Modernin Taistelijan Jalkineet – lyhyt opas kenkien maailmaan

Jaa Facebookissa Jaa Facebookissa

Sotilaan varustus on kriittinen tekijä taistelukentällä, ja erityisesti jalkineiden merkitys on suuri – jos jalkasi eivät ole kuten hobitilla, joutunet käyttämään eri vuodenaikoihin ja maastoihin soveltuvia jalkineita pystyäksesi toimimaan kenttäolosuhteissa. Tässä artikkelissa tutustumme modernin sotilaan jalkineisiin ja niiden ominaisuuksiin sekä soveltuvuuteen eri tilanteisiin.

Jalkineet ennen ja nyt

Ennen kuin valmistus- ja materiaalitekniikasta tuli sitä mitä se nykyään on, jalkineita tehtiin erilaisista luonnonmateriaaleista. Nykyään harvemmin käytetään puuta tai kaisloja, mutta yleinen materiaali oli edelleenkin porskuttava nahka, jota sitten hoidettiin ja kyllästettiin oman aikakautensa tuotteilla. Jalkineiden ominaisuuksia parannettiin käyttämällä erinäköisiä oheistuotteita, kuten säärystimiä, jalkarättejä ynnä muita.

Kuvassa murrosvaiheen taistelijoita sekavarustuksessa - mukana saattaa olla myös jalkarätit.

Nyttemmin jalkineet ovat pohjallisineen valmis paketti, joiden kanssa käytetään pääasiassa vain sopivia sukkia. Jalkineet ovat myös erikoistuneet: eri maastoihin ja vuodenaikoihin on omat kenkänsä, jotka on optimoitu lämpötilan, kosteuden ja maastonmuotojen mukaan. Suomen puolustusvoimissa on kenttäkäytössä tyypillisesti kolmet jalkineet: varsikengät, kesäkumisaappaat ja paksummat talvikumisaappaat. Ahkeran ulkoilijan ja fiksun reserviläisen kannattaa myös hankkia usemmat eri jalkineet, joilla saa omasta suorituskyvystä ja/tai ulkoiluharrastuksesta kaiken irti.

Kun varusteet ovat kunnossa, pystyy keskittymään itse asiaan – harjoitteluun ja harjoiteltuun toimintaan.

Varsikengät

Kalvolla

Kalvolliset varsikenkien kärkiominaisuus on vedenpitävyys ja samalla hengittävyys. Kalvolliset kengät ovat ihanteelliset vaihtelevissa sääolosuhteissa – Gore-Tex ja muut kalvoteknologiat mahdollistavat useimmissa tilanteissa kosteuden poistumisen kengistä samalla kun estävät ulkoisen kosteuden tunkeutumisen sisään. Tämä tekee niistä monipuolisen valinnan erityisesti sellaisille sotilaille, jotka toimivat vaihtelevissa ympäristöissä.

Muista kuitenkin, että kalvokenkäkin vaatii hoitoa. Jos kalvokengän päällysmateriaali vettyy täysin, sen hengittävyys katoaa. Tällöin jalasta haihtuva kosteus ei kalvosta huolimatta poistu kengästä. Ja jos kalvokenkä hörppää varresta vettä, niin sitten kengässä on vettä ja siellä pysyykin.

Ilman kalvoa

Oikealla sekä ahkeralla käsittelyllä ja huollolla kalvottomistakin kengistä voi saada suht vedenpitävät jalkineet.

Kalvottomien varsikenkien ystävät korostavat usein valinnassaan kestävyyttä ja ilmanvaihtoa – eipä ole kalvoa, joka voisi mennä rikki. Näiden kenkien suunnittelussa pyritään keveään rakenteeseen ja tarjoamaan optimaalinen ilmankierto, mikä tekee niistä ihanteelliset kuivissa olosuhteissa toimivalle sotilaalle. Kalvottomat kengät ovat usein kevyempiä kuin kalvolliset vaihtoehdot. Oikealla sekä ahkeralla käsittelyllä ja huollolla kalvottomistakin kengistä saa useimmiten suht vedenpitävät jalkineet.

Ja lisäksi: jos tiedät kastelevasi joka tapauksessa jalkasi, kenkäsi, sukkasi ja kalsarisikin, kalvosta ei ole kuin haittaa. Tämmöinen saattaisi olla tilanne henkilöillä, jotka tekevät uimahyppyjä varusteet päällä. Joissakin tapauksissa vesistönylitysten ajaksi jalkineet voi myös ottaa pois.

Varsikenkien päällysmateriaalit

  • Nahka
    • Hengittää suht hyvin ja on vedenpitävä kunnollisella ja jatkuvalla käsittelyllä ilman kalvoakin
    • Säilyttää tukevan muotonsa paikoista, jotka eivät taivu, ja käytön myötä joustavat tarvittavista paikoista
    • Vaatii kunnollisen sisäänajon, ovat usein korkeampaa hintaluokkaa ja painavampia
    • Kuivuvat hitaammin kuin keinomateriaalit
  • Synteettinen
    • Kevyempiä ja usein mukavampia jalalle suoraan laatikosta
    • Kuivissa paikoissa hengittävyys parasta A-luokkaa varsinkin ilman kalvoa
    • Materiaali useimmiten ei ole yhtä kestävää kuin nahka
    • Vedenpitävyys riippuu DWR-käsittelystä ja kalvosta
  • Yhdistelmä
    • Yhdistää nahan ja synteettisten hyvät puolet
    • Yhdistää nahan ja synteettisten huonot puolet eli kompromissi

Yleisesti ottaen nahkaa suositellaan sekä kuiviin että kosteisiin kylmiin oloihin – erityisen hyvin hengittäviä ja keveitä synteettisiä materiaaleja taas oikein kuumiin oloihin. Jos pitää mennä yksillä kengillä joka paikkaan, lienee syytä miettiä kengän tukevuutta ja kylmänsietoa päällimmäisenä asiana.

Päämateriaalin lisäksi kengissä on usein erilaisia muovisia vahvikkeita. Jos vietät esimerkiksi paljon aikaa ampumaradan karkealle betonille syöksyillen, suojaamattoman kengän varvasosa saattaa kulua nopeasti karun näköiseksi ellei jopa puhki.

Matalat Kengät

Matalat kengät ovat hyvä valinta tilanteisiin, joissa tarvitaan keveyttä, nopeaa liikkumista ja mukavuutta. Lyhytvartisia tai varrettomia kenkiä käyttää useimmiten hieman erikoisemmat joukot, erilaiset turvallisuushenkilöt ja sisätilojen sotilaat. Siviilikengän näköisillä taktisilla lenkkareilla pystyy myös hieman vähentämään sotilaallista ulkonäköä, jos sellainen on tarpeen.

SRA TST -laittomat AKU Selvatica Tactical GTX:t.

Huom: SRA-harrastajat muistakoot, että TST-sarjan vaatimuksiin kuuluu kengät, joiden varsi peittää ainakin kehräsluun (eli nilkan alueen luiset pylpyrät). Tavalliset juoksulenkkarit eivät siis käy, mutta esimerkiksi Salomonin Speed Assault 2 -kengät ovat ookoo.

Kumisaappaat

Kumisaappaat ovat klassinen valinta hyvin kosteisiin olosuhteisiin. Niiden korkea varsi suojaa jalkoja vedeltä ja mutavelliltä, ja ne ovat parhaimmillaan soisilla alueilla toimittaessa. Kumisaappaiden vedenpitävyys on erinomainen, mutta niiden hengittävyys on hyvin rajallista verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Kumisaappaiden käytössä sukkavalinnalla ja muilla lisätarvikkeilla (huopavuoret, kuivaaminen jne.) on oleellinen merkitys. Talvikumisaappaat taas ovat parhaimmillaan hiihtäessä intin suksilla, paksuissa hangissa ja paikallaan tehtävissä hommissa kuten vartiossa.

Talvikumisaappaat ovat hyvät esimerkiksi oltaessa kylmällä kelillä pitkiä aikoja paikallaan.

Talvikengät

Tietyt varsikengät profiloituvat nimenomaan talvikengiksi, jotka on suunniteltu kylmiin ja lumisiin olosuhteisiin, kuten Salomon Toundrat. Niissä yhdistyvät eristysmateriaalit ja useimmiten kalvon avulla toteuttu vedenpitävyys, mikä tekee niistä erityisen toimivat pohjoisen talven vaativissa tehtävissä. Talvikengät tarjoavat lämpöä ja korkeavartisina ne tukevat nilkkaa epätasaisissa sekä yllättävissä lumen ja jään peittämissä maastoissa.

Salomon Toundra Forces.

Lisävarusteet ja huolto

Kenkävalintasi lisäksi muista hankkia kengillesi sopivat huoltovehkeet ja -aineet – ja huolla kenkiäsi säännöllisesti. Omaa kenkäparia voi useimmiten myös kustomoida erilaisilla pohjallisilla ja kengännauhoilla, jos tarpeen. Erittäin tärkeä asia on myös hankkia kunnolliset ja jalkineeseen sekä olosuhteisiin sopivat sukat. Tässä lähtökohtaisesti suosittelemme merinovillaisia sukkia. Hyvin hengittävien mutta vettäpitämättömien kenkien aisapariksi voi myös hommata vedenpitävät sukat.

Yhteenveto

Jos pitää pärjätä ympäri vuoden samalla kenkäparilla, mitä luultavimmin kalvolliset varsikengät sopivalla sukkavaralla ovat järkevin vaihtoehto.

AKU Selvatica Tactical Mid GTX.

Sotilaan jalkinevalinta riippuu aina tehtävän vaatimuksista. Kalvottomat ja hyvin hengittävät kengät sopivat etenkin kuiviin olosuhteisiin, kun taas kumisaappaat ovat paikallaan vetisissä maastoissa. Omassa jalkinepelissäsi huomioi maasto, sääolosuhteet ja liikkuvuuden tarpeesi – kullekin kenkätyypille on oma paikkansa ja tilanteensa. Jos pitäisi pärjätä ympäri vuoden samalla kenkäparilla, mitä luultavimmin kalvolliset varsikengät riittävällä sukkavaralla ovat järkevin vaihtoehto.

Vielä yksi asia: Kun valitset itsellesi sopivaa kenkää ja kokoa, huomioi sovittamisessa sukkien paksuus. Hellesukan kanssa sopiva kenkä ei välttämättä toimi paksun villasukan kanssa. Tarkotuksesi tarvitsema kenkä- ja sukkavalinta saattaa olla paikallaan miettiä samalla kerralla.

Lue myös

Artikkelin tuotteita

Nike SFB Jungle 8 viidakkomaiharit, uudenveroiset
Nike SFB Jungle 8" viidakkomaiharit, uudenveroiset
119.99 EUR
Käyttämättömät Niken viidakkomaiharit hullun halvalla, mikäs jekku se tässä on? Ei muuta jekkua kuin, että me ei saatu haalittua näitä niin paljon, kun oltais haluttu, joten kantsii napata sopivat ennen kuin joku muu ehtii ensin. On meinaan pirun hyvät ja kevyet taktiset kesäkengät!
Haix Airpower Pro R
Haix Airpower Pro R
179.95 EUR 199.99 EUR
Näitä et saa ulkomailta - Haixin Airpower Pro R on suunniteltu suomalaisille tyypilliseen jalkaan ja pohjoisiin olosuhteisiin. Ehkä Haixin paras malli, etenkin just tänne leveyspiireille ihan ympärivuotiseen käyttöön.
AKU Selvatica Tactical Mid GTX, Ranger Green AKU Selvatica Tactical Mid GTX, Coyote AKU Selvatica Tactical Mid GTX, Mustat
AKU Selvatica Tactical Mid GTX
AKU Selvatica Tactical Mid GTX
174.99 EUR
Tässä olis puolivartiset maastokengät, jotka hengittää paremmin kuin monet kalvottomatkin kengät. Kengässä yhdistyy keveys ja hyvä tuki jalalle. Kengän ulkopuolella kulkevat pinnat on hitsattu litteiksi vähentämään takertumisia.
BW maastolenkkarit, ylijäämä
BW maastolenkkarit, ylijäämä
24.99 EUR
Vituttaako naamalle hyökkäävät logot? Tässä olis Black Ops -tyypin unelmatossut ilman sielua syöviä mainoksia. Taktisen musta kenkä hemmetin makealla kennokuvioinnilla. Kokomustana kelpaa myös urheileville hevipeikoille ja muille synkistelijöille. Saksalaista ylijäämää, mutta varsin mainiossa kunnossa.
Salomon Speed Assault 2, Musta Salomon Speed Assault 2, Wolf
Salomon Speed Assault 2
Salomon Speed Assault 2
149.99 EUR
Nimi viittaa pahoinpitelyyn piripäissään, eikun siis nopeaan rynnäkköön. Keveämpiä kenkiä meiltä ei löydy ja pohja pitää, oli jalkojesi alla sitten mutaa, juurakkoa tai vihollistesi veri lätäköinä. Häivevärityksen ansiosta nämä sopivat monenlaiseen varustukseen, vaikkapa ihan vaan urheiluun ei-sponsoroidun näköisenä.
Salomon Quest 4D GTX Forces 2 EN, mustat
Salomon Quest 4D GTX Forces 2 EN
Salomon Quest 4D GTX Forces 2 EN
229.99 EUR
Onko nämä vaelluskengät vai lenkkarit? Näiden jalkineiden tuhti ristisiitos sopii eri hyvin vaikka mimmoiseen maastoon, ja voipa näillä päräyttää juoksuksikin jos tarve vaatii. Kengästä löytyy Gore-Tex-kalvo ja pikkasen varttakin, eli ynnäämällä yks plus yks, mono sopii Suomen olosuhteisiin ympäri vuoden.
AKU Pilgrim GTX Combat FG M
AKU Pilgrim GTX Combat FG M
169.95 EUR 199.99 EUR
Aku Pilgrim GTX Combat FG M on monikäyttöinen puolikorkea varsikenkä, joka tarjoaa hyvän tuen ja hengittävyyden sekä iskunvaimennuksen kevyehkössä paketissa.
Freestyle Recce Combat Boots varsikengät, Musta Freestyle Recce Combat Boots varsikengät, Ruskea
Freestyle Recce Combat Boots varsikengät
Freestyle Recce Combat Boots varsikengät
279.99 EUR
Erittäin laadukkaat solkivarsimaiharit, ihan vaan nahasta ja kumista tehtynä ilman kalvokikkailuja, pohjakin tikattu vimpan päälle, joten sen saa vaihdettua. Valmistettu Kapkaupungissa veteraanivalmistajan toimesta, joka nykyään kulkee nimellä Freestyle. Älä hämäänny firman nimestä, nämä ovat aika pirun hyvät kengät.
Salomon Toundra Forces CSWP
Salomon Toundra Forces CSWP
199.99 EUR
Paleleeko varpaat? Näiden kanssa ei palele. Nää avaruusajan vedenpitävät talvimaiharit on todennäköisesti lämpimimmät taktiset kengät mitä markkinoilta löytyy. Eikä ole tullut siviilipuolellakaan vastaan parempia kylmän kelin kenkiä, jos ei oteta lukuun niitä tolkuttoman isoja kuukenkiä, joilla pystyy just ja just vaappumaan pari sataa metriä. Erittäin hyvät todella kylmän kelin sotatouhuihin, erälle, pilkille, hiihtoon, moottorikelkkailuun ja lumikenkäilyyn.
AKU Selvatica Tactical GTX
AKU Selvatica Tactical GTX
159.99 EUR
Nämä lenkkarit on suunniteltu nopean toiminnan kiiruhtajille ja kaikenlaiseen maastopuuhaan. Kevyet, hengittävät ja tukevat päältä ja alta. Kengän ulkopuolella kulkevat pinnat on hitsattu litteiksi vähentämään takertumisia.
Salomon Quest 4D Forces 2 High GTX EN, Musta
Salomon Quest 4D Forces 2 High GTX EN
Salomon Quest 4D Forces 2 High GTX EN
259.99 EUR
Tää on Salomonin kovatasoisen Quest-sarjan korkeavartinen malli naulaanastumissuojalla. Erittäin hyvä kevytmaihari/vaelluskenkä karuun ja märkään maastoon. Nää Gore-Tex kengät tukee jalkaa todella hyvin kivikkoisessa maastossa, mutta samalla mahdollistaa nopean kyykistelyn, juoksuspurtit ja muut toiminnalliset muuvit. Erinomainen valinta rankkaan taktiseen käyttöön, mutta omiaan myös vaellukseen, metsästykseen ja muuhun vaativaan ulkoiluun.
Loading...