Dekkarikirjailija Saaristomeren armoilla

Jaa Facebookissa Jaa Facebookissa

Kirjoittanut Christian Rönnbacka.

Valmistautuessani viettämään toista kirjoituskesää Ahvenanmaalla, kävin läpi vaatehuonettani tarkoituksena kerätä vaihteleviin olosuhteisiin sopivia yhdistelmiä. Olen kirjoituspaikaksi vuokrannut pienen sähköttömän mökin Vårdön saaren pohjoiseen antavalta rannalta, ja kokemukset edellisenä kautena saaristossa vallinneista sääolosuhteista olivat hyvässä muistissa.

Ahvenanmaa on äärikelien temmellyskenttä. Aurinko saattaa paistaa päiväkausia ja täysillä, jolloin pärjää käytännössä yhdellä sukalla. Tuulinen sää tarjoillaan usein pohjoisesta, ja yli 10 m/s annoksina, mikä lukuna ei ehkä kuvaa tuulen voimaa riittävän hyvin. Käytännössä tuuli on sen verran kova, että pienemmän irtaimiston, kuten aurinkotuolit, saa hakea metsänreunasta, johon tuuli riepottelee ne kallioita pitkin. Sitten kun sataa, niin yleensä tuulee, ja vesi tulee vaakatasossa, tuoden mukanaan naapurimökin aurinkotuoleja. Keli muuttuu usein tunnissa aurinkoisen tyynestä tyrskyksi, joten liikuttaessa pitempiä matkoja on syytä pitää mukana vaihtoehtoisen kelin varusteita.

Varusteisiin järkeä

Mutta takaisin sinne vaatehuoneeseen, jossa mietin ongelmaani ihan Simona. Totesin hieman masentuneena, että varusteissani ei ollut mitään selkeää järkeä. Ne olivat sekoitus eri aikakausilta olevia metsästys- ja liikuntavaatteita. Osa oli aivan liian isoja painoni pudottua 15 kiloa. Osa oli ylittänyt käyttöikänsä, tai ne olivat sellaisia rytkyjä, joita ei valoisalla voinut pitää. Löysin jopa lukioaikaisen collegepuseron, jostain Teneriffalta hankitun. Tämän kasariklassikon rinnuksiin oli painettu neonkeltaisella Boss International. Itse asiassa tälle rantakojun tuotteelle on yli 30 vuotta kestäneellä epäsäännöllisellä käytöllä muodostunut todella hento hiilijalanjälki, mutta ehkä siitäkin olisi aika luopua. Näitä epäkäytännöllisiä ja sopimattomia vaatteita olin raahannut mukanani saareen ja vain osaa käyttänyt noista edellä mainituista syistä. Näin ei voinut jatkua. Tajusin tarvitsevani ammattilaisen apua. Pohjalaisen jäärän piti nyt vain nöyrtyä ja kysyä neuvoa. Lähetin avunpyynnön Varustelekaan, ja sieltä luvattiin apua vaivoihini.

Lähdin välittömästi matkaan mukanani pari laatikollista Hautalehto-dekkareita, sillä en halunnut osoittaa olevani lahjaton kirjailija.

Lekan ovet avautuvat

Kirjat otettiin ilolla vastaan Sotiman asiakkaille jaettavaksi. Kahvikupillisen jälkeen pääsin avautumaan tarpeistani minut vastaanottaneelle Jennylle. Heittäydyin hänen asiantuntemuksensa armoille. Vartin kuluttua minulla oli päiväreppuun sopiva, kolmen kelin Särmän perussetti kainalossa, eli merinovillainen T-paita ja merinovillapaita sekä Hardshell-kuoritakki ja -housut.

Hetken ajan tunsin syvää onnellisuuden tunnetta hankinnoistani, enkä pystynyt salaamaan tyytyväisyyttäni. Nähdessään sen Jenny pyysi minua palaamaan aiheeseen ja kertomaan kesän jälkeen kombinaation käyttökokemuksista, olivat ne hyviä tai ei. Asia sovittiin, ja tässä niitä nyt on.

Merinovilla-asuista olin lukenut arvioita, ja odotin innolla, että pääsen Ahvenanmaalle niitä testaamaan. Samoin jollain perverssillä tavalla toivoin, että alkukesän aikana siellä sataisi oikein kunnolla. Näin myös kävi.

Työ alkaa

Päiväni saaressa muotoutuvat pääosin kirjoittamisesta, jota teen silloin kun kalastaminen, metsästäminen, luonnossa liikkuminen tai Kopukka-kumiveneellä saariston tutkiminen ei sitä pahasti häiritse. Yleensä häiritsee. Joten varusteille oli testiä luvassa.

Hyvin pian kävi selväksi, kuinka perkeleen tyhmä ihminen on voinut olla sniiduillessaan varusteissa. Miellyttävämpää perus- tai aluskertaa kuin merinovillainen T-paita en ole kokenut. Sen pehmeä materiaali siveli ranskalaisen rakastajan vartaloani, sulkien lihaksikkaan ylävartaloni hellään syleilyyn, kuitenkaan kiristämättä. Paita osoittautui paradoksaalisesti sopivan viileäksi lämpimällä kelillä ja lämpimäksi viileällä.

Mies veneessä päällään Varustelekan Särmä Hardshell-takki

Saaristoon on vaikea keksiä parempaa yleisvaatetta kuin merinovillapaita. Siinä on riittävän pitkät hihat ja korkea kaulus kylmää viimaa vastaan. Kuningaskoltun siitä tekee vetoketju, jota avaamalla pystyy rasituksessa tai auringon pilkahtaessa viilentämään itsensä nopeasti. Sillä vastoin yleistä käsitystä, kirjailijatkin hikoilevat. Itse olen hikoileva sika, jonka henkilökohtainen lämpömittari pamahtaa ylämäessä hetkessä suoraan punaiselle, ja olen kiittänyt vetoketjusta Gideon Sundbäckiä (nykyaikaisen varmatoimisen vetoketjun keksijää) sekä Särmän suunnittelutiimiä siitä, että moni arvokas hikipisara on jäänyt pusertamatta pintaan merinovillapaidassa. Siitä on muodostunut käytännössä joka päivän ja paikan asuste, koska se on osoittautunut mukavaksi ja kaikkein monikäyttöisimmäksi. Tosin en suosittele se yllä nukkumista, vaikka sillä tarkenisikin. Otin pienet tuppiluurit lämpimällä kalliolla, ja huomaisin että selkäpuolen villa rispaantuu. Kyseessä oli väsyneen käyttäjän vika, ei tuotteen.

Mies päällään Varustelekan Särmä vetoketjullinen Merinovillapaita

Hardshell-kuoritakin ja -housujen osalta pääsinkin tositoimiin heti saapuessani Vårdöhön. Vaimoni Helin kanssa olimme edellisenä syksynä löytäneet maagisen ahvenpaikan kävelymatkan päässä mökiltä. Sinne päästäksemme ei tarvinnut pumpata talven aikana löystynyttä kumivenettä, vaan päätimme kävellä virvelöimään. Paistetun ahvenfileen kiiltoa silmistämme ei saanut sammumaan edes Forecan ennuste kohta alkavasta sateesta, vaan kiskoimme molemmat yllemme Särmän Hardshellit, ennen kuin suuntasimme vavat tanassa kalaan.

Kaksi ihmistä menossa kalaan

Sade alkoi hyvin pian lähdettyämme, ja tuuli yltyi. Vaikka olen paatunut seikkailija, ja perso voissa paistetulle ahvenelle, voin myöntää, että olisin edelliskesän varusteissa kääntynyt hyvän sään aikaan takaisin ja jättänyt kalastuksen toiseen kertaan. Onneksi varusteet olivat kunnossa ja olimme liikkeellä myös sillä testimielellä. Joku voi ehkä miettiä, miten niin onneksi, mutta kaikella tällä on selkeä syy-seuraussuhde. Nimittäin Ahvenanmaan ahvenet, suurimmat niistä, eivät välitä paistaako aurinko vai sataako, sillä ne uivat syvissä vesissä ja ovat aina märkiä.

Rantaan päästyämme, vartin virvelöinnin jälkeen oli kasassa paistoahvenet. Sateesta huolimatta olo oli siedettävä-plus Hardshellit päällä, ja jatkoimme kelaamista, kunnes merestä pamahti päivän viimeinen kala. Kilon ahven. Sen jälkeen ruokakalakiintiö oli enemmän kuin täynnä ja saatoimme palata mökille.

Mies käsissään ahven

Tulokset

Mutta se siitä leuhkimisesta, takaisin varusteisiin. Vedenpitävät, nopeasti ylle vedettävät takki ja housut ovat käytännössä pakollisia varusteita saaristossa ja ulkoillessa. Venematkan aikana ne suojaavat ajoviimalta, ja housujen vetoketjuja avaamalla lämpötilaa pystyy säätelemään, mikä on liikkuessa hyvä. Ilma kiertää, mutta märän aluskasvillisuuden kosteus ei tartu. Housuihin olisin kaivannut vyölenkkejä, kun en ole olkainmiehiä. Muuta moittimista en näistä ole keksinyt, ja Hardshellit ovat kulkeneet päivärepussa mukana, silloin kun ne eivät ole olleet yllä. Vedenpitävyys on hyvä, ja sateen takia ei ole tarvinnut koiralenkkiä siirtää. Maailman kauneimmat housut ne eivät ole, mutta sillä ei ole merkitystä sateella.

Hardshell-takki on syyskelien kuningas, se on kevyt ja jopa täysin siedettävän näköinen. Maskipakon aikana Keravalla ei tosin ollut mitään merkitystä sillä mitä puki päälleen, koska kukaan ei tunnistanut, mutta nykyään joutuu vähän katsomaan mitä laittaa ylleen. Hardshellin kehtaa vetää pikkutakin ylle, jos joutuu menemään palaveriin, ja on huono keli. Itse en lukeudu sateenvarjon käyttäjiin, päinvastoin. Minua vituttaa kaupungin ruuhkassa sinkoilevat sateenvarjon käyttäjät, jotka eivät näe eteensä, ja törmäilevät kännykkä toisessa kädessä toisiinsa. Käytän mieluummin ihan suosiolla veden ja tuulen pitävää takkia ja väistelen muita.

Takin vetoketjut ovat todella tiukkoja, mikä vaatii totuttelua. Olisin kaivannut alapäästä aukeavaa vetoketjua, josta olisi apua lämmönsäätelyyn (katso kohta hikoileva sika). Mutta vetoketjun vedenpitävyyden kannalta se voi olla hankala toteuttaa sujuvasti. Takin taskujen sijainnissa oli hieman opettelua, mutta niihinkin tottui. Taskut on sijoitettu rinkan ja repun kantamisen ehdoilla ja ovat varmasti siihen käyttöön oikeassa paikassa. Ainut kiukuttelun aihe oli se, että mielestäni takista puuttui naulakkolenkki. Siinä olin väärässä, mutta apuun tarvittiin vaimoni. Ripustuslenkki löytyi hänen avustuksellaan takin niskasta hupun alta, ja kiukutteluni loppui.

Kokonaisuutena joudun kuitenkin antamaan Hardshellille arvosanan erinomainen. Keveys, pakattavuus ja vedenpitävyys yhdessä ihan siedettävän ulkonäön kanssa tekevät asusteesta itselleni joka paikkaan sopivan, niin mereltä tunturiin ja isolle kirkollekin. Se toimii kaurispassista palaveriin. Kulunut kesä on tehnyt härmäläisestä Särmäläisen. Toimivissa ja järkevissä varusteissa on mukava seikkailla.

Artikkelin tuotteet

Kirjoittajasta

Dekkaristi Christian Rönnbacka on seikkailija, jolla on oma ampumarata. Hän on perustanut Authors´ Distillery -tislaamon, joka tekee palkittua giniä ja kotimaista rommia. Hänet tunnetaan parhaiten kymmeneen kirjaan kasvaneesta Hautalehto-sarjasta, jonka neljäs osa Kylmä syli nähdään MTV3:n televisiosarjana joulukuun puolessa välissä 2022.

Rönnbacka viihtyy Lapissa vaeltamassa ja kaivelemassa kultaa. Hän on yhdessä Lars Candolinin kanssa löytänyt moottorivenereitin Tammisaaresta Hämeenlinnan kautta Pietarsaareen, ja kirjoittanut matkasta tietokirjan Riskiretki. Tietokirjoja on tehty myös aaveenmetsästyksestä, vakuutuspetoksista ja suomalaisesta viskistä, ja työn alla on vuonna 2023 julkaistava Radio Rockin 15-vuotisjuhlakirja. Silloin kun Rönnbacka ei kirjoita, on hänellä usein kädessään virveli tai AR-15.

Loading...