhteistyökumppaneita ja niiden mahtavaa jengiä, joka tekee teidän vaatteita. Kolmantena on vuorossa Kiinan Xiamenissa toimiva Zhenpu.

Zhenpu tekee esmes sun Särmä-ulkoiluvaatteita

Kiinalaisesta tavarasta puhutaan paljon pahaa ja monesti täysin syystä. Mutta sieltäkin löytyy vastuullisesti toimivia firmoja, kun valitsee kumppaninsa huolella, eikä sorru niihin halvimpiin.

Zhenpu on Xiamenissa sijaitseva ja vuonna 2005 perustettu yritys, joka valmistaa monenlaista tekstiilituotetta. Osa tuotannosta tapahtuu noin 400 kilometrin päässä Yu Dussa sijaitsevassa tehtaassa. Tuotannosta 80 % menee Eurooppaan ja loput Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Zhenpu tekee meidän Särmä Rynnäkköreput ja Isot Rynnäkköreput sekä Särmän ulkoiluvaatteita. Meidän kamppeiden tuotanto on jaettu kolmeen tehtaaseen.

Firma valmistaa kalliimman hintaluokan tuotteita, koska lafkan kulurakenne, eli suomeksi sanottuna työntekijöiden parempi palkkataso, ei mahdollista halpatuotantoa. Työntekijät on kokeneita ammattilaisia, eikä lapsityövoimaa käytetä. Meidän iskuryhmä on toteuttanut tiedusteluoperaation näille tehtaille ja sen tuloksista voi lukea tästä artikkelista.

Wang-Yan

Wang-Yan

Wang-Yan on työskennellyt Zhenpulla 5 vuotta.

Li-Xing

Li-Xing

Li-Xing on työskennellyt Zhenpulla 8 vuotta.

Zhang-Hua

Zhang-Hua

Zhang-Hua on työskennellyt Zhenpulla 6 vuotta.

Lue myös

Artikkelin tuotteita

Särmä Retkeilyhousut, mustat Särmä Retkeilyhousut, vihreät
Särmä Retkeilyhousut
Särmä Retkeilyhousut
63.95 EUR 79.99 EUR
Särmä retkeilyhousut on nimensä mukaisesti tehty retkeilyyn ja ulkoiluun, eli mielikuva on aika rento. Näillä pärjää mainiosti vähemmän kesäisessäkin kelissä ja korkeuseroja saa olla. Ulkonäkönsä puolesta nämä ovat yhteensopivat myös kaupunkiympäristön kanssa. Rouhea kangas kestää käyttöä ja erottaa nämä keveistä kesähousuista, mutta liikkuvuus on silti erinomainen.
Särmä iso rynnäkköreppu, Vihreä Särmä iso rynnäkköreppu, Harmaa Särmä iso rynnäkköreppu, Musta
Särmä iso rynnäkköreppu
Särmä iso rynnäkköreppu
59.99 EUR
Ovatko muut reput arkeesi vähän liian pieniä, mutta et halua rinkkaa? Tässä olisi päivittäiseen käyttöön sopiva reppu hieman isompana.
Särmä rynnäkköreppu, Musta Särmä rynnäkköreppu, Vihreä Särmä rynnäkköreppu, harmaa
Särmä rynnäkköreppu
Särmä rynnäkköreppu
49.99 EUR
Revisioitu, omasuunnitteinen rynnäkköreppumme on tosi fiksu, käytännöllinen päiväreppu oikeastaan mihin vain siviilikäyttöön - nyssäkkää on helppo litistää tai paisuttaa, se on vikkelä käyttää ja se pysyy aina yhtä särmänä pakkauksena tiukasti mukana. Nyt on hyvää reppua tarjolla!
Särmä Windproof Anorak, musta Särmä Windproof Anorak, vihreä
Särmä Windproof Anorak
Särmä Windproof Anorak
71.95 EUR 89.99 EUR
Oletko anorakki-immeisiä? Kiinnostaako tuulenpitävyys? Särmä Windproof Anorak vastaa justiinsa näihin tarpeisiin. Takki sopii kaikenlaiseen ulkoiluun ja me ollaankin tarkasti funtsittu yksityiskohdat kuntoon, eikä vaan lähdetty tekemään juttuja ulkonäkö edellä - vaikka meidän silmään tämä aika kivalta näyttääkin.
Särmä Windproof Parka, musta Särmä Windproof Parka, oxblood Särmä Windproof Parka, keltainen
Särmä Windproof Parka
Särmä Windproof Parka
71.95 EUR 89.99 EUR
Kerralla hyvä yleistakki naisille! Windproof Parkasta saat toivottavasti sen takin, jonka ensimmäisenä ajattelet heittäväsi niskaan kun lähdet ovesta ulos. Monikäyttöinen ja mukava ulkoilu- ja arkitakki, joka ei hiosta mutta suojaa sadekuuroilta. Pue alle villapaita, niin tämä on talvitakki.
Särmä Retkeilytakki, musta Särmä Retkeilytakki, vihreä
Särmä Retkeilytakki
Särmä Retkeilytakki
79.95 EUR 99.99 EUR
Särmä retkeilytakki on nimensä mukaisesti tehty retkeilyyn ja ulkoiluun rennosti. Takin kanssa pärjää mukavasti vähemmän kesäisessäkin kelissä ja ulkonäkönsä puolesta takki on yhteensopiva myös kaupunkiympäristön kanssa. Rouhea kangas kestää käyttöä, mutta liikkuvuus on silti erinomainen.
Särmä Windproof Smock, musta Särmä Windproof Smock, vihreä Särmä Windproof Smock, laivastonsininen
Särmä Windproof Smock
Särmä Windproof Smock
99.99 EUR
Oma näkemyksemme vanhasta kunnon Windproof Smockista muutamin parannuksin. Jos kalvovaatteissa hikoilu kyllästyttää, mutta kaipaat suojaa yllättäviltä sadekuuroilta, tämä saattaa olla paras vaihtoehto takiksi.
Särmä Windproof Fishtail Parka, Musta Särmä Windproof Fishtail Parka, vihreä
Särmä Windproof Fishtail Parka
Särmä Windproof Fishtail Parka
119.99 EUR
Tämmöisiä aktivistien ja modien suosimia kalanpyrstötakkeja on monenlaisia, tässä oma näkemyksemme. Yleisön pyynnöstä kyseessä on kivasti istuva, lämpimällä vuorilla varustettu ja muutenkin paranneltu kunnianosoitus takkivanhukselle. Tämän sisällä olet suojassa viimalta ja kylmältä!
Loading...