Tiedotteet

Avoin työpaikka: Konttikapteeni

Julkaistu 01.02.2019

Mikä ihmeen Kontti?



Kontti on Varustelekan kiertävä myyntipiste ja elävä ulkomainos. Vuonna 2019 Kontille tulee noin 60-80 reissupäivää messuilla, turuilla ja toreilla joista melkein kaikki reissut sijoittuvat kotimaahan. Vuonna 2018 kuitteja tehtiin reilut 8000 kappaletta ja myyntiä tuli kuusinumeroinen luku. Tälle vuodelle on luvassa kovaa kasvua!

Artikkeli viime vuoden Konttikiertueesta.

Varusteleka etsii asiantuntevaa taistelijaa vastaamaan Varustelekan Kontin kehittämisestä sekä työskentelystä kaikilla Kontin keikoilla. Konttikapteeni on asiakaspalvelija, jolla on kokemusta myynti- ja/tai edustustyöstä sekä harrastuneisuutta myymiemme tuotteiden parissa. Tarvitset myös sujuvaa suomen- ja englanninkielen taitoa. Muusta kielitaidosta on ajoittain hyötyä.

Mikä ihmeen Konttikapteeni?



Konttikapteenilla on omistajuus kontin kiertueiden onnistumisesta. Kapteeni vastaa päivittäisistä Kontin rutiineista eli kiertueiden valmistelut, yksittäisten keikkojen valmistelut, vastuu Kontista ja sen työntekijöistä kohdekaupungissa sekä toiminnan kehittäminen. Hän on mukana kaikilla keikoilla.

Kapteenin vastuulla on myös kouluttaa ja perehdyttää muut osallistujat, myyntitavoitteiden mukainen toiminta ja muiden taistelijoiden suoriutuminen keikoilla. Palautteet hän viestii suoraan Konttia tukevan organisaation pääkallopaikalle.

Reissussa kuluu noin 80 päivää, eli noin 32 % vuoden työpäivistä, Kontin parissa tulee noin 60 työpäivää Varustelekalla eli noin 24 % ja lopuksi muissa tiimeissä noin 44 % päivistä, johon sijoittuu myös vuosilomat.

Tehtävä vaatii oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta, järjestelmällisyyttä sekä hyvät sosiaaliset taidot. Kaiken pitää onnistua ongelmista huolimatta. Hänen on selvitettävä ongelmat ja oltava positiivinen Varusteleka-brändin lähettiläs.

Tarjoamme Konttikapteenille



  • 40h viikkotyöajan vuoden määräaikaisella sopimuksella työn projektiluontoisuuden johdosta

  • Palkkaus työehtosopimuksen B2 taulukon mukaan, konttikeikoilla ja konttiin liittyvissä valmistelu- ja suunnittelutehtävissä maksetaan lisää

  • Työehtosopimusta paremmat iltalisät (alkaen arkisin jo klo 16:00)

  • Päivärahat verottajan ohjeen mukaisesti konttikeikoilta (kokopäiväraha 42€/pv)

  • Tavallista kattavamman työterveyshuollon ja vakuutukset

  • Hyvän työyhteisön

  • Kuntosalin käyttömahdollisuus omissa tiloissamme

  • Eeppiset henkilökuntahinnat omista tuotteistamme


Lopuksi



Jos olet reippaalla työmoraalilla varustettu, tiiviissä työporukassa toimeen tuleva, rehti, elinikäinen oppija, taistelustressiä hyvin kestävä, asiakkaitansa omistautuneesti asiakaspalveleva ja ehtymättömän oma-aloitteinen - eli Varustelekan työntekijän standardit täyttävä työntekijä, laita hakemus sisään.

Panosta hakemukseesi - kerro kaikki olennainen, laita joku kaveri oikolukemaan hakemuksesi ja lähetä se meille sellaisessa tiedostomuodossa, jonka saa auki - PDF on tosi hyvä.


Lähetä hakemuksesi CV:n kera osoitteeseen [email protected].
Hakuaika päättyy 15.2.2019 klo 12:00. Työsuhde pyritään aloittamaan viikkojen 9-10 aikana.


Loading...