Julkaistu 2012-04-12

Mosambik, kevät 2012

Siirry sivulla

    Kommentointi

    Tausta

    Helmikuussa kolmentoista hengen opiskelijaporukka lähti Afrikkaan pelastamaan maailmaa ja jakamaan Varustelekan sanomaa. Myöhästyneen lennon takia lorvittiin Lontossa päivä vaihtoa odotellen, mutta sitten matka veikin Johannesburgin lentokentälle ja sieltä minibussissa Swasimaahan. Etenkin pitkillä lennoilla kannattaa huomata, että juomatarjonta on laaja (kunhan osaa kysyä) ja maksimimäärä viinille tai oluelle ei tullut vastaan, yrityksistä huolimatta.

    Swasimaan rajalla kumileka-lähetystyö koki ensimmäisen vastoinkäymisensä: kumeja oli tarjolla raja-asemalla – joku muukin oli keksinyt saman ajatuksen! (Oishan sen ehkä voinu arvata, kun Swasimaassa on maailman korkein HIV-prevalenssi..

    Ensimmäinen yö majoituttiin viihdyttävässä eläinpuistossa, jonka vapaana kulkevat pahkasiat, uima-allas ja kylmä olut olivat hyvin tervetulleita pitkän bussimatkan jälkeen.

    Projektimme

    Varsinaisessa kohteessamme, Swasimaan Lavumisassa keskellä ei-mitään, niin kauppislaiset, taikkilaiset kuin teekkaritkin saivat lapiot ja hakut kouraansa. Matkamme tarkoitus oli auttaa paikallisia esikoulun rakentamisessa. Ei se vielä viikossa valmistunut, mutta ainakin urakka eteni huomattavasti. Aurinkorasvaa läträiltiin, hiki virtasi ja Afrikan punainen hiekka (joka ei muuten prkl lähde pesussa!) pöllysi.

    Sähköä tai juoksevaa vettä käytössä ei tietenkään ollut, mutta silti todettiin että musiikki piristäisi työntekoa mukavasti. Käytössä ollut minikokoinen mankka ei hirveästi sydäntä lämmittänyt, vaikka se puolentoista metrin päähän kuuluikin ihan hyvin. Ratkaisuksi keksittiin rosmota lähellä olevasta kirkosta vahvistin, mikrofoni ja kaiuttimet, irrottaa aggregaatti paikan ainoasta pakastimesta (prioriteetit kuntoon!) ja kohta Ukkometso raikuikin läpi työmaan! Paikallisetkin arvostivat musiikkia – jopa niin paljon, että nyrkit heiluivat kun menin pistämään musat pois ruokatauolla. Laitoin käskystä takasin päälle.

    Lavumisassa nähtiin mitä mielenkiintoisimpia rusketusrajoja ja palamisia (pelkät sortsit ja juomareppu eivät ole hyvä aavikkovaatetus). Työhön tottumattomien pikku kätösten ja jalkojen rakkojen ja haavojen paikkailu oli myös päivittäistä hupia. Niin ja löydettiinpähän rakennustöiden ohessa pari söpöä, pientä mustaa skorpioniakin. Lavumisa olisi voinut olla ihan hyvä paikka jakaa kumilekoja, mutta paikkallisen pastorin – joka vaikutti olevan kyläläisten silmissä kuninkaan oikea käsi – mielestä abstinenssi oli ainoa hyväksyttävä ehkäisykeino.

    Työviikkomme jälkeen siirryimmekin hieman vapaammalle vaihteelle, ja lähdimme samaisessa minibussissa kohta Mosambikia. Rajalla koettiin hämminkiä, kun ainoa henkilö joka pystyi jotain lappusia leimaamaan ei ollut ollut töissä pariin viikkoon. ”Ihmiset pääsevät kyllä rajan yli, mutta toi ajoneuvo peräkärryineen joutuu jäämään.” Ehkä pari tuntia, joitain puheluita ja faksattujen lappusten jälkeen päästiin jatkamaan. Raja-aseman vessassa sai taas ihmetellä, minkä ihmeen takia Afrikassa ei oo peilejä missään. Käsienpesualtaat löyty juu, mutta se peili? Kuinka paikalliset harjaa naamansa ilman peiliä?

    Mosambikin anti

    Maputossa vierailtiin Suomen suurlähetystössä sekä Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa:ssa. Kepan kautta käytiin ihmettelemässä laitakaupungin vähän köyhempää aluetta, jota ei kuulemma saa kutsua slummiksi.

    Tämän alueen Kepan toimintakeskus todettiin aika hyväksi paikaksi lahjoittaa mukana tuomamme futispallo sekä kumilekat, etenkin kun heillä ei moisia entuudestaan ollut tarjolla.

    Mosambikin pääkaupunki tarjosi kuudelle meistä kokemuksia myös yöelämän parissa. Paikalliset pikkugangsterit tekivät virhearvion ja yrittivät ryöstää meidät. Arvio oli kyllä ihan ymmärrettävä, eräs vaaleanpunaisessa lippiksessä toinen sandaali hukassa seikkaileva ryhmäläisemme keräsi ehkä liiaksi huomiota. Kahakaksihan se meni, mutta huomattavasti miesalivoimasta huolimatta tilanteesta selvittiin hyvin. Ainoa tappio oli yhden tytön kaulasta napattu koru.

    Voisi luulla, että siinä oli seikkailua yhdeksi yöksi, ja paluumatka hostellille olisi jatkunut rauhassa, mutta toisin kävi. Pari sataa metriä myöhemmin paikallinen poliisitrio teki vastaavan arvion (helpot uhrit!) kuin ryöstäjätkin, ja uhkasivat passittaa koko poppoon häkkiin koska kaikilla ei ollut passia mukana. Homman nimi selvisi aika äkkiä, maksamalla sata dollaria per naama saman tien, pääsisimme jatkamaan. Aikamme väiteltyämme lähdimme hissukseen kävelemään poispäin, puuperäisillä AK-47:lla varustettujen poliisien seuratessa. (Huomio: Tätä strategiaa en todellakaan voi suositella.) Hyppäsimme taksiin ja vedimme ovet säppiin vaikka poliisimies yrittikin jättäytyä väliin. Kunniamaininnan ansaitseva taksikuski löi ovet lukkoon ja lähti renkaat ulvoen matkaan. Poliiseista ei sittemmin kuulunut.

    Eräässä Maputon kalamarketissa nautiskelimme mustekalaa, epäilyttäviä limanuljaskoja ja muita nilviäisiä. Kaupustelijoista oli jatkuvaa riesaa, 13 hengen turistiporukka kerää huomiota. Pääsimme kokeilemaan mitä mielenkiintoisimpia strategioita tyrkyttäjien häätämiseksi. Toimivaksi osoittautui mm. pullonkorkilla heittäminen ja nyrkin heristely, suorapuheisuus (”sovitaan silleen, että me saatetaan tulla kattoon sun rojuja kun ollaan syöty ja juotu, mut nyt me tosiaankin halutaan olla rauhassa”) ja täysi huomiotta jättäminen. Viimeisimmän keinon haittapuolena oli, että ne ei ihan heti luovuttanu.

    Sivuhuomautuksena Maputon hiekkarannalla oli hyvin sitkeä poika tyrkyttämässä jotain nenäliinoja. Sille nyt en missään nimessä halunnut antaa rahaa (ja palkita huonoa käytöstä), vaan maksoin viereisen kalakojun myyjälle 10 meticaa (n. 30 senttiä euroissa) siitä, että se häätää pikkupojan meitä häiritsemästä. Toimi!

    Safari ja paluu

    Mosambikista palasimme Swasimaahan, jossa yövyimme luonnonpuistossa ja kävimme safariajeluilla. Kolmen tunnin safariajelulla Afrikassa keskellä päivää saa näppärästi poltettua rajan otsaansa sekä jalkapöytänsä. Vielä huono-onnisempi ryhmäläisemme poltti koko ylävartalonsa, vaikka lorottelikin SPF 50+ aurinkorasvaa ympäriinsä.

    Safariyöpymisen jälkeen suuntasimme takaisin Johannesburgiin. kaupunginosaan nimeltä Rosebank. Rosebankissa oli miellyttävää pikkukaupungin tuntua, vaikka Johannesburgin asukasluku onkin esikaupungit mukaan lukien noin 8 miljoonaa. Rosebankin ostoskeskuksessa (Rosebank Mall) käytimme suurimman osan ajasta täällä majottuessamme. Ostoskeskus oli yllättävän viihdyttävä ja sieltä löytyi mm. KFC sekä parturi joka siisti parran viidellä eurolla ja kertoi kuinka avioituneellakin miehellä tulee aina olla pari tyttöä, joiden kanssa leikkiä.

    Eräässä vaatekaupassa sain todistaa, kuinka myyjätär pyörtyi seisaaltaan ja romahti maahan kuin räsynukke. Ko työntekijän pomo kiirehti paikalle toteamaan että ”tänään on kyllä tosi kuuma, ehkä meillä pitäisi olla juomavettä jossakin tarjolla”, ja lähti sitten sitä lähimmästä marketista hakemaan.. Kyllä se siitä sitten vähitellen heräili.

    Matkan tarinalla ei ole erityisen onnellista loppua; emme myöhästyneet paluulennolta, vaan jouduimme tulemaan 15000 km takaisin Suomen loskakeliin. Toisaalta Etelä-Afrikkaan suomalainen ei, toisin kuin Mosambikiin, tarvitse viisumia, joten..

    Kommentointi


    Loading...