Hiiden Hirvi 2019

Jaa Facebookissa

Kuksakahvien ja suksitervan hajuinen kertomus Suomen suurimman riistaeläimen jäljittämisestä hiihtämällä Lapin sydäntalvessa.

Noroviruksen kanssa vietetyn lystikkään joulun jälkeen koitti viimein aika lähteä kauden viimeiseen hirvijahtiin. Kaksi reissua oli jo tehty, mutta hirveä vaan ei näkynyt. Lumien tultua jäljet olisi helppo löytää ja niitä olisi helpompi seurata. Vedenpitävä päätelmä! Odotukset olikin korkealla kun Tapaninpäivän jälkeisenä aamuna startattiin auto Espoossa. Illalla Sodankylässä tultiin siihen tulokseen, että yhteen putkeen ei enää ajeta Lappiin. Päälle tuhat kilometriä kun ajaa kerralla, tulee päivästä melkein väkisin puuduttava ja kurja. Jos pitää ajotunnit inhimillisinä ja nukkuu välissä, voi matkasta ehkä jopa nauttia. Ennen puoltayötä kuitenkin päästiin perille Orajärven tukikohtamökille Sodankylään.

Aamulla kahvit termariin, viimeiset tavarat ahkioon ja auton rattiin vielä tunniksi. Alueelle kun saavuttiin, piti vielä hetki arpoa reittiä koska metsäteitä aurataan kovin valikoivasti. Päästiin kuitenkin autolla riittävän lähelle autiotupaa, jossa seuraava yö oli määrä yöpyä. Eikun sukset jalkaan, ahkio vetoon ja korpeen!

Meillä oli reissussa mukana niin paljon tavaraa ettei sitä olisi tullut mieleenkään yrittää sulloa rinkkaan, joten ahkion vetäminen tuntui huomattavasti mukavammalta kuin rinkan kantaminen. Edellisen kerran olin kiskonut ahkiota suojasäällä loskaisella Saimaan jäällä. Sitä helvettiä ei voi edes mainita tämän touhun yhteydessä. Savotan Paljakka-lasikuituahkio liukui perässä helpon tuntuisesti, eikä yli polvenkorkuinen hankikaan haitannut menoa.

Matkalla tuvalle päästiin heti todistamaan Lapin loistoa. Aurinko värjäsi taivaan ja teeriparvi lehahti yllättäen lentoon kun hiihtelimme liian lähelle. Tutkailimme sorkan jälkiä lumessa, mutta totesimme pikaisesti ne porojen jättämiksi. Ennen tupaa piti vielä ylittää pieni joki. Joessa oli sulia kohtia, mutta ylityspaikka löytyi kun hiihtelimme hetken yläjuoksulle. Samasta kohdasta olivat porotkin menneet yli.

Tupa oli siistissä kunnossa ja kiehiset valmiiksi vuoltuja, niinkuin tapoihin kuuluu. Pakkasta oli yli kymmenen astetta ja kamiinan lämpö tuntui hyvältä. Pimeä tulee vuodenvaihteessa Sodankylän korkeudella jo kolmen aikaan. Ilta vietettiin rattoisasti polttopuita pilkkoessa, ruokaa tehdessä ja seuraavan päivän hirvihommia juoniessa.

Aamulla ylös ennen aurinkoa, kamiina päälle ja kahvit tulille. Sääennuste lupasi lumisadetta ja jonkin verran tuulta. Ei ihannekeli jälkien seurantaan, mutta ei annettu sen häiritä. Aamiaisen jälkeen termarit täyteen, kamat kasaan ja suksille!

Rämmittiin puoli päivää pitkin soita ja risukoita. Lunta oli vuoden aikaan nähden melko vähän, mutta kauniit pohjoisen maisemat tekivät hiihtämisestä mukavaa. Viimein oltiin päästy itse asiaan, jälkien hiihtämiseen. Pari tuntia vierähti kunnes satuttiin ensimmäiselle hirven jäljelle. Emä ja vasa olivat ylittäneet ison aavan. Jälki ei ollut ihan välittömän tuore, mutta arvioitiin sen olevan enintään eilinen. Pieni jännitys alkoi hiipiä mieleen. Tällä kertaa kuitenkin jälki päättyi paikkaan, jossa porolauma oli viettänyt hyvän tovin tonkien ruokaa lumen alta. Porojen jälkiä oli niin paljon, että seuraamme jäljet katosivat niiden sekaan. Totesimme päivänvalonkin jo hiipuvan. Nyt olisi hyvä aika lounastauolle. Retkimuonaa ja makkaraa nuotiolla.

Tulistelujen jälkeen hiihdeltiin takaisin uralle, jota pitkin edellisenä päivänä menimme tuvalle. Vanhaa latua on paljon nopeampi hiihtää. Saavuimme tuvalle juuri ennen pimeän tuloa, ja heti sen jälkeen pöristeli tuvalle Summit-moottorikelkalla paikallinen poromies! Oli kuulemma seuraillut ahman jälkeä ja päässyt näkemäänkin harvinaisen pedon. Tupakkien ja jalluhuikan välissä kuultiin villejä tarinoita moottorikelkoista, susista, poroista, helikoptereista, hirvistä, koirista ja huhhuh vaikka mistä! Ystävällinen poromies otti vielä numeron ylös ja lupasi laittaa viestiä jos kotimatkallaan näkisi tuoreen hirven jäljen.

Toinen ilta tuvalla vietettiin tuhdin pekonipastan jälkeen revontulia kuvaten. Aurinkotuulet tarjoilivat sellaista välkehdintää että oksat pois! Kameran muistikortit täynnä kultaa oli hyvä kömpiä makuupussiin.

Seuraavana päivänä hiihdeltiin takasin autolle. Uudenvuodenaatto oli käsillä ja ryhmän kolmannen jäsenen, Juhon, oli aika siirtyä toisiin juhliin. Ennen tukikohtaan palaamista ajeltiin vielä aluetta ympäri niin paljon kuin aura-auto oli reittiä tehnyt, mutta tuloksetta. Tuoreita hirven jälkiä ei vain näkynyt. Yksinäinen riekko sen sijaan viihtyi pitkäänkin ihailtavana, auton pörinästä huolimatta. Kameran laukaisijaa pääsi taas painamaan.

Vuoden 2018 viimeisenä päivänä suunnattiin Saanan kanssa Peurasuvantoon, josta vuokrattiin mökki neljäksi yöksi. Paikka oli metsästysalueella, ei liian kallis, ja sieltä löytyi puulämmitteinen sauna. Oltiin riittävän ajoissa liikenteessä, että ehdittiin vielä samana päivänä käydä hiihtämässä pieni lenkki alueella joka vaikutti lupaavalta hirvien talvilaidunpaikalta. Kyseistä aluetta oli suositellut myös paikallinen tuttu koiramies. Ei kuitenkaan taaskaan hirven jälkiä, mutta lintuja riitti ihmeteltäväksi. Syötiin retkiruoat ja juotiin kuksalliset kahvia hiljaisuuden ympäröimänä. Illalla mökillä teimme saunan jälkeen seuraavan päivän suunnitelmat ja sitten petiin. Sängyssä maatessa tuntui siltä, että vuoden 2019 ensimmäiset päivät tulisivat olemaan uskomattoman hienoja.

Hiihdeltiin uudenvuoden päivänä samaa jälkeä niin pitkälle kuin edellisenä päivänä päästiin, ja jatkettiin siitä vielä samanlainen matka eteenpäin. Jälleen hirven jäljet jäivät löytämättä. Paria lintua lukuunottamatta tapahtumaton päivä, mutta hiihtämään päästiin ja istumaan tulilla. Mitä sitä muusta väliä? Mökille ajaessa poikettiin vielä yhdelle metsätielle. Jälkiä näkyi enemmän, mutta niin vanhoja ettei niistä liiemmin innostuttu. Seuraavan päivän suunnitelma alkoi kuitenkin muodostua.

Reissu alkoi muistuttaa pikkuhiljaa Kalevalan tarua Hiiden hirvestä. Suomen suurinta riistaeläintä ei vaan tuntunut löytyvän. Paras jäljellä oleva johtolanka oli aikaisemmin kaudella näkemämme mäntytaimikko, josta löytyi hirven jättösarvi, kasoittain jätöksiä ja paljaaksi kaluttuja männyn taimia. Tämän paikan olimme laskeneet pois suunnitelmistamme, koska lähimmältä auratulta tieuralta oli alueelle matkaa syvässä umpihangessa hiihtäen lähes kymmenen kilometriä. Vaihtoehtojen käydessä vähiin päätimme kuitenkin suunnata seuraavana päivänä suksenkärjet sinne.

Urakkaa aloittaessa meitä tervehti käsittämättömän hieno auringonnousu. Oli pirun kylmä ja hanki upotti niin että meno oli enemmän rämpimistä kuin hiihtämistä, mutta maisemat nostivat tunnelman kattoon. Muutaman kuvaustauon jälkeen kello lähestyi nopeasti puoltapäivää, kun saavuttiin pienelle joelle. Joen peitti hanki, mutta sen alla olikin tuhti kerros loskaa, joka tarttui hienosti suksien pohjiin ja laitoihin ja jäätyi alta aikayksikön. Ylityksen jälkeen vietettiin sitten lystikkäin mielin lounastauko.

Retkiruokien tekeytyessä skrabattiin retkilusikan varrella jäät pois suksista. Jäitä irti hakatessa väänsin yhden siteen kiinnikkeen niin killiin, ettei se enää mennyt kiinni siteeseen. Lisäksi olin viisaasti laittanut retkiruoan tekeytymään untuvatakin taskuun, jossa se oli häärätessä auennut ja luovuttanut osan sisällöstään taskun pohjalle. No, samalta se maistui sieltäkin syötynä ja vääntyneen siteen kiinnikkeen sai korjattua irtohihnalla. Onneksi ei oltu vielä liian lähellä kohdealuetta, sillä jään raapimisesta lähti semmoinen meteli, että sen kuultuaan hirvet olisivat takuulla häipyneet tiehensä. Saattoi siinä muutama vanha Kalevalainen kirosanakin karata.

Hiihdettiin melkein pimeäntuloon saakka ja päästiin ehkä kilometrin päähän tavoitteesta. Näin oltiin aurattu valmis latu pelipaikoille seuraavaa päivää varten. Parin tunnin pikahiihto otsalampun valossa takasin autolle ja saunaan. Touhuun alkoi tottua.

3. tammikuuta 2019 näytti elohopea aamulla -27. Näpit oli kivuliaasti jäässä jo viisi minuuttia autosta nousemisen jälkeen. Valmista latua viipottaessa tuli kuitenkin nopeasti lämmin ja pakkanen lauhtui auringon noustua. Edellisen päivä latu loppui ja lähestyttiin määränpäätä. Hiljaisuuden rikkoi vain lumen narina ja suksisiteen nitinä. Ei oltu päästy vielä uralta edes pusikkoon, kun vastaamme jolkotteli hirvieläin. Valitettavasti se oli väärän lajin edustaja. Poroporukka jolkotteli iloisesti jonossa kohti, kunnes huomasi meidät ja kääntyi sivuun. Ei enteillyt hyvää, mutta jatkettiin silti tuttuun tienhaaraan, johon jätettiin sukset ja ylimääräiset tavarat. Tiheikköön oli helpompi mennä lumessa kahlaten kuin pitkillä metsäsuksilla.

Koluttiin taimikot hiippailemalla läpi, mutta tänä talvena siellä oli talvehtinut vain poroja. Nyt kävi näin. Aurinko kuitenkin nousi horisontin yli ensimmäistä kertaa vähään aikaan. Värikkään taivaan ja nuotion tuijottelu vei pettymyksen mennessään ja saunan kutsu laittoi sukseen vauhtia.

Viimeisen päivän ohjelmassa olisi ainoan jäljellä olevan auratun tieuran ajelu ja sen jälkeen kotiinpaluu. Riekkoja ja poroja riitti, vaan ei edelleenkään jälkeä hirvestä. Tehtiin vielä pieni hiihtolenkki ja istuttiin hetki tulilla. Viimeiset hirvenhiihdot ja metsästyskauden hirvijahdit olivat nyt takana. Olisi ollut mukava nähdä hirvi tai edes tuore jälki, mutta se jäi haaveeksi.

Talvisin hirvillä on tapana kerääntyä laumoihin hyvin pienille alueille, joissa ne ilman häirintää saattavat viihtyä koko talven. Niiden löytämiseen tarvitaan hyvää paikallistuntemusta. Hirvenhiihto on perinteisesti tapahtunut silloin, kun hangen päällä on jäätynyt pinta joka kantaa hiihtäjän muttei hirveä. Kovan jään reuna myös viiltää hirven jalkoja ja sen liikkuminen vaikeutuu. Tällä kertaa olosuhteet suosivat hirveä eivätkä hiihtäjää.

Hirviä emme löytäneet hyvistä vinkeistä ja aiemmasta tiedustelusta huolimatta, mutta sopiva annos Lapin luontoa toimii tehokkaasti aivojen “reset”-nappulana. Kaiken kaikkiaan hieno reissu, jossa päästiin tekemään juuri sitä mitä haluttiinkin: etsimään hirveä hiihtämällä.

PäivämääräEpistola
27.12.2018Roadtrip Espoosta mökille Orajärvelle Sodankylään
28.12.2018Viimeset pakkailut, autolla Pomokairaan ja suksilla tuvalle
29.12.2018Hiihtolenkki itään kohti Pulterinkumpuja
30.12.2018Suksin takasin autolle, jälkien ajelua ja illaksi takasin mökille
31.12.2018Aamulla Peurasuvantoon, mökin vuokraus ja hiihtolenkki Pulterinkumpuja kohti
01.01.2019Pulterinkumpujen piston rundi loppuun asti ja jälkien ajelua
02.01.2019Ladun tekeminen Härjänpaskantamaan
03.01.2019Härjänpaskantamaan hiihto ja hiippailut
04.01.2019Viimeset jälkien ajelut, pikku hiihtolenkki ja roadtrip kotia kohti Ouluun
05.01.2019Oulusta parin mutkan kautta Espooseen
06.01.2019Peurajahti

Erityismaininnan ansaitsevat varusteet

Särmä TST Woolshell-takki ja -housut

Tällä reissulla meillä oli Saanan kanssa käytössä Särmä TST Woolshell puvut. Ne oli päällä käytännössä koko ajan. Pitää hyvin lämpimänä, mutta hengittää liikkuessa. Ei kastu vaikka keli olisi vähän kosteampikin, eikä pieni viimakaan haittaa. Taskuja on riittävästi ja kulutuskestävyyttä siellä missä pitääkin.

Takissa on toimiva ja ryhdikäs leikkaus ja kokoja löytyy pienikokoisillekin. Housujen korkea leikkaus ja kuminauhakiristykset vyötärössä on parhautta. Vyötä ei ole pakko pitää, jolloin se ei paina ikävästi repun/rinkan lantiovyön alla. Kyykkyyn ja ylös pääsee myös ilman että saumat paukkuu. Tätä pukua tulee jatkossa käytettyä mettähommissa varmaan läpi kauden. Vielä kun sais valkosena.

Särmä TST L3 Lämpöhousut

Voittajan tauko-/passitusvaruste! Pukeminen riisumatta kenkiä on äärimmäisen kätevä juttu. Tosi kiva ominaisuus esim. puupassista metsästäessä, jolloin kaikki ylimääräinen härväys on hankalaa ja tavaroiden (mm. kenkien) tiputtaminen erityisen harmillista. Kevyet ja menee pieneen tilaan. Tarvittaessa käy myös uloimpana kerroksena, mutta taskuja ei ole.

Artikkelin tuotteita

Särmä merinosormikkaat
Särmä merinosormikkaat
9.99 EUR
Ohuet, näppärät kotimaiset neulesormikkaat maailman parhaasta materiaalista. Hyvät semikylmille keleille sellaisenaan, toimivat myös paksumpien kuorihanskojen vuorina. Kuin voi tehdä näin edulliset merinovillasormikkaat Suomessa?
Särmä merinopipo
Särmä merinopipo
24.99 EUR
Niin huippuunsa hiottu villapipo kuin vain voi olla - ostat kerralla tämmöisen ni et enää ikinä tartte muita, ellet hukkaa tätä. Just oikean kokoinen ja paksuinen peruspipoksi, ja tietysti tosta maailman parhaasta materiaalista eli merinovillasta.
Särmä paksu putkikauluri, merinovillaa
Särmä paksu putkikauluri, merinovillaa
19.99 EUR
Ihan pakkaskeleillekin sopivaa putkikauluria hakeville olis tässä apu. Halpa, laadukas ja tähän päälle vielä kotimainen. Peittää niskan ja pään ja voidaan taittaa kaksinkerroin antamaan lisäeristystä. Nyt jos koskaan kantsii suosia suomalaista.
Särmä TST L3 Lämpöhousut
Särmä TST L3 Lämpöhousut
99.99 EUR
Erittäin kevyet, hengittävät ja nopeasti kuivuvat lämpöhousut huippuluokan Climashield-lämpöeristeellä. Ei paljoa paina ja pakkautuu vaikka maastohousujen reisitaskuun! Toimii eristävänä välikerrastona maastopuvun alla ja päällimmäisenä vaatteena esim. tauoilla tai muussa kevyessä käytössä.
Särmä TST Woolshell-takki
Särmä TST Woolshell-takki
199.99 EUR
Vuosien saatossa ollaan tehty ja nähty monenlaisia sarka- ja sotavaatteita, Woolshell on näiden vuosien aikana kertyneiden kokemuksien pohjalta uudelleenajateltu sarkapuku. Modernin softshell-takin tyylinen toiminnallisuus ja yksityiskohdat yhdistettynä villasarkakankaan luonnostaan loistaviin ominaisuuksiin tekevät tästä varsin ainutlaatuisen takkimallin!
Särmä TST Woolshell-housut
Särmä TST Woolshell-housut
179.99 EUR
Vuosien saatossa ollaan tehty ja nähty monenlaisia sarka- ja sotavaatteita, Woolshell on näiden vuosien aikana kertyneiden kokemuksien pohjalta uudelleenajateltu sarkapuku. Nykyaikaisten sotilashousujen leikkaus ja yksityiskohdat yhdistettynä villasarkakankaan luonnostaan loistaviin ominaisuuksiin tekevät näistä varsin ainutlaatuisen housumallin!
Savotta Torrakko 2.5
Savotta Torrakko 2.5
159.99 EUR
Yksinkertainen, mukava ja toimiva aseenkantoreppu Savotalta.
Loading...