





Venäläiset kintaat nahkakämmenellä, Digiflora, ylijäämä
Venäjän armeijan noukkarit, eli no can do -rukkaset. Hillittömän lämpimät, tosi kevyet, nahkakämmen tuo varmuutta otteeseen ja löytyypä näistä erillinen sisälapanenkin. Hävettää kehua näin paljon venäläistä tuotetta, mutta minkäs teet. Uudenveroisia.
Ladataan tuotteita...





Venäjän armeijan noukkarit, eli no can do -rukkaset. Hillittömän lämpimät, tosi kevyet, nahkakämmen tuo varmuutta otteeseen ja löytyypä näistä erillinen sisälapanenkin. Hävettää kehua näin paljon venäläistä tuotetta, mutta minkäs teet. Uudenveroisia.
Venäjän asevoimissa pistettiin kaikki uusiksi 2000-luvulla Putinin machofantasioiden toteuttamiseksi. Nyt sikäläinen armeija on oikeasti moderni, ainakin paperilla. Kuitenkin se, että esimerkiksi Varustelekassa on myynnissä tätä nykyistä jakotavaraa, kertoo paikallisesta mielenlaadusta silti jotain - onko mikään oikeasti muuttunut? Filosofointi sikseen, nyt puhutaan näistä rukkasista!
Päällikangas ohutta, mutta ihan mielettömän tiivistä nailonkangasta, vissiin samaa jota sikäläisissä toppavaatteissa. Kangas pitää tuulta täydellisesti ja vettä jonkun verran. Sisällä toppavuoraus. Koko kämmenpuoli on tuhtia mustaa nahkaa, eli tällä voi tehdä kaikkea rönttäjuttua ilman että rukkaset tuhoutuvat.
Mukana tulee ohut fleecelapanen, joka kiinnittyy tarranauhapaikoilla kintaaseen. Tämmöinen ratkaisu on modulaarinen ja aika hyvä, sillä kerrosten väliin jäävä ilma toimii eristeenä.
Kokotietoa
Kahta kokoa. Valitse sen mukaan kumpaan luokkaan hansikasvalintasi usein päätyvät.
Aitoa Venäjän armeijan tavaraa
Suoraan Putinin sotavarastoista roudattua kampetta ja ihan pistämättömässä kunnossa.
Ulos kaupastani, Venäjä
Meidän tuotekuvauksista vuosien varrelta löytyy usein ironista itänaapurin ylistämistä, mikä oli ainakin ennen hauska vitsi. Harmittaako? Joo, niin meitäkin. Kuvauksia me ei aleta jälkikäteen kaunistella, mutta ollaan päätetty ettei osteta enää lisää venäläistä tavaraa – myymme vain pois ne mitä varastoista vielä löytyy.
Suosittelemme
Ladataan tuotteita...
Arvostelut
Olet jo arvostellut tuotteen! Voit muokata aikaisemmin kirjoittamaasi arvostelua klikkaamalla tekstiäsi. Voit suodattaa arvosteluita painamalla yhteenvedossa näkyviä tietoja.
Kirjaudu sisään ja arvostele tuote. Voit suodattaa arvosteluita painamalla yhteenvedossa näkyviä tietoja.
Kommentointi
Kommentoi tai keskustele muiden asiakkaiden kanssa tässä. Jos haluat kysyä meiltä jotain, paina oikealla olevaa viesti-nappulaa, lähetä sähköpostia tai soita meille. Kirjaudu sisään ja osallistu keskusteluun.
Ilmoitus väärinkäytöstä nostaa ilmoitetun tekstin meille tarkasteltavaksi. Ilmoita meille tästä tekstistä mikäli esimerkiksi:
Mikäli olet vahvasti eri mieltä tekstin kanssa, paina alas osoittavaa peukkua.
Kiitos paljon, että autat meitä ylläpitämään tuotearvosteluja ja kommentointia!
Peruuta