Tiedotteet

Pääsiäisen munajahti, aukioloajat ja Night Visions

Julkaistu 05.04.2012
Tää on nyt taas vähän noloa näin kristillisenä juhlapyhänä, mutta meidän pääsiäisrusakkomme hukkasi munansa jonnekin verkkokauppamme syövereihin. Löytäjälle olis luvassa jotain pientä kivaa! Munia voi löytää pääsiäisen ajan, eli 9.4. asti.

Ja koska Jeesus ei halunnut kauppoja pidettävän auki perjantaina ja maanantaina, ovat tämänkin lafkan ovet tuolloin kiinni; paketteja ei pakata, puhelimeen ei vastata ja myymälän ovi on lukossa. Lauantaina on ihan normaali työpäivä, eli olemme auki 1000-1800.


Night Visions back to basics 2012, 12.-15.4.2012, Helsinki

Huhtikuu tarkoittaa kahta asiaa: takatalvea ja maailman asiallisinta elokuvafestivaalia Night Visionsia. Luonnollisesti Varusteleka on jälleen toiminnassa mukana niin hengessä kuin veressä. Viime vuoden festarit rikkoivat kaikki yleisöennätykset ja istuttuamme kolme vuorokautta putkeen katsomassa mm. turkkilaisia adoniksia ja italialaisia insestinkatkuisia barbaariseikkailuita, tulimme siihen tulokseen, että tällaista korkeakulttuuria olemme edistämässä vaikka maailman tappiin saakka.

Night Visions back to basics 2012 tarjoilee kunnioitettavat 20 elokuvaa. Mukana on niin uutta kuin vanhaa laatukamaa ympäri maailmaa. Festareiden pääelokuva on ensimmäinen Isolla rahalla tehty kotimainen zombielokuva WAR OF THE DEAD. Muita avainsanoja: Christopher Lee, Italia avaruudessa, ja Franco Neron viikset. Pääkallopaikat tällä erää ovat Bio Rex ja Bio Engel. Ole siellä tai ole töhöpippeli! Lue lisää täältä.

Ainiin, meillä on myös kahden hengen ilmaislippuja tarjolla. Tuu ostamaan jotain, niin saat itelles leffalipun, siis mikäli niitä on vielä jäljellä. Lippuja on erittäin rajoitettu määrä, toimi nopeasti! Tapahtuma on K18. Lippuja jaetaan seuraaviin esityksiin:
Perjantai 13.4.2012: Red Tears 17:00, The Innkeepers 18:45
Lauantai 14.4.2012: Raid 21:30, The Cabin in the Woods 23:30
Loading...