Aivan kuten Varustelekallekin, Suomen Puolustusvoimille kansainvälistymisen merkitys on kaiken aikaa kasvanut. Tästä tietenkin todisteena se, että kun Puolustusvoimat alkoivat 2000-luvun alussa kehittämään uusia sotilaspuku- ja maastokuviomalleja, keihäänkärjessä kehitettiin supisuomalainen aavikkomaastokuvio ja hellepuku. Näytä koko ryhmäkuvaus

Aivan kuten Varustelekallekin, Suomen Puolustusvoimille kansainvälistymisen merkitys on kaiken aikaa kasvanut. Tästä tietenkin todisteena se, että kun Puolustusvoimat alkoivat 2000-luvun alussa kehittämään uusia sotilaspuku- ja maastokuviomalleja, keihäänkärjessä kehitettiin supisuomalainen aavikkomaastokuvio ja hellepuku.

Osallistuminen YK:n vuonna 2000 alkaneeseen rauhanturvaamisoperaatioon Eritrean ja Etiopian rajalla loi ensimmäisenä tarpeen omalle aavikkomaastokuviolle. Prototyyppinimellä K2004 ollut kuvio otettiin suomalaisten käyttöön 2003, ja samalla pääsi testiin uusi maastopuvun malli. Ensimmäiset mallit olivat raskaampaa kangasta, mutta lopulta maastopukumallista vakiintui kevyemmästä ripstop-kankaasta valmistettu M04-hellepuku. Samalla kuvion nimeksi vakiintui M04.

Puolustusvoimista poiketen me täällä Lekassa lähdimme kehittämään Särmä TST -vaatetusjärjestelmäämme hiukan eri järjestyksessä. Nyt kun meiltä löytyy varustus päästä varpaisiin kaikille kotimaisille kurakeleille ja paukkupakkasiin, olemme viimein kehittäneet vehkeet myös kuivaan ja kuumaan aavikkomaastoon. Oi, katsokaa siis ja todistakaa: Särmä TST ja M04-maastokuvio!

Loading...