Tiedotteet

Hei kansalaiset, hej medbörjare!

Julkaistu 21.05.2018
Haluamme yllyttää teitä toimintaan. Lähes 40 % asiakkaistamme harrastaa tämän aihepiirin juttuja, joten emme voi jättää asiaa huomioimatta. Paljon isompi osuus asiakkaistamme on veronmaksajia, joita varmasti kiinnostaa yhteisten rahojen tärvääminen raskaampaan hallintoon ja lisänormeihin, joiden vastineeksi ei ole turvallisuutta parantavia vaikutuksia odotettavissa.

Suomalaista aselainsäädäntöä pidetään toimivana ja tulokset puhuvat puolestaan: luvallinen ampuma-ase on meillä harvinainen rikoksentekoväline, mutta harrastus niin elinvoimainen, että suomalaisia urheilijoita löytyy useiden ampumalajien kärjestä maailmanlaajuisesti. Tätä herkkää tasapainoa ei pitäisi turhan päiten peukaloida.

Toukokuun alussa tuli jakeluun 188-sivuinen luonnos, jonka sisäministeriön alainen työryhmä on laatinut. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aselakia, vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia ja asevelvollisuuslain 97 a §:ää. Muutokset tulevat voimaan jo tämän vuoden syyskuussa, eli aikamoisella kiireellä.

Perusteluiksi tarjotaan EU-asedirektiiviin tehtyjä muutoksia, mutta luonnoksessa on kohtia, joita direktiivi ei edellytä. Tässä ollaan siis tekemässä "kansallisia tiukennuksia" ja vierittämässä syy EU:n niskoille.

Toteutuessaan laki vaikuttaisi negatiivisesti ampumaurheilun tulevaisuuteen (ml. reserviläisammunta), kansalaisten yhdenvertaiseen asemaan ja ihan vaan koriste- ja keräilymielessä lippaita ostaneiden omaisuudensuojaan. Kiristykset, joita direktiivi ei vaadi, ovat nostamassa erityisesti ampumaharrastusta aloittelevien harrastajien aloituskynnystä aivan liian korkeaksi.

Osa kohdista on sekavia ja lakiesitys voi luonnoksesta muuttua, joten haitan täyttä laajuutta on tässä vaiheessa mahdoton arvioida täsmällisesti.

Asiasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua yksityiskohtiin ja seurata tilanteen etenemistä Firearms United - Finlandin sivuilta. Kyseessä on siitä hyvä etujärjestö, että se on poliittisesti sitoutumaton: FU ottaa kantaa faktapohjalta ja ainoastaan asekysymyksiin, eikä pohdi aborttilainsäädäntöä, kannabiksen lääkekäyttöä tai joulupukin olemassaoloa.

Jos asiaan tutustuttuasi olet sitä mieltä, että lakiesitys ei ole Hyvien Puolulaisuutta lainsäätäjältä, kirjoita kansanedustajalle, jota viime vaaleissa äänestit. Kirjoita lyhyesti ja asiallisesti huolesi aiheesta ja kerro, kuinka tärkeä asia sinulle on. Lupaa, että direktiivin edellytyksiä tiukemman aselainsäädännön puolesta äänestäminen saa sinut äänestämään seuraavissa vaaleissa toisin, eikä ryhmäkuri sitten kelpaa selitykseksi.

Ja sitten pidä se lupaus.

Linkkejä


Loading...