Tiedotteet

Kantasiakkuusjärjestelmän lopetus

Julkaistu 07.01.2016
Hyvät kanta-asiakkaamme,

Me ollaan tässä oltu sellaisten mietintöjen äärellä, että joko me lopetetaan kantasikaleimojen jakaminen, tai sitten me nostetaan hintoja niin, että voidaan jakaa leimoja vastaisuudessakin. Jännittää kauheasti, koska saavutettujen etujen menetys on ihmisille aina paha paikka, mutta olis se myös tosi tyhmää pitää feikkihintoja.

Tarinan lyhyt versio on se, että alennuksia on alun alkaenkin annettu lähinnä siksi, että niillä saatais enemmän myyntiä. Mitä enemmän myyntiä, sen pienempiä katteita voidaan pitää. Me ollaan tietysti pidetty tilastoja tarkasti silmällä, ja alennusta käyttävien ja käyttämättömien ostokäyttäytyminen ei juurikaan eroa toisistaan: me siis annetaan alennusta saamatta siitä erityisesti hyötyä.

Me ollaan viimeiset viisi vuotta eletty aika tavalla kädestä suuhun, tili menee miinukselle jatkuvasti ja moni hieno juttu jää tekemättä, koska meillä ei just nyt ole rahaa. Me tarvitaan enemmän fyrkkaa kuin mitä me nyt saadaan. Jos me nostettaisiin hintoja voidaksemme antaa alennuksia, se toinen puoli asiakkaista - jotka eivät leimoja kerää - jättäisivät herkemmin ostamatta. Mieluummin reilu peli niin, että se on se yks hinta, mitä asiat maksaa, ja sillä mennään.

Suunnitteilla on muilla tavoin tunnistaa meidän kaikkein tärkeimmät kanta-asiakkaat ja antaa heille erityishyvää. Tapoja tähän mietitään parhaillaan kovasti.

Q: Minulla on käyttämättömiä leimoja, mitä niille tapahtuu?
A: Leimasi on muutettu alennuskoodiksi, jonka arvo on 2e per käyttämätön leima ja tämä alennuskoodi on lähetetty sinulle sähköpostitse. Sähköpostin pitäisi saapua sinulle tämän viikon loppuun mennessä.

Q: Apua! Minulla oli aivan varmasti käyttämättömiä leimoja, mutta sähköpostiini ei ole tullut alennuskoodiviestiä?
A: Tarkasta ensin roskapostisi. Jos ei vieläkään löydy niin ota yhteyttä mailitse osoitteeseen [email protected] siitä sähköpostista mikä on liitetty asiakastiliisi.

Q: Entä myymälän pahvisiin korteihin kerätyt leimat?
A: Kortit kerätään pois seuraavan ostoksesi yhteydessä ja saat jokaisesta leimasta 2 euroa alennusta.

Q: Eikö oikeesti enää saada kantasikaleimoja?
A: Ette, mutta kehitellään kyllä muuta kivaa.

Q: Miten voin sitten jatkossa saada halvennusta ostoksista?
A: Tullaan panostamaan tuotekohtaisiin tarjouksiin ja kampanjoihin enemmän, joten kannattaa vahdata sivujamme.
Loading...