Kuka teki sun vaatteet, osa 9, Kolmituote

Jaa Facebookissa Jaa Facebookissa

Tämä Lekan artikkelisarja on osa kansainvälistä Fashion Revolution Week -kampanjaa, jonka ideana on tehdä vaatteiden valmistuksesta, myynnistä ja ostamisesta eettisempää ja läpinäkyvämpää. Me osallistuttiin tähän ekan kerran viime vuonna, ja koska tää on yhä edelleen siisti juttu, me lähdettiin innolla messiin myös vuonna 2021.

Me jatketaan viime vuodelta tuttua artikkelisarjaa, jossa esitellään meidän yhteistyökumppaneita, eli sitä mahtavaa jengiä, joka tekee teidän vaatteita. Sarjan yhdeksännessä osassa esittelyssä on salolainen Kolmituote, Salon Seudun Työkeskus Oy.

Kolmituote tekee sun Jämä-vaatteita

Kolmituote, Salon Seudun Työkeskus Oy, perustettiin vuonna 1983 Märynummelle Halikon Sairaalan vanhaan navettaan. Vuonna 1988 perustettiin toinen toimipiste Paimioon, jossa toimintaa oli kuusi vuotta. Muutto nykyisiin tiloihin Salon Tehdaskadulle tapahtui vuonna 1998, ja uusi toimitila mahdollisti toiminnan laajentamisen ja työtekijämäärän kasvun.

Kolmituotteella ommellaan Jämä-tuotteita

Tänä päivänä Kolmituote on 50 työntekijän työyhteisö. Se on seudulla toimivien yhdistysten, muutamien kuntien ja Salon kaupungin omistama yleishyödyllinen yhtiö, jonka tarkoitus ei ole tuottaa omistajilleen voittoa. Toiminta-ajatuksena on edistää ja tukea osatyökykyisten ihmisten työllistymistä ja kuntoutumista. Kolmituote on sitoutunut maksamaan kaikille työntekijöilleen palkkaa, jolla tulee toimeen.

Lekan ja Kolmituotteen yhteistyö alkoi vuonna 2019. Kolmituote tekee osan Jämä luhkista, Blanket Shirteistä ja Kellohameista.

Kolmituotteella leikataan Jämä-tuotteita

Kolmituote toimii kolmella osastolla; kokoonpano- ja puuosasto sekä ompelimo. Laadukkaan alihankintatoiminnan lisäksi se valmistaa myös omia tuotteita ja malleja tehtaanmyymäläänsä sekä tilaustyönä yrityksille ja yksityisasiakkaille. Kolmituotteelle on myönnetty vuonna 2015 Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus. Se kertoo, että yritys on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten ja voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään.

Marianne

Kolmituotteen Marianne viimeistelee Jämä-tuotteita

Kauan olet ollut töissä Kolmituotteella?

Kuutisen vuotta.

Mitä teet työksesi?

Teen vaihtelevia ompelutöitä, siivousliinoista työvaatteisiin, lisäksi viimeistelyä.

Miten olet päätynyt alalle?

Valmistuin ammattikoulusta v. 1985 tehdasompelijaksi, ja siitä se sitten lähti.

Mitä pidät työstäsi?

Pidän oikein paljon työstäni, sillä se on sopivasti vaihtelevaa.

Lue myös

Artikkelin tuotteita

Jämä Blanket Shirt huopatakki, turvallisenharmaa Jämä Blanket Shirt huopatakki, siniharmaa
Jämä Blanket Shirt huopatakki
Jämä Blanket Shirt huopatakki
109.99 EUR
Blanket shirt, eli puskapultsaripusakka. Tämmöiset armeijaylijäämähuovista tehdyt anorakit ovat bushcraft-piireissä kova juttu. Primitiivinen low-tech-supervaate, jossa luonnonvillan ihmeominaisuudet ja pelkistetty mutta varsin funktionaalinen rakenne todella pääsevät loistamaan. Erinomainen vaate melkein ympärivuotisiin metsätouhuihin, toimii myös varmana katseidenkääntäjänä kylilläkin!
Jämä kellohame, salvianvihreä Jämä kellohame, tummansininen Jämä kellohame, viininpunainen Jämä kellohame, liituraita
Jämä kellohame
Jämä kellohame
89.99 - 99.99 EUR
Ota rauhassa ja pyöri villisti! Tässä on virallinen ja nykyaikainen kellohame, jota voi käyttää joka päivä ja juhlissa kans. Onks taskuja? -Kaksin kappalein!
Jämä Luhka, minkinmusta Jämä Luhka, siniharmaa
Jämä Luhka
Jämä Luhka
109.99 EUR
Luhka, tai oikeellisemmin "Luhkka", eli vanha kunnon lapinviitta on perinteinen, tarpeesta syntynyt ulkoilmapukine.
Loading...