











BW reisitaskuhousut, Flecktarn, uudet
Saksalaiset päättivät, että 90-luvulla oli sopiva hetki alkaa jakaa sotilaille maastokuvioituja palveluspukuja. Oli niitä ollut aiemminkin käytössä, mutta se oli Ihan Eri Saksa, jonka tekemisiin haluttiin tehdä pesäeroa.
Ladataan tuotteita...











Saksalaiset päättivät, että 90-luvulla oli sopiva hetki alkaa jakaa sotilaille maastokuvioituja palveluspukuja. Oli niitä ollut aiemminkin käytössä, mutta se oli Ihan Eri Saksa, jonka tekemisiin haluttiin tehdä pesäeroa.
Nämä reisitaskuhousut on uudet ja valmistettu Saksassa, armeijan speksien mukaisesti. Jos ei lapussa lukisi siviilivalmistajan nimeä, voisi vannoa että nää on aidot. Yksi vapaus näiden kanssa on otettu: vyölenkkeihin mahtuu ihan tavalliset vyöt. Lopultakin!
Ajan kuluessa Flecktarnista on tullut erittäin tunnettu maastokuvio, jota siviilivalmistajatkin käyttävät vaatteissa ja repuissa. Ei se ehkä mikään US Woodlandin kaltainen kulttuuri-ikoni ole, mutta erittäin usein näkyy katukuvassa.
Malli ei ole mikään käytöstä poistettu juttu, vaan ihan tälläkin hetkellä Saksan armeijan käytössä oleva maastopuvun housu. Leikkaus on tyköistuva, näissä ei ole pussittavaa "maastolisää" missään kohtaa. Sepalus sulkeutuu napilla ja vetoketjulla.
Housuissa on viisi taskua; kaksi sivuilla, kaksi reisissä ja yksi takana. Oikeassa reisitaskussa on vielä sisätasku esimerkiksi monitoimityökalulle. Takatasku suljetaan napilla, reisitaskut neppareilla. Housuista löytyy vyölenkit tavanomaiselle 45 mm housuvyölle ja napit henkseleille.
Materiaali 65/35% puuvillan ja polyesterin sekoitusta. Konepesu sallittu jopa 60 asteessa mutta eiköhän 40 ºC riitä.
Kokotietoa
Koot ilmoitettu muodossa vyötärönympärys / lahkeen sisäsauma. Istuvuus on tosiaan vähän nafti, joten väljyyttä kaipaavan kannattaa valita vyötärön koko ehkä pari senttiä ylöspäin pyöristämällä. Bundeswehrin kokotaulukoita voit ihmetellä täältä.
Suosittelemme
Ladataan tuotteita...
Arvostelut
Olet jo arvostellut tuotteen! Voit muokata aikaisemmin kirjoittamaasi arvostelua klikkaamalla tekstiäsi. Voit suodattaa arvosteluita painamalla yhteenvedossa näkyviä tietoja.
Kirjaudu sisään ja arvostele tuote. Voit suodattaa arvosteluita painamalla yhteenvedossa näkyviä tietoja.





suosittelee
5 arvostelua



Hessu T. 08.10.2022 Vahvistettu ostos



Kamil ?. 08.12.2022 Vahvistettu ostos



LUKE H. 19.01.2023 Vahvistettu ostos
but still look badass and are made well. I will be buying more in future



William C. 18.04.2023 Vahvistettu ostos



Don C. 22.05.2023 Vahvistettu ostos


Sijainti myymälässä
Pieni hetki, kiitos!
Kommentointi
Kommentoi tai keskustele muiden asiakkaiden kanssa tässä. Jos haluat kysyä meiltä jotain, paina oikealla olevaa viesti-nappulaa, lähetä sähköpostia tai soita meille. Kirjaudu sisään ja osallistu keskusteluun.
Ilmoitus väärinkäytöstä nostaa ilmoitetun tekstin meille tarkasteltavaksi. Ilmoita meille tästä tekstistä mikäli esimerkiksi:
Mikäli olet vahvasti eri mieltä tekstin kanssa, paina alas osoittavaa peukkua.
Kiitos paljon, että autat meitä ylläpitämään tuotearvosteluja ja kommentointia!
Peruuta