Tiedotteet

Night Visions Maximum Halloween 3012 31.10. - 4.11.2012 Helsinki

Julkaistu 16.10.2012
Hei jengi, kohta on taas Halloween ja itse kullakin on mahdollisuus pukeutua tyhmästi kerrankin ihan luvanvaraisesti. Onneksi juhlijoita ja lapsia pääsee pakoon, meinaan Suomen parhaalle leffafestarille. Kyl maar, Night Visions koittaa jälleen, suurempana ja mahtavempana kuin koskaan ennen! Viisi päivää ja yli kolmekymmentä leffaa, mitä muuta voi aikuinen ihminen tarvita?

Pääkallopaikka on Suomen tyylikkäin leffateatteri Maxim, jonka lisäksi myös näytöksiä järjestetään Kinopalatsissa. Tarjonta on kunnioitettava: laadukkaampaa ison rahan jenkkileffaa (kyllä, sellaisiakin on tehty!), parasta genre-elokuvan uutta aaltoa, Kubrickia , kakan syöntiä ja espanjan tökköä. Kuten järjestäjät itse asian hyvin tiivistävät:

”NIGHT VISIONS ON SUOMEN SUURIN, VANHIN MUTTA MYÖS KAUNEIN ELOKUVAFESTIVAALI, JOKA KESKITTYY AINOASTAAN ASIALLISIIN ELOKUVIIN.
Festivaalin ydin muodostuu fantasia-, kauhu-, science fiction – ja kulttielokuvista, mutta ohjelmistoon valikoituu kiinnostavaa materiaalia myös genrekarsinoista piittaamatta.
Night Visions on myös valtakunnan kaavoihin kangistumattomin elokuvafestivaali. NV-vuoden päätapahtumia Helsingissä ovat kevätkaudella järjestettävä Back to Basics -festivaali ja syksyllä lokakuun lopussa Halloween-merkkipäivää juhlistava Maximum Halloween -festivaali. Lisäksi Night Visions jalkautuu vuosittain muualle Suomeen ennennäkemättömien elokuvahelmien muodossa aina tarpeen mukaan.”

Lue lisää: http://www.nightvisions.info

PS töhöpippeleille etukäteen tiedoksi: joo, se on ihan oikeasti 3012.
Loading...