Kuka teki sun vaatteet, osa 10, MD-Textil

Jaa Facebookissa Jaa Facebookissa

Tämä Lekan artikkelisarja on osa kansainvälistä Fashion Revolution Week -kampanjaa, jonka idiksenä on tehdä vaatteiden valmistuksesta, myynnistä ja ostamisesta eettisempää ja läpinäkyvämpää. Me tykätään tämmöisestä hyvisten hommista, joten me oltiin mukana jo viime vuonna. Ja koska tää on yhä edelleen siisti juttu, me lähdettiin innolla messiin myös vuonna 2021.

Me jatketaan viime vuodelta tuttua artikkelisarjaa, jossa esitellään meidän yhteistyökumppaneita, eli sitä mahtavaa jengiä, joka tekee teidän vaatteita, asusteita ja varusteita. Sarjan kymmenennessä osassa esittelyssä on saksalainen MD-Textil.

Särmä TST Cobra varustevöitä

MD-Textil tekee sun sotilasgearia

MD-Textil on pieni saksalainen perheomisteinen käsityöyritys, joka valmistaa Saksan Oggelshausenissa huippulaadukkaita sotilasvarusteita eurooppalaisille erikoisyksiköille. MD-Textil on jatkuvassa yhteistyössä näiden erikoisjoukkojen kanssa laadun varmistamiseksi. Yritys ei hanki raaka-aineita halpatuotantomaista, vaan materiaaleista suurin osa on valmistettu Saksassa ja loput muualla Euroopassa.

Lekan yhteistyö MD-Textilin kanssa alkoi kesällä 2019, jolloin me aloitettiin yhdessä Särmä TST -sotilasvarusteiden suunnittelu. Ensimmäiset MD-Textilin valmistamat Särmä TST -varusteet näkivät päivänvalon keväällä 2021, runsaan puolentoista vuoden tuotekehitystyön jälkeen.

Ensimmäisessä aallossa me julkaistiin Särmä TST -vyöjärjestelmä sekä kiväärin ja pistoolin lipastaskut. Parhaillaan me kehitetään useita uusia kantolaitteita ja taskuja osaksi taisteluvarustejärjestelmäämme. MD-Textilin huippumoderni tuotantokyky ja ymmärrys varusteiden suorituskyvyn vaatimuksista ovat mahdollistaneet erittäin sujuvan yhteistyön niin tuotekehityksessä kuin tuotannossakin.

Marcel

MD-Textilin Marcel

Kauan olet ollut töissä MD-Textilillä?

Perustin yrityksen kesällä 2013 ja palkkasin ensimmäisen työntekijän vuonna 2016. Nyt heitä on jo yksitoista.

Mitä teet työksesi?

Olen yrityksen omistaja ja perustaja. Koko homman pyörityksen lisäksi suunnittelen ja protoilen sekä välillä myös ompelen edelleen. Pienemmässä yrityksessä saa tehdä vähän kaikenlaista.

Miten olet päätynyt alalle?

Olin hyvin pettynyt varusteisiin, joita Saksan armeijassa oli tarjolla. Tästä syystä päädyin valmistamaan niitä itse.

Mitä pidät työstäsi?

Tämä on vähän kuin avioliitto, siinä on sekä myötä- että vastamäkiä. Mutta en voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Saamme tehdä töitä tosi mahtavien juttujen ja tyyppien kanssa.

Lue myös

Artikkelin tuotteita

Särmä TST Ampujan vyö, Ranger Green Särmä TST Ampujan vyö, M05 metsäkuvio Särmä TST Ampujan vyö, Harmaanvihreä
Särmä TST Ampujan vyö
Särmä TST Ampujan vyö
154.99 EUR
Me haluttiin mahdollisimman toimiva ampujan vyö, joten suunniteltiin sellainen itse. Tämä on perkeleen jämäkkä, kestävä, mukava ja fiksusti mietitty vyö pomminkestävällä AustriAlpin Cobra-soljella ja laserleikatulla PALS-kujastolla. Lippaat ja muut palikat pysyvät just järkevästi siellä missä pitääkin.
Särmä TST Cobra varustevyö, Ranger Green
Särmä TST Cobra varustevyö
Särmä TST Cobra varustevyö
74.99 EUR
Tässäpä jämäkkä varustevyö pomminvarmalla Cobra-soljella. Erityisen hyvä Särmä TST Taisteluvyön tai jonkun muun vastaavan sisälle, mutta toimii myös ilman ja käy taatusti erilaiseksi arkivyöksi. Lukitus naksahtaa kiinni sen verran vakuuttavasti, että halvemmat kassakaapitkin kalpenevat.
Särmä TST Vyön pehmuste
Särmä TST Vyön pehmuste
34.99 EUR
Tämä vyön pehmuste on suunniteltu käytettäväksi Särmä TST ampujan vyön kanssa. Se soveltuu tilanteisiin, kun et halua kyseistä vyötä kiinni housujen lenkkeihin, mutta haluat silti estää vyön pyörimisen minne sattuu. Eli erinomainen valinta esimerkiksi silloin, kun vyön lenkit eivät ole käytettävissä, esimerkiksi talvitakin kanssa.
Särmä TST kiväärin lipastasku, Ranger Green Särmä TST kiväärin lipastasku, M05 metsäkuvio Särmä TST kiväärin lipastasku, Harmaanvihreä
Särmä TST kiväärin lipastasku
Särmä TST kiväärin lipastasku
64.99 EUR
Markkinoiden paras kiväärin lipastasku/monitoimitasku, joka toimii oikeasti useilla erilaisilla kiväärien lippailla. Samaan taskuun saat sujautettua kätevästi esmes Arskan, AK:n ja RK:n lippaat, ja ne myös pysyvät siellä kovassakin menossa. Tasku toimii läpän tai kuminauhan kanssa sekä myös avoimena. Se sopii myös yleistaskuksi.
Särmä TST Pistoolin lipastasku, Ranger Green Särmä TST Pistoolin lipastasku, musta Särmä TST Pistoolin lipastasku, M05 metsäkuvio Särmä TST Pistoolin lipastasku, harmaanvihreä
Särmä TST Pistoolin lipastasku
Särmä TST Pistoolin lipastasku
36.99 EUR
Tässä yksinkertaisesti helvetin hyvä lipastasku kaikille kaksirivisille 9 mm pistoolin lippaille. Voit käyttää sitä eripituisten lippaiden kanssa sekä myös pienen valaisimen tai monitoimityökalun kuljetukseen.
Särmä TST Alusvyö, Ranger Green
Särmä TST alusvyö
Särmä TST alusvyö
32.99 EUR
Tämä alusvyö on suunniteltu käytettäväksi sellaisenaan housuvyönä tai Särmä TST ampujan vyön kanssa. Alusvyö auttaa pitämään kaikki oleelliset varusteet juuri siellä missä pitääkin.
Loading...