Hylsytarinoita: Pienvahinkoilmoitus "kilohäväri"

Jaa Facebookissa

Intti ei ollut mulle mitenkään tärkeä ennen inttiä. Vaihtoehtona oli mulla pitkään mennä totaalikieltäytyjäksi ja päästä vankilaan, mutta sitten ihan loppumetreillä päätin, että menenkin inttiin enkä linnaan, koska inttiin voi mennä vain kerran, linnaan pääsee myöhemminkin. Myöhästyin toki omista kutsunnoista, ja menin hattu kourassa viimeisenä kutsuntapäivänä ilmoittautumaan.

Minut sitten laitettiin merivoimiin, ja palvelus alkoi heinäkuussa 2005. Odotin ensimmäiseltä yöltä pahempaa shokkia, mutta sehän meni ihan kivasti, ja olin valmistautunut hyvin ajelemalla pääni valmiiksi suositeltuun siilimittaan. Se, mitä olisi oikeasti pitänyt tehdä valmisteluina, niin olisi pitänyt tiputtaa painoa ja aloittaa kuntoilu. Palvelukseen astuessa olin poika tuhdissa kunnossa - painoni oli 135 kg, ja ei edes mitään hyödyllistä lihasmassaa vaan puhdasta ylipainoa. Ainoa harmitus mikä jäi, oli se, että olin aivan väärän kokoinen minulle jaettuihin housuihin, eikä löytynyt vaihtajaa lähietäisyydeltä, joten jouduimme odottamaan tulevaa varusvaihtoa. Odotusaikana tahrasin housuni kiinnihirttäneiden sisäreisieni verellä. Mutta kun vihdoin sain housut vaihdettua, homma alkoi sujua.

Peruskoulutuskausi meni osaltani hyvin, fyysisiä harjoitteita lukuunottamatta, ja aloin tykästyä elämään palveluksessa. jopa niin paljon, että hakeuduin aliupseerikouluun. Tässä vaiheessa painoa oli 110 kg.

Aliupseerikoulussa inttikokemus oli enemmän sen kaltainen, mitä olin peruskoulutuskaudelta odottanut: enemmän fyysisyyttä ja enemmän huutoa. Ja sekös se vasta hauskaa olikin. Saimme myös punnertaa paljon, mikä on aina hyvä juttu, etenkin kun se alkaa sujua. Aliupseerikouluna aikana painoni tippui alle 100 kg:n.

AUKin jälkeen oli sitten aika toivottaa uudet alokkaat tervetulleeksi ja opastaa heidät läpi P-kaudesta. Olin mulkku, enkä oikein tiennyt, mitä piti tehdä tai miten olla, joten huusin paljon. Sen verran huusin, että minut lähetttiin takaisiin AUKkiin apukouluttajaksi huutamaan vähän lisää ja kovempaa. Kun tuli aika lähettää aliupserioppilaita reserviupseerikursille, niin huomasin, että jos nyt haen jälki-RUKkkiin, saan 21 päivää lisää palvelusta, joten päätin hakea. Suosituskirjeet olivat hyvät ja pääsin sisään opiskelemaan, miten ollaan merivoimien upseeri. Tuo ajanjakso oli pitkä, rankka, suolainen ja vaikeasti nieltävä kaltaiselleni lihapäälle, mutta 21 päivää plussaa.

Eli kokonaisaikani varusmiehenä kesti kunniakkaat 383 päivää.

Kun varusmiespalvelus oli tulossa päätökseen, kaipasin vielä lisää, joten hain töitä varusmieskouluttajana ja teinkin kaksi sopimussotilaskautta putkeen. Eli kokonaisaikani palveluksessa oli kaksi vuotta ja rapiat päälle. Varusmieskouluttajana en paljon vaa’alle astunut, keskityin enemmän kouluttamiseen ja alkoholinkulutukseen, mutta kun palvelukseni päättyi, painoa oli 79 kg.

Ennen kuin palautin varusteeni ja muun lainassa olleen omaisuuden takaisin valtioille, täytin pienvahinkoilmoituksen hävinneistä kiloista - kuka korvaisi nuo rakkaudella ja rahalla rakennetut 57 kiloa? Kysessähän oli tietysti vitsi, olin iloinen että olin saanut uuden mahdollisuuden olla terveempi ja tehokkaampi ihminen.

Linnaan en ole vielä päässyt, mutta enpä ole aktiivisesti yrittänytkään. Ehkä sen aika vielä koittaa joskus.

Lue myös

Hylsytarinoita: Pasikuskin posliiniunelma

Harva pystyy vastustamaan tiettyjä KSE-hyötyjä (Koulutuksen/Kokemuksen Suoma Etu), ja puolustusvoimien kontekstissa erilaisten ajoneuvojen kuskit, jos ketkä, tietävät tämän. Elettiin talven kylmimpiä aikoja alkuvuonna 2004, eli edellisvuoden heinäkuussa alkanutta palvelusta oli jäljellä vähemmän kuin takana, mutta mitään aamukampoja ei kuviteltukaan - räppärit (Rapid Deployment Force) kun palvelevat vuoden tehtävästä riippumatta.

Hylsytarinoita: Täysikuu Kiikalassa

Oli vuosi 2008 ja aliupseerikurssin harjoitusleiri Kiikalassa. Taisi olla lopputalvea sillä oli helkutin pimeää, lumetonta ja Kiikalan juurakkoiseen hiekkaan sai poterot kaivettua kohtuullisen tuskan avulla. Toisaalta Kiikalassa on aina vähän omanlaisensa sääolosuhteet, välillä sai nauttia räntäsateesta.

Hylsytarinoita: Rannikkolinnakkeen majohajo

Varuskunnat ovat varsinkin asevelvollisuusarmeijan omaavissa maissa monella tapaa aivan omaa luokkaansa olevia läpileikkauksia yhteiskunnista. Niissä näkee aivan jokaisen tyyppisiä ihmisiä erilaisilta asuinalueilta, kaupungeista, kulttuureista sekä perhetaustoista.

Loading...