EKS/SCMM 2018, Osa 5, Team Lekan kenraaliharjoitukset

Jaa facebookissa

Kenraaliharjoitukset ja maastotiedustelu 6-8.4. 2018. Koitos lähenee ja harjoitusten vaativuus kasvaa. Nyt oli vuorossa kenraaliharjoitus ja tulevien kilpailumaastojen tiedustelu.

Rento perjantai

Sen verran hyvä munkki kävi, että Korpimiehet otti meihin yhteyttä ja pyysivät meitä yhteisiin ampumatreeneihin Sako Shooting Centerille Lappeenrantaan. Parhailta (toistaiseksi…) kannattaa aina ammentaa oppia ja tämä oli myös oiva mahdollisuus psykologiseen sodankäyntiin.

Sako Shooting Center on aika huikea paikka. Seinälle heijastetaan videokuvaa ja sensorit tulkkaavat, mihin laukaus osuu suhteessa videolla näkyvään ampumatilanteeseen. Treenaaminen menee aivan eri tasolle, kun kohde liikkuu ja on realistisen oloinen. Hyvää treeniä ja kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaa mesta jos Lappeenrannan suunnalla liikutte!

Kun oltiin perjantai-ilta pyssytelty, saunottu ja vaihdettu sotajuttuja Korpimiesten kanssa, siirtyi Varustelekan partio Joutsenon Ukonhautojen maastoon. Edessä oli lyhyt siirtyminen, majoittuminen ja lyhyt lepo. Mielenkiintoisen perjantai-illan / yön siirtymästä teki todella sankka lumisade ja maastossa olleen lumen määrä. Ajoittain munia myöten lumessa kahlatessa päästiin majoituspaikoille. Suomen kevät…

Haastava lauantai

Lauantaina herättiin aikaisin, safkat naamariin ja liikkeelle. Päivän tavoitteena oli tehdä partiotiedustelua ilmoitetulla toiminta-alueella ja tulla tutuksi maaston ja keskeisten maamerkkien kanssa. Karttatiedustelun pohjalta oltiin maalitettu mahdollisia alueita, jolle toiminta keskittyy ja ei kun matkaan.

Koska partio testasi myös kilpailussa käytettävää varustusta, niin sukset ja lumikengät ei kuulunut setteihin. Tästä muodostui pieni haaste kun aika pitkälti kaikki polut ja metsäurat oli vajaan metrin lumipeitteessä. Hetken tarpomisen jälkeen muutettiin suunnitelmaa ja päätettiin partioida alue käyttäen teitä ja uria, jotka todennäköisimmin on auki.

Käytännössä talsittiin koko päivä ja pidettiin ainoastaan lyhyt lounaspaussi ja muutama 5min huoltotauko. Iltapäivästä / alkuillasta oltiin siirrytty toiminta-alueen pohjoislaidalle, jonne pistettiin leiri pystyyn ennen hämärää. Lauantain aikana saatiin katettua aluetta ihan kohtuullisesti ja kilometrejä kertyi noin 45km. Päivän jälkeen paikat oli hyvässä kuosissa ja energiat ihan kohtuullisen korkealla, joten tältä pohjalta partion pitäisi olla iskussa varsinaiseen koitokseen.

Palauttava sunnuntai

Sunnuntaina taas aamusta vikkelästi ylös, pientä purtavaa naamariin ja pikamarssilla noin 14km matka Lappeenrantaan. Aamun reippailu meni yllättävän helposti ja rivakasti, vaikka edellisenä päivänä oli kilsoja takana ihan hyvä määrä. Matka taittui suurin piirtein aikaan 2 h 25 min, joten keskivauhti on ollut vajaat 6 km/h. Aikasta hyvä.

Perillä jäi hetki aikaa ennen junan lähtöä, joten partion janoisin kaveri päätti tehdä “coin checkin”. Hyvinhän siinä kävi kun kaikilta Varustelekan challenge coin löytyi varusteista ja haastaja pääsi tarjoamaan hyvin ansaitut oluet.

Erittäin asiallinen reissu ja partion suoriutuminen oli sillä tasolla, että lähdetään luottavaisin mielin skabaan!

Artikkelin tuotteita

Särmä TST L1 T-paita, merinovillaa
Särmä TST L1 T-paita, merinovillaa
32.99 EUR
Vaativaan toiminnalliseen tekemiseen suunniteltu tavallista parempi T-paita, ja kunnon laadukasta tekoa! Istuva leikkaus, pitkä helma ja raglan-hihat takaavat erinomaisen käyttömukavuuden kaikenlaisessa toiminnassa. Ja mikä parasta - merinovillasta tehtynä, parasta mitä voit ihoa vasten pukea.
Särmä merinokynsikkäät
Särmä merinokynsikkäät
9.99 EUR
Kynsikkäät ovat se katu-uskottavin vaihtoehto käsineiksi, vaikket olisikaan puliukko. Meidän kynsikkäät ovat muita paremmat, valmistettu Tampereella merinovillasta kunnon hyvin.
Salomon Quest 4D GTX Forces, Burro
Salomon Quest 4D GTX Forces, Burro
169.99 EUR 199.99 EUR
Särmä TST L1 bokserit, merinovillaa
Särmä TST L1 bokserit, merinovillaa
29.99 EUR
Puhtaasti käytännön sanelemat alushousut vaativaan aktiivikäyttöön. Pitkät, tiukat lahkeet ja tukeva vyötärö istuvat tukevasti kovassakin menossa. Merinovilla huolehtii kosteudensiirrosta ja tuntuu ihoa vasten mukavalta pitkilläkin reissuilla ja vaihtelevissa olosuhteissa.
Särmä TST L1 merinopipo
Särmä TST L1 merinopipo
14.99 EUR
Pieni, mutta ihana asia: ohut, kevyt ja lämmin merinovillapipo. Kätevä asuste joka kulkee aina mukana taskunpohjalla. Sopii hyvin myös kypärien ja muiden päähineiden alla käytettäväksi.Materiaalina kevyt, ihoa vasten mukava ja tehokkaasti kosteutta siirtävä merinovillaseos.
Särmä TST L4 Kenttätakki
Särmä TST L4 Kenttätakki
119.95 - 149.99 EUR 149.99 EUR
Harmittaako PV:n maastopuku-paraatikompromissit? Niin meitäkin, siksi tehtiin Särmä TST L4 Kenttätakki, puhtaasti käytännön sanelema maastotakki jossa majuriturvallisuutta ei olla mietitty pätkääkään. Fiksut materiaalit ja yksityiskohdat tekevät L4 Kenttätakista mukavan käyttää kaikenlaisten taistelu/kantolaitevarustusten kanssa,.
Savotta Jääkäri M reppu, M05 maastokuvio
Savotta Jääkäri M reppu, M05 maastokuvio
199.99 EUR
Kauan kuului sana, että Savotan Kevyt Rajapartio oli Suomenmaan paras sotareppu. Vaan nyt kävi näin, että tittelille löytyi vielä kovempi kandidaatti - Jääkäri M! Kantolaite tunnettiin aiemmin pelkästään nimellä Jääkärireppu. Jääkäri M on Kevyt Rajapartion pohjalta suunniteltu moderni päiväreppu, sellainen jossa kehtaa kantaa paivampaakin lastia selän tai repun huutamatta hoosiannaa. Tukevan rungon päälle rakennettu monipuolinen ja kovintakin rankaisua kestävä, kunnon laatureppu vaativaan käyttöön!
Särmä TST L2 poolopaita, merinovillaa
Särmä TST L2 poolopaita, merinovillaa
59.99 EUR
Vaativaan toiminnalliseen käyttöön suunniteltu poolopaita. Pitkä helma, raglan-hihat ja ovelasti toteutetut kaulus sekä hihansuut takaavat erinomaisen käyttömukavuuden. Merinovillasta tehtynä, parasta mitä voit ihoa vasten pukea.
Särmä lippalakki
Särmä lippalakki
14.99 EUR
Sanokoot mitä kukin sanoo, tavalliselle lippalakille on aina kysyntää. Mitä tahansa halpaa tauhkaa ei kannata ostaa, sillä sen kyllä huomaa käytössä. Tässä hyvä peruslippis kahdessa värissä!
Särmä TST L4 Kenttähousut
Särmä TST L4 Kenttähousut
129.99 EUR
Harmittaako PV:n maastopuku-paraatikompromissit? Niin meitäkin, siksi tehtiin Särmä TST L4 Kenttähousut, puhtaasti käytännön sanelemat maastohousut jossa majuriturvallisuutta ei olla mietitty pätkääkään. Fiksut materiaalit, hyvä istuvuus ja funktionaaliset yksityiskohdat tekevät L4 Kenttähousuista sen mitä maastohousujen pitäisi olla, mukavat ja toimivat.
Särmä TST L2 väliasun housut, merinovillaa
Särmä TST L2 väliasun housut, merinovillaa
54.99 EUR
Vaativaan toiminnalliseen käyttöön suunnitellut lämpimät väliasun housut. Istuva muotoiltu ja pehmeä, joustava neulos takaavat käyttömukavuuden kaikenlaisessa toiminnassa. Ja mikä parasta - merinovillasta tehtynä, parasta mitä voit ihoa vasten pukea. Rento vartalonmyötäinen istuvuus Flatlock-saumat, litteät ja hiertämättömät Materiaalit: 80/20 merinovilla/polyamidi, 250 g/m2 Lahkeensuut: 80/20 merinovilla/polyester, 180 g/m2 Keskivertopaksu merinovillaneulos tekee L2 väliasusta erittäin monikäyttöisen: L2 poolopaita ja housut eivät ole ainoastaan pakkaskelien väliasu, näille löytyy käyttöä ympäri vuoden. Esim. kylminä kesäöinä tämä on erinomainen lisälämmike ja mukavuudentuoja nihkeässä ja vilpoisessa makuupussisa.

Lue myös

EKS/SCMM 2018, Osa 4, Team Lekan lihaskuntotreenit

Marssiosaston treenit jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa oli fysiikkatreenit ja meitä ohjastamaan saapui Petteri Kantola. Petteri on upseeri (evp.), tiettävästi myös herrasmies, kamppailija ja hiton hyvä personal trainer. Koska miehellä on ensikäden kokemusta sotilaiden valmentamisesta, niin voitiin olla varmoja, että treeni palvelee hyvin meidän marssiin valmistautumista.

EKS/SCMM 2018, Osa 6, Team Lekan ampumatreenit

Turvallisen aseenkäsittelyn neljä perussääntöä.

Loading...