EKS/SCMM 2018, Osa 3, Team Lekan TSTEA-treenit

EKSM:ään valmistautuminen jatkuu. Aateltiin, että kertaillaan kaikki keskeisimmät sotilastaidot ja tällä kertaa agendalla oli taisteluensiapua. Kouluttajaksi oltiin saatu kunnon tekijämies, joka on kouluttanut näitä taitoja mm. erikoisrajajääkäreille ja jolla on myös sotilaskoulutuksen lisäksi sairaanhoidon tutkinto ja työkokemusta. Eli kunnon hyvä.
Edessä oli noin puolenpäivän tehopläjäys keskeisimmistä toimenpiteistä, joita yksittäinen taistelija voi tehdä itsensä tai toisen soturin pelastamiseksi taistelutilanteessa. Teoriaosiossa käytiin läpi toiminnan prioriteetteja, kuoleman fysiologiaa ja perusmenetelmät potilaan tutkimiseen, hengityksen varmistamiseen, verenvuodon tyrehdyttämiseen ja potilaan pitämiseen lämpimänä. Sitten nopea kalustokoulutus kiristyssiteeseen, painesiteeseen, lämpöpeitteeseen ja nenä-nieluputkeen. Tämän jälkeen alettiin harjoittelemaan hommia käytännössä.
Käytännön treenit etenivät vaihe ja väline kerrallaan ja lopussa kiskottiin läpi sitten kokonaissuorituksia soveltaen kaikkea opittua. Tässä harjoituksessa keskityttiin vain ensiavun antamiseen ja jätettiin taistelutekniset asiat seuraavaan kertaan, mikä oli tosi hyvä juttu, koska nyt saatiin hiulattua EA kuviot kuosiin. Koska harjoitusjoukko oli pieni, niin kouluttaja pystyi ohjaamaan jokaista henkilökohtaisesti ja antamaan palautetta tarvittaessa.
Vaikka idea treeniin kimposi tulevasta marssikoitoksesta, niin kyllä näitä taitoja kannattaa kehittää ja ylläpitää ihan muutenkin. Koskaan ei voi tietää mitä tulee eteen ja tiukassa tilanteessa on äärimmäisen arvokasta, jos omaa edes jonkinlaiset valmiudet auttaa muita tai itseään. Joten pitäkää TSTEA taidot kuosissa!
Mörkö
Unettoman yön jälkeen astuin pelonsekaisin tuntein yrityksemme varastoalueelle, johon meille oli järjestetty taistelijan ensiapukoulutus. Pelkoa ei hälventänyt se asia, että koulutus alkoi venäläisen peräruiskepöntön ja skalpellien esittelyllä.
Itse koulutus oli antoisaa kaikinpuolin ja harvemmin työpäivä alkaa sillä, että hipelöidään kaverin sipulisäkkejä ja tungetaan liukuvoiteella ryyditettyä letkua nenään.
Paljon hyviä yksityiskohtia ja mietittävää tarttui matkaan ja päädyin hankkimaan CAT:in ihan siviilikäyttöönkin.
Machoman
Oli mukava taas pitkästä aika kerrata ensiapua. Viimekerrasta onkin jo vierähtänyt tovi, silloin gammasteriloidut ensisiteet olivat taisteluensiavun kärkivälineitä joita säilytettiin M62 maastopuvun oikeassa reisitaskussa.
Kiristyssiteen käyttö oli ehkä kovinta antia koulutuksesta, nopea, tehokas ja kivasti kivulias harjoiteltava. Etenkin kun taistelijapari saa kiristää. Joukon yhdenmukaiset varusteet ja kriittisten varusteiden yhdenmukainen sijoittelu on tärkeää etenkin kun tilanteissa ei ole aikaa jäädä kaivelemaan tarvikkeita jokaisesta taskusta.
Haavoittuneen tutkiminen oli positiivinen yllätys, harvoin sitä pääsee oikein luvan kanssa kunnolla kuorittavaksi ja kourimaan toista karvaista miestä.
Haavoittuneen lämpimänä pitäminen oli haastava harjoitus, ja tulipa huomattua että vaikka lämpöpeite on mukava, niin kun se eksyi alushousujen alle niin kyllä aion jatkossakin välttää lämpöpeitteen käyttöä vessapaperina.
Nenätuubi oli itseasiassa keveyempi kun mitä odotin, liukkarin etova jälkikatku joka kummitteli loppupäivän nenässä oli ehkä epämiellyttävintä.
Hyvä harjoitus! Pitäisi kerrata EA taitoja paljon tiheämmin ja harjoitella kuten toimisi oikeassa tilanteessa. Ei mitään kevyttä ja siveää hipalilua vaan tajuta että tilanteessa voi olla toisen hyvinvointi ja henkiinjääminen omissa käsissä.





Artikkelin tuotteita






