Hyvä rinkka Lapin vaellukselle – Berghaus Atlas

Kirjoittanut Mikko Laitinen

Atlas on yksi parhaita kokeilemiani rinkkoja. Pehmustetut viillekkeet, tukeva alumiiniranka ja runsas tilavuus (noin 100 litraa) takasivat helpon ja mukavan käytön. Se on sotilaskäyttöön suunniteltuna myös tarpeeksi yksinkertainen. Useimmissa kaupallisissa rinkoissa on niin paljon erilaisia säätövaihtoehtoja erikokoisille käyttäjille, että suurella todennäköisyydellä jokin remmi on aina liian kireä tai löysä. Atlaksessa käyttäjien kokohaarukka on huomioitu valmistamalla rinkkoja neljässä eri koossa. Kantojärjestelmän säädöt rajoittuvat lantiovyön, viillekkeiden ja rintaremmin pituuden muuttamiseen.

Saamani yksilö oli käytetty, mutta sitä ei käytännössä huomannut mistään. Varustelekan verkkosivujen mukaan käytetyt rinkat tulevat saksalaisten erikoisjoukkojen varastoista. Ilmeisesti ainakin minun saamani yksilö on ollut mukana maksimissaan yhdellä ryysäyskeikalla, koskapa on todella hyvässä kunnossa.

Atlaksen materiaali on todella miellyttävän tuntuista, mutta kuitenkin todella kestävää. Kangas myös vaikutti pitävän hieman vettä. Matkallani satoi vettä runsaastikin ja vaikka minulla olikin mukana sadesuoja, ei se täysin istunut, joten osa kosteuden ulkonapitämisestä jäi kankaan vastuulle. Tästä se suoriutui kiitettävästi. Vain rinkan alaosassa, maata ja kosteaa varvikkoa tauoilla koskettaneessa osassa olleet varusteet olivat kastuneet. Kangas on myös niin paksua ja ryhdikästä, ettei täysin romahda omasta painostaan. Tämä helpottaa tavaroiden penkomista rinkasta, tämän pysyessä hieman auki.

Rinkan sivutaskuista saa tehtyä monikäyttöisen päivärepun

Rinkan kohtalaisen kookkaat sivutaskut ovat irrotettavat ja niistä saa mukana tulleiden viillekkeiden avulla tehtyä rakettirepun näköisen pienen repun, jonka kanssa voi lähteä vaikkapa lyhemmille päiväretkille. Remmit ovat hieman ohuet ja lyhyet, mutta sivutaskujen muoto ja koko asettavat loppujen lopuksi enemmän rajoitteita kantamukselle. Päivän aikana tarvittavat varusteet (juomapullo, leivät, sadevaatteet ja EA-varusteet) mahtuivat mukaan hyvin.

Rinkan ominaisuudet

Sivutaskut mukaan luettuna rinkan tilavuus on noin 100 litraa. Tästä huolimatta se on melko siro ja päätaskut ovat kapeahkot. Rinkan suuaukon yli kulkeva kiristyshihna helpottaa rinkan pakkaamista vähäisemmälläkin varustuksella, tilan ei tarvitse olla täysi ryhdikästä ja tukevaa pakkausta varten. Toiseen ääripäähän mentäessä ja tavaramäärän kasvaessa Atlas joustaa tähänkin suuntaan. Pitkillä remmeillä ja runsaalla säätövaralla varustettu läppä, sekä tilava kiristettävä lumilukko päätaskun suulla mahdollistavat ylipakkaamisen. Tämä kuitenkin nostaa painopistettä melko ylös, mikä puolestaan vaikeuttaa tasapainon ylläpitämistä ja rasittaa kantajaa.

Löysin Atlaksesta kuitenkin muutamia parantamisen paikkojakin. Kaikki taskut ovat melko isoja, enkä löytänyt luontevaa paikkaa, johon sujauttaa pieniä esineitä, kuten avaimia talteen vaelluksen ajaksi. Toisaalta alkuperäisessä käyttötarkoituksessa tuskin on tarvetta kanniskella kotiavaimia tms. Rinkassa ei myöskään ole vetoketjulla avattavaa läppää, jonka kautta pääsisi käsiksi päätaskuun alimmaiseksi pakattuihin tavaroihin purkamatta koko rinkkaa. Tämä helpottaisi varsinkin leirissä tapahtuvaa toimintaa, tavaroita voi säilyttää teltassakin rinkassa, eikä niitä tarvitsisi purkaa niin laajasti. Toisaalta, jollei edellisessä rinkassani olisi tällaista läppää ollut, en usko osaavani sitä kaivata.

Atlasta siis valmistetaan useammassa koossa, mikä on mielestäni hyvä asia. Liika säätövara on vain hankalaa. Testattavani oleva rinkka on kokoa 2, joka on virallisesti tarkoitettu 160–173 senttisille käyttäjille. Koot eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja, vaan joustovaraa on. Itse olen 180 senttinen, eikä ole monesta sentistä kiinni, ettei lantiovyö asettuisi täsmälleen siihen kuin sen pitäisi. 178-senttisellä tai hieman lyhytselkäisemmällä tuskin olisi mitään ongelmia.

Rinkkaa etsimään Varustelekasta

Mitä tekee rahaton opiskelija, kun tarvitsee retkeilyvarusteita? Ottaa lakin käteen ja etsii muita keinoja saada tarvitsemansa varusteet kuin kylmän käteisen käyttö. Otin siis yhteyttä Varustelekan veikkoihin ja sain kuin sainkin testattavakseni käytetyn Berghaus Atlas -rinkan arviointia vastaan.

Rinkka oli minulla käytössä viikon mittaisella Suomen Partiolaisten eräopaskurssin kesäosalla Pöyrisjärven erämaa-alueella. Tämä hiekkadyyneistään tunnettu retkeilyalue sijaitsee heti Enontekiön pohjoispuolella suomineidon hauiksessa. Vaellukselle tuli mittaa noin 120 kilometriä, pääasiassa poluttomalla avotunturipaljakalla. Atlas oli mukana myös kahdessa matkan varrelle sattuneessa rinkkalautan rakentamista vaatineessa ylityksessä suoriutuen mainiosti.

Laitetaan rinkka tosikäyttöön Lappiin

Aurinko paistoi kirkkaalta iltapäivän taivaalta seitsenhenkisen vaellusvartiomme jättäessä autot ja marssiessa kohti vaellusmaastoja. Tahti oli rivakka, heti ensimmäisenä päivänä piti päästä etenemään 12 kilometriä poispäin sivistyksestä, puhumattakaan seuraavien kolmen päivän tavoitteesta päästä yhteensä 70 km, autiotuvalle, jossa olisi tarkoitus tavata muut kurssilaiset.

Tunturijärven rannassa vietetyn yön jälkeen lähdimme nousemaan läheisen tunturin laelle. Maisema ei mieltä korottanut, sankka pilvi rajoitti näkyvyyden 100 metriin. Huipulla harjoittelimme hiukan maastoetsintää ja avun hälyttämistä erämaahan kuvitteellisen Matti Muttosen tapauksen merkeissä. Matti oli ilmeisesti saanut jonkinnäköisen sairaskohtauksen keskellä tunturia, hylännyt varusteensa ja lähtenyt pyrkimään kohti lähintä asutusta. Mattia ei näkynyt, joten jatkoimme matkaamme.

Puolenpäivän maissa saimme kokeilla matkan seuraavissa vaiheissa liiankin tutuksi tulevaa operaatiota, joen ylittämistä. Tällä kertaa onneksi selvisimme kenkien poistamisella ja lahkeiden käärimisellä. Matkan jatkuessa huomasimme, millaisella asenteella paikalliset alueella mönkijöillään ajavat. Kulkuväylänämme olleen uran varressa oli tasaisin väliajoin kaljatölkkejä ja -pulloja jäänteenä menneen talven ja kevään matkoista. Alussa keräsimme niitä mukaamme kilttien partiolaisten tavoin, mutta pian päättelimme rinkkojemme täyttyvän ennen polun loppumista.

Illan lähestyessä saavuimme toisen, hieman korkeamman tunturin huipulle. Tällöin saikin kouluttajamme idean, harjoitelkaamme hätämajoittumista avotunturissa, yhdellä ryhmän jäsenellä on äkillinen, eeppinen vatsatauti, eikä liikkuminen tuona päivänä enää tule kysymykseen. Siispä pystytimme teltat siihen paikkaan ja laskeskelimme kirivämme matkaa seuravana päivänä, aiotun majoittumispaikan jäädessä 5 km eteemme.

Joen ylityksiä rinkan kanssa

Seuraava päivä kului neljän kahlausylityksen, laajan suoalueen ja kirimisen puitteissa nopeasti, kunnes iltapäivällä saavuimme todellisen joen varteen. Emme kuitenkaan jääneet pähkäilemään, vaan survoimme vaatteet rinkkoihin ja kahlasimme synnyinasuissamme kainaloihin yltäneen voimakkaan virran yli rinkkoja päidemme päällä kannatellen. Joen jälkeen eteemme aukesi Rohanin niittyjä muistuttanut laaja nummi, jonka takana häämötti tavoitteemme Pöyrisjärvi. Yöpaikaksi löysimme kauniin järven aivan Mordorin Kalmansoilta näyttäneen suon laidalta

Neljäs vaelluspäivä kului kokonaisuudessaan Mordorin soilla, parhaimmillaan kahlasin kulkusia myöten suonsilmäkkeessä. Soilta selvittyämme pääsimme ylittämään pientä salmea lautoilla. Illalla pääsimme Pöyrisjärven autiotuvalle tapaamaan muita neljää kurssivartiota. Vuorossa oli myös vartioiden välinen kokkisota. Ryhmäni oli valmistautunut kuivaamalla mm. ”Viettelevää bataattikeittoa” ja Lindströmin pihvejä. Kuivatettu ruoka oli muutenkin tärkeässä osassa muonitustamme, itsellänikin pöhisi naapurista lainattu ruokakuivuri ennen lähtöä viikon putkeen.

Aamulla aiheutimme yleistä hämmennystä muiden vartioiden jäsenissä toistamalla edellispäivän temppumme ylittämällä tuvan vieressä olleen jokipahasen lauttojen kanssa vailla rihman kiertämää. Jatkoimme matkaamme kohti etelää tarjoamaan yhdelle ryhmämme jäsenistä mahdollisimman lyhyttä ennenaikaista Exodusmatkaa. Matkan varrella oli taaskin useampia jokia, joiden ylitykseen meille oli jo alkanut tulla rutiini. Heti kun joki tuli vastaan, alkoivat kaikki suurempia miettimättä ottaa kenkiä ja pitkiä housuja pois. Kengät heitimme suoraan joen yli, jos se vain vastarannan kosteuden puolesta oli mahdollista. Muutaman kerran kävi kuitenkin niin, että jonkun heitto jäi lyhyeksi ja kengät molskahtivat jokeen. Tätä seurasi aina epätoivoinen syöksy virtaan ottamaan kenkiä kiinni, ennen niiden katoamista mutkan taakse.

Yöpaikaksi löytyi mukavan näköinen tunturikoivikko, jossa seuraksemme ilmaantui myös keskikokoinen porotokka. Porot pällistelivät tekemisiämme jonkin aikaa, jonka jälkeen ne jatkoivat matkaansa viereisen tunturin rinnettä. Tälle päivälle ajoittui ainoa todellinen Atlaksen kanssa kohtaamani ongelma. Jossakin vaiheessa päivän aikana olivat rinkan tukirangan selkää vasten olevat osat taipuneet toispuoleisesti painaen lapaluita melko ikävästi. Onneksi sotilasrinkaksi suunniteltu Atlas kestää hieman kovempaakin käsittelyä, joten yksinkertaisesti taivutin alumiinirangan takaisin muotoonsa kiveä vasten.

Seuraavana päivänä ryhmä jakaantui koulutukseen kuuluneelle yksinvaellusosiolle. Yksi jäsen lähti painamaan kohti sivistystä jo aamuyöstä, jotta ehtisi bussiinsa ja kuulimme myöhemmin hänen ylittäneen seudun toiseksi suurimman joen rinkastaan ja tarppi-kankaasta virittelemällään lautalla. Me muut lähdimme kukin omaa reittiämme kohti sovittua lounaspaikkaa viheliäisessä sateessa, jossa vettä tuli enemmän tai vähemmän vaakatasossa. Illemmalla, koottuamme taas rivimme päätimme mennä tosissamme harjoittelemaan sään sietämistä tunturiin. Otimme suunnan kohti lähintä avointa huippua ja pystytimme teltat sinne. Normaali vaellusteltta ottaa tuulta yllättävän hyvin alleen ja koko viisihenkisellä ryhmällä oli täysi työ pidellä purjeeksi muuttunutta telttaa ja samalla ankkuroida sitä maahan. Lopulta melkein tunnin taistelun jälkeen saimme teltat paikoilleen ja pääsimme vaihtamaan kuivia vaatteita kaatosateessa ja tuulessa kastuneiden tilalle.

Vatsataudin kautta snägäriburgerille

Aamulla heräsin epämiellyttävän etovaan tunteeseen ja aamiaista syötyäni tajusin sairastuneeni mahatautiin, enkä kykenisi pitkään päivätaipaleeseen. Jätimme teltat paikoilleen ja jäin potemaan muun ryhmän lähtiessä päiväretkelle huiputtamaan läheistä huippua. Siinä makoillessani tulin ajatelleeksi sitä, mikä saa ihmisen lähtemään tiettömään erämaahan vapaaehtoisesti. Luulisin ainakin mahdollisuuden rauhoittua luonnon äärellä, itsensä haastamisen ja kokemusten hakemisen olevan tärkeitä syitä, ainakin itselleni.

Viimeisenä vaelluspäivänä oloni oli parantunut, muttei vieläkään valtaviin sankaritekoihin kykenevä. Siitä huolimatta lähdimme marssimaan kohti toisen ryhmän meille jättämiä autoja. Ollessamme miltei perillä aivan ylitsemme lensi majesteettisesti 2 joutsenta. Aivan kuin erämaa olisi jättänyt meille jäähyväisiä.

Retkeily ja vaeltaminen ovat mukavia, mutta vielä mukavampaa on maastosta poistuminen yhtä kokemusta rikkampana. Koko matka oli hyvä kruunata Enontekiön keskustan snägäriltä hankituilla Tupla-Mega-Super-burgereilla lisäpekonilla ja isolla juomalla.