US BDU aavikkomaastopuvun käyttötesti

Ensimmäinen testijakso sijoittui Namibian ylänköalueiden savanneille, noin 200km pääkaupunki Winhoekista itään. Martti Ahtisaaren työn ja Frankie Fredericksin juoksujen innoittamana nelihenkinen retkikuntamme suuntasi koskemattomaan Afrikan luontoon. Kyseessä oli paikallisväestön kanssa toteutettu viikon mittainen metsästysretki, jossa US BDU aavikkomaastopuku pääsi näyttämään todelliset ominaisuutensa. Testissä pukua oli täydennetty vastaavan väriskaalan mukaisella, olosuhteisiin soveltuvalla BDU –lierihatulla.

Aavikkomaastopuku lierihatulla sovetuu aavikko-olosuhteiden lisäksi erinomaisesti kuivalle savannille. Maastoon sulautuminen tulee nopeasti todistettua: Ensimmäisessä kyttäyspaikassa kymmenpäinen antilooppilauma kävelee lähes puun ja tuulen alla jököttävän testaajan päälle. Testaajan harmiksi kyseessä on Red Hartebeest –lauma, joka ei kuulunut tällä kertaa tavoitteenamme olleisiin antilooppilajeihin. Lisäksi patikoinnin jälkeisessä kyttäyspaikassa Kori Bustard –lintu (kuningastrappi) käppäilee lähes kainaloon; kuitenkin BDU –puvun sisällön paljastuttua epämielluttäväksi poistuu tämä neljä kertaa aikuisen kurjen painoinen lentokone takavasemmalle.

Olosuhdekestävyys puvulla on mainio. Lämpötilan muuttuminen säkkipimeän ajan nollakerhosta valoisan ajan hellelukemiin innostaa toki poistamaan välipaidan ja kynsikkäät, mutta muut varustemuutokset ovat tarpeettomia. Puku ei hiosta kuumallakaan kelillä. Hyvä näin, sillä takin tai lierihatun poistaminen saattaisi johtaa havumetsien liikkujalle jonkinasteisia palovammoja, sillä aikeet onnistuneeseen metsästykseen rajaavat kovasti 50-kertoimen aurinkorasvalla toteutettavia hajustustoimenpiteitä. Hengittävyydestään huolimatta puku on riittävän vahva. Paikallisen kasvuston piikit eivät pukua läpäise – välttämätön ominaisuus sillä joka puskassa ja puussa on ylinumeroituva määrä piikkejä, ja puvun kestokyvystä riippumatta irtautumisaika lähentelee kokemattomalla viittä minuuttia per puska. Mainittakoon vielä pukukokonaisuuden kolme elintärkeää ”kiristysnarua”, molemmissa lahkeissa sekä lierihatussa. Lierihattu pysyy narun ansiosta oikeasti päässä ja lahkeiden nauhat estävät housujen tartunnan aivan jokaiseen kasvustoon.

Ei puku myöskään metsästysonnea haitannut. Viikon aikana tavoitteissa olleet ja tiukan seulan mukaan valikoidut antilooppilajiensa komeat edustajat (greater kudu, oryx ja springbok) sekä näyttävät pahkasiat löytyivät alkuperäistavoitteita menestyksekkäämminkin. Puvun hankinta tällaiselle matkalle vaikuttaa edellisen perusteella hyvinkin toimivalta ja kustannustehokkaalta ratkaisulta, mikäli mahdollisia täytettyjen antilooppien lisäkustannuksia ei jälkikäteen jyvitetä puvun aiheuttamiin kustannuksiin.

Osa 2 – Sankarimarssi

Toinen testijakso osoittautui pian välttämättömäksi, sillä ensimmäisen Namibian testijakson aikana US BDU aavikkopuku ei joutunut ollenkaan kosteustestiin. Sen soveltuvuutta ei oltu myöskään koeteltu matalassa ilmanalassa. Lisäksi varovainen arvio indikoi Varustelekan päämarkkina-alueen olevan toistaiseksi Saharan pohjoispuolella.

Täydellinen testiolosuhde löytyi Kesäyön Marssin nelikymppiseltä, sillä ennen marssia alkoi reipas sade. Testissä pukua päätettiin täydennetää US BDU –kenttälakilla, US t-paidalla sekä sotilassarjan vaatimuksissa mainitulla minimissään kymppikiloiseksi täytetyllä BW jääkärirepulla. Pahimpiin kaatosadeaikoihin hyödynnettiin mukavuussyistä BW Gore-Tex –sadetakkia.

Ensimmäisen 13 kilometrin aikana sade oli melko voimakasta, joten sadetakin käyttö oli välttämätöntä. Vahvasta varustuksesta, reippaasta kulkuvauhdista ja kantamuksesta johtuen kosteuspainetta lähti muodostumaan myös puvun sisäpuolelta. Kokonaisuus pysyi kuitenkin miellyttävänä, ja sisäpuolinen kosteus siirtyi ainakin jossain määrin pukukokonaisuuden ulkopuolelle, sateesta huolimatta. Koska sadeasun hupun käyttö ei tuntunut tuolloin hyvältä ajatukselta, siirsi kenttälakki mukavasti vesivanaa pois silmiltä.

Matkan osalla 13-40 km sade oli lähinnä tihkuluonteista tai olematonta, joten sadetakista oli viisasta luopua, ja päästää maastopuku kokonaisuudessaan pintaan. Suunnitelmiin tuli kuitenkin pieni muutos, sillä testiolosuhteen pakottivat siirtymään kahden repun taktiikkaan. Taistelijaparin jalkojen tekniset ongelmat nimittäin johtivat toisenkin kymppikiloisen repun siirtymisen varustetestaajalle, tasapainoitukseksi etupuoleiseen kantoasentoon. Loppumatkan aikana puvun nappitoimiset tilavat taskut tulivat tarpeeseen, kun tankkauspisteiden välit venyivät, ja erilaisia energia- ja nestelähteitä tuli sulloa kätevästi poimittaviin paikkoihin. Huolimatta lisäpainojen aiheuttamasta asunteensisäisestä lisäkosteuspaineesta, kuivui kokonaisuus kohtuullisen mukavasti matkan edetessä. Myös kosteana maastopuku oli mukava kantaa (toinen reppu ei), eikä se aiheuttanut minkäänlaisia hiertymiä.

Puvun toimivuus myös suomalaisissa kosteissa olosuhteissa osoittautui lopulta oikein mukavaksi. Totta kai puku on jo väritykseltään ensisijaisesti keskimääräistä kuivempien hiekkaisten maastojen kulkija, mutta toimii myös hiekkaisissa tai hiekattomissa suomalaisissa maastoissa. Yksi mahdollinen käyttökohde löytyy Antti Tuurin suomalaisille kuvaamilta eteläpohjalaisilta lakeuksilta, Heikki Klemetin kotikulmilta, luonnonvaraisten fasaanien ja peltopyiden syksyisiltä peltoaukeilta. Myös pääkaupunkiseudun isossa tapahtumassa asuste erottui ainoana laatuaan, ylväänä, ja ainakin omasta mielestäni myös tapahtuman hengen mukaisena asusteena. Tärkeintä oli tietenkin havaita asusteen käytännön käyttötoimivuus, ja harrastaa hyvässä porukassa.