Tiedotteet

No jo nyt on, jumalauta

Julkaistu 17.01.2010
Meidän kimppuumme on hyökätty, mikä tarkoittaa vaan sitä, että jotkut ovat ihan tosiaan pahojen puolella. Jos kuulut siihen joukkoon, joka odottaa ensi viikon saksanreissusta saapuvaa tavaraa, varaudu odottamaan vähän pidempään - auto lähti lauantaina autolautan sijaan hinattuna huoltoon, kun joku oli yön aikana ASENTANUT SOKERIA POLTTOAINETANKKIIN! Parisataa litraa diisseliä ongelmajätelaitokselle, viissataa euroa huoltopäivystykseen, satku jos toinenkin hinauspalveluun ja Finnlinesiltä uusi laivareissu sunnuntaille. Vaan ei hauskuus tähän lopu, koska sama toistui seuraavana yönä uudestaan. (Sillä erolla, että tankki oli täys, eli 300 litraa...) Mitä perkelettä???

Hirveän vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa meitä satuttaa. Varusteleka on aina ollut hyvien puolella, eikä tämä ole mikään vitsi - ideana on hankkia rahaa myymällä hyvää kamaa halpaan hintaan nopeasti ja hyvällä asiakaspalvelulla. Jos tätä tehdessä on tullut hankittua vihollisia, on se meiltä mennyt ihan kokonaan ohi, syytä kun ei oman käsityksen mukaan olla annettu.

Tankin jumiutunutta lukkoa ei oltu viitsitty korjata, kun pahimmaksi seuraukseksi kuviteltiin polttoainevarkaus. Sellanen olis muutenkin paremmin ymmärrettävissä, varas sentään vaan täyttää tarpeensa, mutta nyt kyseessä on sellainen toiminta, jossa on nähty harkintaa ja vaivaa jotta saatais meille todella paljon enemmän vaivaa. Onneksi temppu havaittiin ennenkuin autosta lyötiin moottori käyntiin - nyt tuli vain pari tonnia välittömiä kuluja, aika paljon liikevaihdon menetystä ja paha mieli. Sen tarkemmin moderneista dieselmoottoreista ymmärtämättä pahin mahdollinen skenaario olis voinut olla sellainenkin, että 14 000kg painavan kuorma-auton moottori leikkaa kiinni 80 kilometrin tuntinopeudessa. Kuskin lisäksi siinä olis ollut huono arpa kenelle tahansa, joka olis sattunut jäämään alle.

Tämä on vaan niin äärimmäisen kummallista. Miksi ylipäätään joku menee tekemään jotain noin hölmöä ja täydellisen turhaa, ja mikä juttu se nyt on, että justiinsa meitä pitää kiusata, vielä niin, että auto etsitään seuraavana yönä toisesta paikasta ja varmuuden vuoksi toistetaan temppu? Jos jollain on havaintoja Varustelekan auton luona liikkuvista hiippareista perjantai-lauantaiyönä Varustelekan pihalla tai lauantai-sunnuntaiyönä vantaalaislähiön parkkipaikalta, saa kertoa meille, koska rikosilmoituksia on tehty ja poliisi toivottavasti tekiskin asialle jotain.
Easter egg
X
Easter egg

Hienoa, löysit munan!

Tässä löytöpalkkioksi alennuskoodi: MULTIMUNA24

Ota koodi talteen! Alennuskoodi on voimassa 28.3.-1.4.2024. Laita koodi ostoskorissa sille varattuun kenttään, niin alennusprosentti aktivoituu. Alennuskoodi antaa normaalihintaisista tuotteista 10 % alennuksen (poislukien liput tapahtumiin ja lahjakortit). Kiitos osallistumisesta jahtiin!

Sulje tämä ikkuna
Loading...