Hylsytarinoita: Vasempaan vai oikealle?

2021 kesä, yksi marssi tiedustelijana. On aamuyö. Lukemattomat jalkaparit liikkuvat pimeyden turvin kohti järveä. Useampi ryhmä saapuu samaan aikaan risteykseen, joka vaikuttaa silloin merkityksettömältä, sillä molemmat tiet vievät järven ympäri rantaa pitkin samaan paikkaan, kohti seuraavaa rastia.

Suunnistaja, ryhmän toinen jäsen, joka ei jokaisen pysähdyksen aikana kaadu uupumuksesta maahan, kysyy hiljaa:

"Kummalta puolelta me mennään?"

Ryhmänjohtajan nakki on osunut kohdalleni ja nyt joudun jopa käyttämään aivojani, mistä johtuen vastaan suunnistajalle hieman ärtyneesti:

"Vittuako sillä on väliä, se on sama matka."

Suunnistaja vastaa karttaa tutkaillen:

"Nii... nii on... mennäänkö vasemmalta?"

Katson kuun heijastusta peilityynen järven pinnassa.

"Mennään oikeelta, vasemmalle on jo menny ryhmä."

Ryhmä hyväksyy hiljaisesti päätöksen ja nousee jatkamaan marssiaan hieman laahustaen. Tie näkyy pimeässä huonosti, ainoana valonlähteenä tässä ajojahdissa, metsästettävän roolissa on toiminut kuu sekä tällä osuudella järven toisessa reunassa siintävän antennimaston sekunnin välein vilkkuva valkoinen valo. Tien reunat näkyvät silti tarpeeksi hyvin, joten uskallan irrottaa katseeni hetkeksi tiestä ja tuijottaa taivaalle.

Tähdet kimmeltävät enää himmeästi, sillä aamuaurinko alkaa jo sarastaa, kuukin pilkistää pilviverhon takaa. Näky on kaunis, mutta se ei ole juurikaan olennaista tällä hetkellä, sillä ajatukseni keskittyvät taas nopeasti siihen, kuinkakohan monta kilometriä seuraavalle rastille on. Kiroan hiljaa mielessäni siirtymien pituuksia.

Vilkaisen nopeasti taakse varmistaakseni, että kaikki ryhmästäni ovat vielä mukana. Huomaan samalla, että useampi meidän jälkeemme tullut ryhmä kääntyy risteyksestä vasemmalle.

Liikkuessamme häröpallona toisen ryhmän rinnalla järven rantaa halaavaa tietä pitkin vastarannalta kuuluu varttia myöhemmin äkisti jotain. Huuto. Toinen. Yhtäkkiä hiljaisen yön täyttää järven vastakkaisella rannalla alkanut kiivas tulitaistelu. Aseen suuliekit heijastuvat sysärien läpi järven pinnasta, ja yksittäiset laukaukset kaikuvat järven ympäri. Mietin että perkele, taidettiin tosiaan valita oikea reitti.

Hetken ällistyksen jälkeen ryhmämme jäsenet lähtevät nopeasti jatkamaan matkaa keskustellen hiljaa mahdollisista tulitaisteluun johtaneista virheistä. Yhteisymmärrykseen pääsemättä kaikki tyytyvät vastarantalaisten aamutteluun. Ja yhtä äkisti kun tulitaistelu on alkanutkin, se päättyy. Hiljaisuus ja pimeys laskeutuvat järven ylle vain hetkeä ennen kuin ehdimme pois rannasta.

Katsahdan vielä taakseni ja näen antennimaston väläyttävän valonsa järven pintaan ennen kuin käännyn taas kohti tietä. Tekemällä tämäkin loppuu.