Suomen armeija tunnetusti jakaa sinulle kaiken, mitä palveluksessa armeijan rätinkien mukaan tarvitaan. Mutta kesällä armeijaan astuva alokas saattaa toki kaivata muutakin varsinkin, kun intti alkaa keskellä kesää. Jos haluat tehdä ajastasi vähemmän ankeaa, tästä ryhmästä löytyy käytännöllisiä ja toimivia tavaroita helpottamaan armeija-arkea kesäkuumalla korpisisseillessä.
Jos taas olet etsimässä lähimmäisellesi jotain palvelusaikaa helpottavaa, muttet tiedä, mitä hankkia, osta hänelle vaikka Varustelekan lahjakortti. Sillä keinoin löytyy varmasti mieleistä.
Ilo irti intistä myös kesällä
Kesä osaa olla päiväsaikaan kuuma, mutta aika pian öiden pidetessä ne myös kylmenevät, ja just silloin ollaan myös aika paljon maastossa. Tässä ryhmässä on vain muutama ehdotus, joten kannattaa myös tutustua meidän tuoteryhmiin laajemmin. Voi löytyä muutakin käyttökelpoista.
- Puukko on jokaisen suomalaisen korpisoturin ikioma perustyökalu.
- Valaisin, otsalamppu tai taskulamppu, mielellään säädettävällä valoteholla ja punaisella valolla. PJ-teltassa on päivälläkin melko pimeää.
- Luotettavat tulentekovälineet ovat kullanarvoiset metsäreissuilla.
- Laadukkaat merinovillaiset alusvaatteet ja sukat kannattaa ottaa mukaan, ohuet L1:t sopivat hyvin kesäkäyttöönkin. Merinovilla on miellyttävää päällä, eikä se rupea haisemaan kovin helposti. Tuulettamisella pärjää pitkään.
- Jotain energiapitoista syötävää kannattaa varata matkaan. Esmes kuivaliha ja piristävä kofeiinipitoinen suklaa ovat myös kullankallista valuuttaa pitkillä leireillä ja harjoituksissa.
- Cobra-puhdistusnaru, loistava kaveri jolla pyssynpiipun puhdistaa ja kuivaa hetkessä
Tästä vielä lukupaketti meidän kokemusasiantuntijalta naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista harkitseville ja ihan kaikille muillekin.



2.99 EUR




4.99 EUR






24.99 EUR

13.95 - 17.99 EUR






12.99 - 19.99 EUR

19.99 EUR



29.99 EUR



69.99 EUR



36.99 EUR



44.99 EUR

22.99 EUR

10.95 - 19.99 EUR



9.99 EUR








12.99 EUR

3.99 EUR








46.99 - 86.98 EUR

4.99 EUR




27.99 EUR




39.99 EUR





79.99 EUR

4.99 EUR

9.95 EUR

73.99 EUR



24.99 - 44.99 EUR



32.99 EUR



14.99 - 17.99 EUR


49.99 EUR



129.99 EUR


229.99 EUR

24.99 EUR