Kolmen lammen kierros - helppo päiväretki luontoon

Luonnossa patikoiminen on huomattavan rentouttavaa ja tehokasta stressinhoitoa. Tästä huolimatta sitä liian usein erehtyy kuvittelemaan, että retkelle lähtö vaatisi suuria ennakkovalmisteluita ja ponnisteluita. Täytyy tehdä varustelista, pakata liian iso reppu täyteen tarpeettomuuksia, hankkia retkiruokaa, tehdä varasuunnitelmia, varata aikaa jne.. Ovathan nämä toki tärkeitä asioita pidemmälle reissulle lähtiessä, mutta luonnossa voi liikkua pienemmälläkin vaivalla.

Eräänä helatorstaina...

Satuin helatorstaina istuskelemaan sohvalla hörppien aamukahvia kun totesin tyttöystävälle, että voisi vaikka lähteä johonkin luontoon päiväretkelle. Muita suunnitelmia ei päivälle sattunut olemaan ja keli oli mitä mainioin. Pikaisen googlailun jälkeen päätimme lähteä Hyvinkäälle kolmen lammen kierrokselle. Oli oikein miellyttävää taas todeta, että pääkaupunkiseudun lähellä on huomattava määrä mielenkiintoisia ja vaihtelevia luontopolkuja sekä retkeilyreittejä. Ei tarvitse kaupunkilaisenkaan hirveän kauas lähteä, ja hetken mielenjohteestakin voi nostaa ahterinsa sohvalta.

Merinovillaa ihoa vasten, puuvillaa huiveissa.

Valmistelut ja liikkeelle

Valmistautumiseen ei hirveästi aikaa tuhlailtu. Sopivaa vaatetta vain ylle, mikä ei tietysti ollut suuri vaiva, kun useat arkivaatteistakin oli metsäretkelle sopivia kuteita. Näistä hyvänä esimerkkinä merinovillainen t-paita, viskoosibokserit ja merinosukat. Oikein loistavia ulkoiluun sopivia arkivaatteita!

Normaalisti työmatkareppuna toimiva Savotan minijääkärireppu sai toimia reissureppuna. Työläppäri vain ulos ja vettä sekä muuta pientä tarvetta mukaan. Laiskuuttani päätin laittaa jalkaani lenkkarit maihareiden sijaan, mikä osoittautui myöhemmin pieneksi virheeksi. Pian kaikki olikin kasassa ja seuraavaksi jo hypättiinkin autoon ja suunnattiin kaupan kautta kohti Hyvinkäätä. Kaupasta piti tietysti hakea grillimakkarat, vähän pikkupurtavaa sekä vessapaperia, jota en muistanut kotona pakata reppuun.

Reilun puolen tunnin huristelun jälkeen saavuimme Usmin uimarannalle, mihin jätimme auton. Tästä lähti helppokulkuinen alkutaival kohti syvempää metsää. Aurinko paistoi ja kaupungissa normaalisti kuuluvasta liikennemelusta ei ollut tietoakaan. Ei aikaakaan kun myöhässä etenevä IT-projekti unohtui mielestä ja hermot lepäsivät.

Pian pääsimme myös nauttimaan alueen vaihtelevista maastoista ja korkeuseroista. Kallioiset reitit kulkivat monenlaisissa maisemissa. Pian myös huomasin, että kenkävalintani oli hiukan huono, sillä useissa kohdissa reitti kävi sen verran kosteaksi, että lenkkarit hörppäsivät vettä. Tämä ei onneksi menoa haitannut, sillä jalassa oli merinovillaiset sukat. Nopeasti jalat toisaalta kuivuivatkin.

Reitillä on korkeuseroja ja kiipeilyä. Hyvää treeniä pakaroille!

Muista neste!

Tovin käveltyämme istahdimme eräälle kallionhuipulle evästämään ja juomaan vettä. Näkymät yllättivät positiivisesti tallustelijat ja aurinkokin näytti itseään sen verran, että allekirjoittanut kalpeanaama harmitteli unohtunutta aurinkorasvaa. Aurinkosuojana kuitenkin toimi oikein mukavasti shemagh-huivi hartioilla sekä BW:n vihreä kolmiohuivi päässä. Reppuun taukotakiksi pakattua merinohupparia ei reissulla lopulta tarvittu lainkaan. Tärkein päiväreissulle muistettava asia onkin hyvin yksinkertainen: riittävä määrä juomavettä. Kun nesteytys on kunnossa, jaksaa talsia paremmin mielin ja välttyy mm. päänsäryltä.

Ainoa liikennemelu näillä poluilla oli välillä ylilentävät pienkoneet.

Matka jatkui läpi taianomaisten kalliosyvänteiden ja parisataa vuotta vanhojen graniittilouhosten läpi. Louhosten historiasta kertoi pieni kyltti ja suuret kivikasat sekä louhitut kalliot. Täältä on aikoinaan viety gabroa eli mustaa graniittia kauemmaksikin. Oli myös mukava huomata, että alueella on säästetty myrskynkaatamaa metsikköä ja runkoa paikallisen eliöstön ympäristöksi. Ötököille riittää syötävää ja sen myötä linnutkin viihtyvät.

Myrskynkaatamaa puuainesta lahoamassa

Piilolammin käärme

Saapuessamme Piilolammin jylhien kallioiden reunustamille rannoille hidastimme etenemistämme. Ihailimme korkeita kallioita ja tyyntä lammenpintaa, jolle sorsapariskunta laskeutui. Lammen perukoilta kuului kevyttä ihmisen ääntä ja muutamaa kanssakulkijaa lukuunottamatta saimme talsia melkolailla rauhassa. Pysähdyin hetkeksi rannan tuntumaan katselemaan maisemia kun laskin katseeni alas.

No Step On Snek!

Ensi ajattelin, että onko joku heittänyt muovisen leikkikäärmeen lammen ylle kurottuvan kuusenoksan päälle, mutta pian tajusin tuijottavani auringonpaisteesta nautiskelevaa käärmettä. Asiasta sen kummemmin hätkähtämättä ihailin tummaa letkua. Tunnistin käärmeen heti vaarattomaksi rantakäärmeeksi, jotka normaalisti pakenevat vikkelästi pois ihmisten alta. Kyseinen yksilö ei ilmeisesti havainnut askeleidemme tärinää kuusenoksalla makoillessaan, joten saimme ihmetellä käärmettä rauhassa. Kuulimme muilta retkeilijöiltä, että olivat nähneet useammankin puskiin nopeasti vilahtavan rantakäärmeen lähistöllä, mutta kukaan ei ollut saanut kunnollista vilkaisua.

Piilolammin viertä kulkeva polku kulki aivan rantaa pitkin.

Kohti Iso-kypärää

Piilolammin päädystä kapusimme jyrkkää kallionrinnettä ylös nuotiopaikalle. Tähän emme kuitenkaan vielä jääneet, vaan jatkoimme kuivaa ja kallioista kangasmetsäpolkua eteenpäin. Ennen pitkää saavuimme Iso-kypärälle, jonka luona pysähdyimme nuotiopaikalle. Nuotiopaikalla istuskeli muutama muukin kulkija ja sopiva hiillos odotti valmiina. Makkarat vain tulille ja hetkeksi venyttelemään koipia. Itse nuotiopaikka oli hyvin viihtyisä ja aivan lammen rannan tuntumassa. Pienessä laavukatoksessa tai paikan tuntumassa olisi voinut yöpyäkin.

Vaikka nuotion ääreen olisi ollut kiva jäädä pidemmäksikin aikaa, päätimme jatkaa matkaa. Heti nuotiopaikan jälkeen jouduimme jälleen hiukan kiertelemään polulla, joka oli välillä hyvinkin kostea ja soinen. Maastopyörien renkaat olivat paikoitellen möyhentäneet polun mutavelliksi ja pitkospuut olisivat olleet oiva lisä polulla. Lievä sukkien kastuminen ei kuitenkaan lannistanut, vaan oli osa kesäistä retkikokemusta.

Välillä reitti oli kuivaa, välillä taas ei.

Kaksoislammit

Pienen rämpimisen jälkeen reitti jatkoi helppokulkuisempaa metsätietä pitkin ja matkalla tuli vastaan myös siisti ulkohuussi Kaksoislammien kohdalla. Itse Kaksoislammien luokse kulki lyhyt pitkospuureitti, jonka päässä oli laiturin kaltainen veteen johtava lankunpätkä. Käsiä huuhdellessani totesin veden olevan melko lämmintä. Tämä ei toistaalta ollut yllättävää, sillä toukokuu oli ollut tänä vuonna poikkeuksellisen lämmin! Kotona ennen lähtöä olin vitsaillut ottavani uimakamppeet mukaan, mutta tässä kohtaa jopa hetken harmittelin, että en sitten lopulta pakannut uikkareita reppuun.

Pitkospuiden luota pääsimme nousemaan kallion päällä olevalle nuotio- ja laavupaikalle, mistä avautui hieno näkymä toiselle pienistä lammista. Oikein miellyttävän oloinen retkeilykohde itsessäänkin, ja vain 1,4 kilometrin päässä lähimmältä parkkipaikalta. Tänne voisi joskus tulla viettämään nuotioiltaa ja telttailemaan. Lyhyen vessa- ja juomatauon jälkeen lähdimme lopulta talsimaan retken viimeistä osuutta.

Parissa kohdassa reitti oli sen verran jyrkkä, että mäkeen oli asennettu köydet.

Aivan lenkin loppuosassa palattiin samalle reitille, mistä käveltiin kuivien kalliopolkujen kautta maantien varteen ja lopulta takaisin Usmin uimarannalle. Puhelimen antureiden perusteella askeleita tuli karvan vajaa 18 tuhatta. Kotiin kun pääsi, niin henkiset akut olivat hyvin latautuneet ja illalla uni maistui.

Ulos ja retkeilemään voi lähteä helposti, eikä sen eteen tarvitse välttämättä nähdä tuhottomasti vaivaa. Suomessa luontoa on aina lähellä ja siellä samoaminen on halvinta ja parasta sielunhoitoa. Ota siis tästä haaste vastaan! Seuraavan kerran kun huomaat viettäväsi vapaapäivää, eikä päivälle ole ennakkosuunnitelmia, lähde luontoon. Se kannattaa!

Muita kuvia retkeltä

Komeita kallioita riitti.

Rantakäärme ei ohikulkijoista välittänyt.

Onneksi tiedän yhden kaupan, mistä saa varsikenkiä.

Vaihtelua oli sen verran, että matkalla ei tarvinut samannäköistä polkua pitkään tuijotella.

Siitepölyn verhoama rämeikkö