Pomokairan hirvenvonkuu

Valtion maille Pohjois-Suomeen tehtävät hirvijahdit tarjoavat eräelämyksiä vuosittain kymmenille tuhansille metsästäjille. Myös me lähdettiin kaveriporukalla Lappiin, haaveena saada kuitattua kaksi meille Pomo-Vuotson alueelle myönnettyä hirvilupaa.

Aikainen aamu alkoi usvaisena. Sumu loi ruskaiseen maisemaan pysähtyneen tunnelman, ja ympärillä oli täysin hiljaista. Ylös noustiin jo varhain, jotta päivään mahtuisi mahdollisimman monta valoisaa tuntia. Kahvinkeiton, varusteiden tarkistamisen ja eväiden valmistelun jälkeen suuntasimme maastoon etsimään hirviä.

Heti ensimmäisenä päivänä kohtasimme hirven vasan. Se tuijotteli suon toiselta laidalta ja pyllisteli meille. Hirvi saatiin jopa piikille, mutta hyvää ampumapaikkaa ei tullut, ja hirvi jatkoi matkaansa. Eläimen näkeminen oli meille jo pieni voitto, koska pari vuotta sitten samalla alueella pelkästään hirvihavainnot olivat kortilla. Loppupäivä vietettiin yrittämällä koukata vasan eteen, mutta eläimestä ei näkynyt enää jälkeäkään.

Siinä sitten kuljettiin hirvien perässä erämaan soilla ja metsissä useamman päivän ajan, ja käveltyjä kilometrejä kertyi paljon. Nämä päivät metsästettiin ilman koiran apua, mikä asetti hirven löytämiselle runsaasti haasteita. Hirvijahti hiippailemalla osaa olla haastavaa. Hirven metsästäminen, niinkuin metsästys ylipäätään, ei ole koskaan mikään läpihuutojuttu, eikä metsästä noin vain haeta saalista. Paljon päiviä kului samoilemalla metsiä ja polkemalla suota näkemättä ainuttakaan eläintä.

Lähdimme tarkastelemaan aluetta vaaran huipulta siinä toivossa, että korkeammalta kiikaroimalla voisi nähdä hirven. Reitti huipulle oli kivinen, ja maastossa kulkeminen vaati tarkkaavaisuutta.

Huipulla oli aurinkoista, mutta tuulista, eikä reilun tunnin kiikarointi tuottanut toivottua tulosta. Maisema oli kuitenkin kaunis, ja tunnelma rauhallinen. Palasimme lopulta alas miettimään seuraavaa suunnitelmaa.

Erämaahan tehtävien reissujen ehdottomia kohokohtia ovat nuotion ääressä ystävien kanssa vietetyt taukohetket. Hetken hengähdyksen ja ruokailun jälkeen keho ja mieli jaksavat taas keskittyä hirven löytämiseen.

Reissun alkupuolisko ei tuottanut hirvenpyynnissä tulosta. Muutamia havaintoja oli, mutta todellisia tilanteita ei saatu aikaiseksi. Osa seurueesta suuntasi nyt kotiin, ja uusia jäseniä oli tulossa seuraavana päivänä tilalle. Tällä kertaa apuun saatiin myös paikallinen koiramies Samuli ja hänen hirvikoiransa Rokka.

Koiran kanssa lähdettiin liikkeelle jo puoli kuuden aikaan. Hirvet liikkuvat aktiivisimmin aamu- ja iltahämärässä, jolloin niiden jäljet ovat myös kaikkein tuoreimmat.

Koiralle laitettiin GPS-panta, jotta sen liikkeitä voitaisiin seurata kartalta. Rokka laskettiin autosta maastoon, ja lyhyen haistelun jälkeen se lähti seuraamaan jotakin löytämäänsä jälkeä.

Suomessa hirven metsästyksessä käytetään useimmiten pysäyttävää koiraa. Löydettyään hirven koira pyrkii saamaan sen pysähtymään ja pidettyä paikallaan haukkumalla. Hirven keskittyessä koiraan metsästäjä hiipii sopivaan ampumapaikkaan haukun turvin.

Aika kului Rokkaa ruudulta seuraten, tulilla istuen ja kuulumisia vaihtaen. Koira tutki aina maastossa jonkin alueen, minkä jälkeen se yleensä palasi metsäautotielle. Poimimme Rokan mukaan ja siirryimme seuraavaan potentiaaliseen paikkaan. Lopulta Rokka sai hirvilehmän ja vasan haukkuun, mutta hirvet eivät pysyneet paikallaan, ja loppujen lopuksi ne siirtyviät alueelta ulos.

Jatkoimme yritystä koiran kanssa kahtena päivänä, mutta tuloksetta. Toisena päivänä huomasimme, että Rokkakin alkoi olla väsynyt. Se työskenteli ahkerasti, mutta palasi autolle aiempaa tiheämmin. joten lopulta ja päätämme lopettaa jahdin aikaisemminkuin edellisenä päivänä.

Rankan viikonlopun jälkeen Rokka oli ansainnut rapsutuksensa. Koira on tärkeä metsästysseurueen jäsen, ja usein tehokkain tapa pyytää hirviä.

Samuli ja Rokka eivät enää päässeet avuksi loppureissusta, joten jatkoimme jahtia kokeilemalla hirven houkuttelua. Hirvien kiima-aika oli alkamassa, ja hirvisonnit oli mahdollista saada houkuteltua paikalle matkimalla naaraan ääntä.

Hirvien houkuttelu ei sekään lopulta tuottanut toivottua lopputulosta. Yksi hirvisonni saatiin houkuteltua melko lähelle, mutta ampumalinjaa ei ollut, ja hirvi katosi metsään yhtä hiljaa ja aavemaisesti kuin se sieltä ilmestyikin.

Onneksi pohjoisen hirvijahdissa voi yhdistää hirven ja metsäkanalintujen metsästyksen, ja linnustuksessa jahtionni oli suosiollisempi. Metsäkanalintujahti on monelle metsästäjälle yksi metsästyskauden kohokohdista.

Hyödynsimme saaliiksi saadusta linnusta kairassa kaiken mahdollisen. Kivipiira, sydän, maksa ja rintafileet paistettiin valurautapannussa nuotiolla. Koivet valmistuivat myöhemmin pitkään haudutettuna padassa.

Lopulta reissusta jäi käteen paljon hienoja muistoja ja hetkiä erämaassa yhdessä ystävien kanssa. Vaikka hirvet jäivät saamatta, täysin saaliitta ei reissussa kuitenkaan oltu, sillä leirinuotiolla päästiin paistamaan teertä ja riekkoa. Upea päätös hienolle jahtimatkalle pohjoisen syksyisiin maisemiin.