Tiedotteet

Varustelekan hankintatiimi rekrytoi! Tuu meille töihin

Julkaistu 05.11.2021
Nyt meillä on semmoinen tilanne, että Varustelekassa olisi avoinna kolme (3!) loistavaa työpaikkaa hankinnassa. Me kasvetaan hyvää vauhtia ja valloitetaan maailmaa; näissä hommissa välillä menee tähdet sellaiseen asentoon että työpaikkoja on auki useampi samalla kerralla. Sellaista se on, kauppa ja merenkäynti.

Me halutaan että meidän hankintajengi koostuu huippuammattilaisista joilla on intohimoa meidän tuotteisiin ja firman strategiaan. Tiimillä on rautainen osaaminen hankinnasta, tuotteiden suunnittelusta ja valikoiman hallinnasta. Jengillä on hirmuinen määrä palavaa halua tehdä hyvää duunia tiimissä hyvällä fiiliksellä. Me ollaan porukka joka tekee töitä yhdessä ja yksinäiset puurtajat ei näissä hankintatehtävissä pärjää. Koska me kasvetaan ja kehitytään on tää homma aika usein aika stressaavaa, eli meidän tyyppien pitää osata erottaa olennainen hälystä, ja olla hätkähtämättä turhasta.

Ja ne kolme hommaa johon me haetaan huipputyyppejä on:
  • Hankintajohtaja
  • Tuotepäällikkö Särmä TST ja Terävä
  • Tuoteryhmäpäällikkö retkeily ja jalkineet

Hankintajohtaja


Hankintajohtaja raportoi toimitusjohtajalle, on täydessä tulosvastuussa, ja johtaa noin kymmenen hengen hankintatiimiä.

Hankintajohtajalla pitää olla:
  • Kokemusta hankintatoimen johtamisesta
  • Vahvaa kaupallista osaamista
  • Näyttöjä ja kokemusta tuoteryhmäjohtamisesta ja kansainvälisestä hankintatoiminnasta
  • Osaamista omien tuotemerkkien kehittämisestä
  • Kykyä johtaa ja kehittää hankinnan prosesseja
  • Mieltymystä ja tunteenpaloa Varustelekan kattamiin tuotealueisiin
  • Tehtävään sopivaa (korkea)koulutusta

Hankintajohtaja vastaa:
  • Varustelekan strategian toteuttamisesta hankintatiimin työssä
  • Tuoteryhmäjohtamisen toteuttamisesta (valikoima, hinnoittelu, esillepano, tuotteiden tuotteistus markkinointiin)
  • Omien tuotemerkkien (Särmä, Särmä TST, Terävä ja Jämä) kehittämisestä kansainvälisiksi brändeiksi
  • Omien tuotemerkkien laadunvalvonnasta
  • Myymälän ja kontin valikoiman määrittelystä ja ylläpidosta yhteistyössä myymälän kanssa
  • Tavarantoimittajaneuvotteluista ja -suhteista
  • Yhteistoiminnasta muiden tiimien kanssa Total World Dominationin saavuttamiseksi

Laita hakemus, CV ja palkkatoive osoitteeseen: [email protected] 28.11. mennessä. Kirjoita sähköpostiviestin otsikkokenttään hakemasi tehtävänimike.

Tuotepäällikkö Särmä TST ja Terävä


Tuotepäällikkö raportoi hankintajohtajalle, ja hänellä on työparinaan Särmä TST tuotesuunnittelija

Tuotepäälliköllä pitää olla:
  • Intohimoa ja osaamista taisteluvarusteista ja -vaatteista
  • Näyttöä brändin johtamisesta
  • Käytännön kokemusta tuotteiden suunnittelusta, kaupallistamisesta, lanseeraamisesta ja myynnistä
  • Kokemusta tavarantoimittajayhteistyöstä
  • Kokemusta tuotteita valmistavien tehtaiden kanssa tehdystä yhteistyöstä
  • Teknistä tietotaitoa kyseisistä tuotteista

Tuotepäällikkö vastaa:
  • Valikoiman hallinnasta, kehityksestä, analysoinnista ja hinnoittelusta
  • Omien brändien (Särmä TST ja Terävä) tuotannon hallinnasta
  • Menekin ennustamisesta
  • Särmä TST- ja Terävä-brändimielikuvasta yhdessä markkinoinnin kanssa
  • Tavarantoimittajayhteistyöstä, päivittäisestä yhteydenpidosta, sopimusneuvotteluista ja reklamaatioista
  • Bisneksen trendien haistelusta, uusien materiaalien ja teknologioiden etsimisestä

Laita hakemus, CV ja palkkatoive osoitteeseen: [email protected] 28.11. mennessä. Kirjoita sähköpostiviestin otsikkokenttään hakemasi tehtävänimike.


Tuoteryhmäpäällikkö retkeily ja jalkineet


Tuoteryhmäpäällikkö raportoi hankintajohtajalle, ja vastaa myös muista tuoteryhmistä intohimojen ja osaamisen mukaisesti

Tuoteryhmäpäälliköllä pitää olla:
  • Intohimoa, osaamista ja harrastuneisuutta tuoteryhmistä
  • Näyttöä menestyksekkäästä tuoteryhmän johtamisesta
  • Hyviä kontakteja tavarantoimittajiin
  • Kokemusta tavarantoimittajayhteistyöstä
  • Kykyä haistella tuoteryhmien megatrendejä ja pitää huoli että tuoteryhmien kuumimmat uutuudet on Varustelekan valikoimassa

Tuoteryhmäpäällikkö vastaa:
  • Ko tuotealueiden valikoimasta, hinnoittelusta, myynnin ennustamisesta ja kehityksestä
  • Toimittajayhteistyöstä, toimittajaneuvotteluista ja uusien toimittajien etsimisestä
  • Tuoteryhmien megatrendien haistelusta
  • Tuoteryhmien asiantuntijuudesta Varustelekalla

Laita hakemus, CV ja palkkatoive osoitteeseen: [email protected] 28.11. mennessä. Kirjoita sähköpostiviestin otsikkokenttään hakemasi tehtävänimike.

Lisätietoa Varustelekasta työpaikkana


Varusteleka tarjoaa haastavan ja mielenkiintoisen työtehtävän matkalla kohti Total World Dominationia. Lisäksi tietty tosi hyvä työyhteisö, eeppiset henkilökuntahinnat, tavallista parempi vakuutusturva, hyvä työterveyshuolto sekä mainiot mahdollisuudet liikuntaan esimerkiksi oman kuntosalin tai työsuhdepyörän muodossa.

Kannattaa tutustua Varustelekan strategiaan, selata pari viimeisintä tulosjulkistusta läpi ja alkaa nakeloimaan hakemusta.

Varustelekan omat tuotemerkit:
Loading...