Konttiseikkailut koronakurimuksen keskellä

Jaa Facebookissa Jaa Facebookissa

Tässä artikkelissa avataan hiukan konttivuotta 2020, joka meni ruttoepidemian vuoksi aika erilailla kuin suunniteltiin. Ja lopussa on myös hiukan tämän vuoden suunnitelmia.

Kontti GoExopo-messuilla

Vuoden 2020 konttikiertueen suunnittelu tapahtui hyvissä ajoin vuoden 2019 puolella, eikä silloin osattu ottaa huomioon globaalin pandemian, heinäsirkkojen saati asteroidimyrskyn mahdollisia vaikutuksia Road Shown onnistumisen kannalta. Tilanne oli vielä helmikuussa sen verran hyvä, että GoExpo järjestettiin normaalisti. Pian tilanne kuitenkin perkelöityi niin, että oli vähintäänkin vastuullista peruuttaa kevään ja kesän kiertueet kokonaan.

Kontti Varustelekan pihalla

Vaikka kontti seisoikin alkusyksyyn asti Lekan pihalla, niin työt eivät kuitenkaan siihen tyssänneet. Me päätettiin käyttää aika hyödyksi ja rempattiin kontti vähän kauniimpaan kuntoon seuraavia keikkoja varten ja ostettiin samaan syssyyn myös pirun siisti kassapöytä. Koska rutto raivosi edelleen ympäri Suomea, me varauduttiin syksyn kiertueelle käsidesillä, desinfiointiliinoilla ja -suihkeella, sekä otettiin maskeja matkaan.

Asiakkaita Varustelekan konttimyymälässä

Torit olivat ymmärrettävästi keskimäärin hiljaisempia kuin aikaisemmin, mutta silti asiakkaita riitti ihan mukavasti, eikä edes otettu takkiin. Asiakkaistamme kertoo jotain myös se, että pahimman syysmyrskyn aikana Kouvolan Hansatorilla kävi jopa 36 asiakasta ostoksilla, uhmaten melko hurjaa sääilmiötä. Syksyn kiertueelta päätimme perua Vaasan keikan, sillä juuri sillä hetkellä korona onnistui iskemään sinne melkoisen kovaa.

Mies Konttimyymälän edessä sateessa

Jännää tilastotietoa

Vuoden Road Shown noin 4 300 kilometriin sisältyi yhteensä 10 etappia 13 työntekijän voimin, ja kontti teki liikevaihtoa hieman yli 100 000 euroa. Kuittejakin tulosteltiin mukavat 3 751 kappaletta. Myydyimmät tuotteet olivat Särmä rynnäkköreput, Scho-Ka-Kolat ja Särmä L1 kypärähuput.

Road show. Mikä? Miksi?

Jos luit tänne saakka ihmetellen, että mikä hemmetin konttikiertua, niin kyseessä on siis meidän kiertävä myymälä. Sen prototyyppi kehitettiin vuonna 2016 opiskelijaprojektiin, jossa opiskelijat myivät meidän tuotteita muutaman viikon Kauppakeskus Mercuriuksessa. Homma meni ihan mukavasti, ja siksi keksittiin kokeilla vastaavaa omalla henkilökunnalla ja ihan toisenlaisella sijainnilla. Heitettiin sitten kontti Tammelan torille joulukuussa, luonnollisesti ilman lämmityslaitteita tai muitakaan nykyajan hömpötyksiä. Hauskaa oli, ja homma pelitti niinkin hyvin, että kontti kattoi omat kustannuksensa. Niinpä me ostettiin uusi uljaampi kontti ja muokattiin se meidän tarpeisiin sopivaksi. Ihan ilmaista lystiä tämäkään ei ollut, sillä matka merikontista myymäläksi maksoi noin 8 000 euroa.

Muutamaa vuotta myöhemmin konttikeikkoja onkin kertynyt noin 60 kappaletta. Voisi jopa sanoa Varustelekan konttimyymälän olevan vakiokalustoa toreilla ja tapahtumissa. Konttimyymälän konsepti on on melkoisen simppeli: kontti kuskataan paikalle ja meidän jengi tulee perässä. Porukan saavuttua paikalle konttiin lyödään sähköt, laitteet pistetään päälle, tavarat puretaan kontin sisältä, ja kontti onkin myyntivalmis. Keikan jälkeen kontti käy Helsingissä täydentymässä ja jatkaa kohti seuraavaa kaupunkia. Kontin valikoima on ymmärrettävästi melko suppea verrattuna myymälään, mutta me päätettiin kompensoida sitä tarjoamalla ilmaiset toimitukset kontista tilaajille. Nopeimmissa tapauksissa torstaina tilatut tuotteet ovat olleet jo lauanataina noudettavissa. Koska sikaa on ikävä ostaa säkissä, on kontissa myös mallikappaleita.

Mies kalakukkopurkit silmen päällä

Monet asiakkaistamme asuvat pääkaupunkiseudun ulkopuolella, joten kevyt iltapäiväshoppailu liikkeessämme ei kuulosta kovin usein houkuttelevalta pitkän matkan vuoksi. Tästä syystä meistä on pirun kivaa kierrellä Suomen toreja ja tarjota samalla myymälästä tuttu Lekakokemus asiakkaille heidän kotikulmillaan tai ainakin kohtuullisemman matkan päässä. Ihan hyvä lisä Lekafest-festareiden, Finnish Brutality/Winter Brutality-ampumakisojen ja Sotima-baarin lisäksi.

Entäpä sitten armon vuonna 2021?

Näillä näkymin kontti lähetetään tänäkin vuonna tourneelle. Jahka me ollaan keksitty, että minne lähdetään kontteilemaan, me lyödään eventit jokaiselle keikalle meidän Tapahtumat-sivulle. Tämän lisäksi me kerrotaan konttireissuista myös meidän Propagandakirjeessä. Jos sulle ei vielä sitä tule, voit tilata sen Kantasiaksi liittymisen yhteydessä tai omalta kantasikasivultasi!

Artikkelin tuotteita

Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, Original (tumma) Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, Maitosuklaa (täysmaito)
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa
2.99 EUR
Tämä on nyt sitä etsimääsi saksalaista energiasuklaata! Scho-Ka-Kola piti jo toisessa maailmansodassa natsit hereillä, rasiakin on muuten samanlainen paitsi että näihin ei nykyään enää maalata pahojen puolulaisten merkkejä. Vaikuttava ainesosa on sentään vain kofeiini, eikä huhupuheista huolimatta reseptiin muuta koskaan kuulunut.
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, Original (tumma), 10-Pack Scho-ka-Kola, 100 g peltirasiassa, Maitosuklaa (täysmaito), 10-Pack
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, 10-Pack
Scho-Ka-Kola, 100 g peltirasiassa, 10-Pack
24.90 EUR 29.90 EUR
Tässä olisi sankarillinen annos sitä etsimääsi saksalaista energiasuklaata! Scho-Ka-Kola piti jo toisessa maailmansodassa natsit hereillä, rasiakin on muuten samanlainen paitsi että näihin ei nykyään enää maalata pahojen puolulaisten merkkejä. Vaikuttava ainesosa on sentään vain kofeiini, eikä huhupuheista huolimatta reseptiin muuta koskaan kuulunut.
Särmä TST L1 kypärähuppu, merinovillaa, vihreä Särmä TST L1 kypärähuppu, merinovillaa, musta Särmä TST L1 Kypärähuppu, merinovillaa, Khaki Särmä TST L1 kypärähuppu, merinovillaa, luonnonvalkoinen Särmä TST L1 kypärähuppu, merinovillaa, oranssi
Särmä TST L1 Kypärähuppu, merinovillaa
Särmä TST L1 Kypärähuppu, merinovillaa
24.99 EUR
Törkeän monikäyttöinen kevyt kypärähuppu eli balaclava; tilanteesta ja tarpeesta riippuen tämä taittuu joko koko kasvojen suojaksi, pipo-kauluri-yhdistelmäksi, pipoksi tai putkikauluriksi. Vähän kuin PV:n jakama "ville-viis-vee", mutta huomattavasti fiksumpi kaikilla osa-alueillaan. Materiaalina kevyt, ihoa vasten mukava ja tehokkaasti kosteutta siirtävä merinovillaseos.
Särmä iso rynnäkköreppu, Vihreä Särmä iso rynnäkköreppu, Harmaa Särmä iso rynnäkköreppu, Musta
Särmä iso rynnäkköreppu
Särmä iso rynnäkköreppu
59.99 EUR
Ovatko muut reput arkeesi vähän liian pieniä, mutta et halua rinkkaa? Tässä olisi päivittäiseen käyttöön sopiva reppu hieman isompana.
Särmä rynnäkköreppu, Musta Särmä rynnäkköreppu, Vihreä Särmä rynnäkköreppu, harmaa
Särmä rynnäkköreppu
Särmä rynnäkköreppu
49.99 EUR
Revisioitu, omasuunnitteinen rynnäkköreppumme on tosi fiksu, käytännöllinen päiväreppu oikeastaan mihin vain siviilikäyttöön - nyssäkkää on helppo litistää tai paisuttaa, se on vikkelä käyttää ja se pysyy aina yhtä särmänä pakkauksena tiukasti mukana. Nyt on hyvää reppua tarjolla!
Loading...