Tuotteen takana: Varustelekan suunnitteluprosessi
Jaa FacebookissaJo useampana vuonna me on osallistuttu Vaatevallankumousviikkoon esittelemällä meidän tuotteiden valmistajia. Just nyt meidän toimitusketjut on keskellä melkoista murrosta MEGA-projektin vuoksi, josta kerrotaan lisää myöhemmin tällä viikolla. Niinpä me ajateltiin, että tällä kertaa vois olla kiva keskittyä meidän omaan tuotesuunnitteluun.
Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, että meillä edes on suunnittelua täällä Konalassa, ja useimmat ei varmaan ainakaan tiedä, mitä kaikkea se pitää sisällään. Meidän omien brändien, Särmän, Särmä TST:n ja Terävän, parissa työskentelee yhteensä kuusi ihmistä, joista tuotesuunnittelijoita on kolme.
Meidän tuotesuunnittelijoista Jenni ja Maria
Vähemmän vastuutonta suunnittelua
Suunnittelulla on väliä, sillä yksityiskohdilla määritellään samalla tuotteen hintaa sekä sen laatua ja kestävyyttä. Esimerkiksi housujen nappilistan lisäys tuo hieman lisää hintaa, mutta parantaa oleellisesti kestävyyttä, mikä vähentää samalla kuluttajien tarvetta ostaa koko ajan uutta.
Oikeilla materiaalivalinnoilla on myös iso vaikutus vastuullisuuteen. Valinta on tasapainoilua sen kanssa, parannetaanko tuotteen kestävyyttä lisäämällä fossiilipohjaisia raaka-aineita, jolloin samalla tehdään ympäristösyntiä ja heikennetään kierrätettävyyttä. Onneksi nykyään on vähemmän saastaisia vaihtoehtoja, kuten luomu-ja kierrätysmatskuja, eikä näidenkään kanssa tarvitse toiminnallisuudesta tinkiä. Välillä ominaisuudet jopa paranevat. Kun me esimerkiksi vaihdettiin neitseellinen polyesteri pulloista kierrätettyyn muutamissa tuotteissa, niiden repäisylujuus parani huomattavasti. Ympäristöystävällisempien raaka-aineiden osuus on parissa vuodessa karkeasti arvioiden tuplaantunut, ja on nyt 31%.
Viime vuosina me ollaan myös puljattu kemikaaleja pois sieltä, missä niitä ei tarvita. Vuosien 2020-2022 aikana pahamaineisina ikuisuuskemikaaleina tunnettuja PFC-pohjaisia vedenpitävyyskäsittelyjä vaihdettiin Bionic Finish Eco -käsittelyyn. Nyt niitä löytyy enää vain meidän reppujen ja ihmisten sadesuojista. Ja esimerkiksi Windproof-tuotteista jätettiin vedenkestävyyskäsittely jo alun perinkin pois, ja halukkaat voi tehdä sen itse vaatevahalla.
Särmä-suunnitteluprosessi: case Särmä UDT -shortsit
Ideointi
Yleensä tuoteidea lähtee joko asiakkaan tai henkilökunnan toiveesta. Tällä kertaa meidän toimari Jari halusi Oikeat Shortsit, ja esikuvana näille toimivat Underwater Demolition Team (UDT) -shortsit. Kankaaksi haluttiin jotain Tigerstripe-kuvioista.
Ihan ensimmäisenä kartoitettiin, millaiset alkuperäiset UDT-shortsit oikein ovat ja kysyttiin meidän henkilökunnan UDT-intoilijoilta, mitkä yksityiskohdat ovat tärkeitä ja mitkä eivät toimi. Muun muassa. pohdittiin D-lenkkien tarpeellisuutta vyötärön kiristyksessä ja todettiin yhdessä, että ne tekevät shortseista juuri UDT-shortsit.
Materiaalien metsästys
Tigerstripe-kuvioitu kangas meinasi aiheuttaa suunnittelijalle unettomia öitä, sillä 100 kappaleen shortsierään (rajoitettu Lekan 20 v-synttärituote) joutuisi normaalisti hankkimaan kangasta moninkertaisen määrän tarpeeseen nähden, sillä kangastehtailla on aika isot minimit painokuvioille. Lisäksi hommalla oli kiire. Ongelma ratkesi onneksi kivasti, sillä me saatiin kotiutettua riittävä määrä Särmä-shortseissa käytettyä Tigerstripe-kangasta.
Tehtaan valinta
Ompeleva tehdas löytyi helposti Latviasta, ja heille lähetettiin ns. “tech pack”, joka sisälsi tuotekortin sekä viivapiirrokset tuotteesta. Tuotekorttiin on listattu kaikki tarvittavat materiaalit, kuten kankaat ja napit tarkempine ominaisuuksineen sekä kaikkien kokojen mittataulukko, jonka avulla kaavoittaja tekee tuotteen kaavat. Näiden tietojen perusteella alihankkija laskee hinnan.
Ekat mallikappaleet
Kun meidän tuotepäällikkö oli hyväksynyt hinnan, tuotteesta pyydettiin ensimmäiset mallit. Tigerstripe-kangas ei ollut tässä vaiheessa vielä tehtaalla, joten ekaan versioon käytettiin korvaavaa materiaalia.
Loppujen lopuksi me saatiin kaksi ekaa mallia pyydetyssä koossa S. Ne oli kaavoitettu kahdella kaavoittajalla, ja niistä piti valita se parempi. Mallit mitattiin ja mittoja verrattiin tuotekortin mittataulukkoon. Mallikappaleita myös sovitettiin istuvuuden arvioimiseksi. Tämän jälkeen alihankkijalle ilmoitettiin valittu malli sekä mahdolliset muutokset.
Tokat mallikappaleet
Seuraavat mallit pyydettiin oikealla kankaalla ja kolmessa koossa (M, L ja XL). Tällö tavoin nähdään, muuttuvatko mitat oikein siirryttäessä isompiin kokoihin. Kun mallit saapuivat, miesvaltaisessa firmassa ei tarvinnut kauaa huhuilla mikroshortseille sovittajaa.
Kaikki halusivat innosta hihkuen päästä sovittamaan UDT-shortseja
Sovituskierroksella huomattiin, että istuvuus oli etupuolella huono ja lahkeet, vaikka lyhyet ovatkin, kinnasivat kävellessä. Suunnittelijamme raapi hetken päätään ja teki tarvittavan muokkauksen väliaikaisesti hakaneulalla. Sitten shortseja saksittiin ja ommeltiin sen verran, että pystyttiin varmasti toteamaan fiksauksen toimivuus.
Alihankkijalle lähetettiin päivitetty mittataulukko, kuvat sovituksista ja muokkausehdotukset. Parin viikon päästä kaavoittaja palasi vastaehdotuksen kanssa. Se vaikutti paremmalta, joten tilasimme uuden mallin sen pohjalta.
Kolmannet mallikappaleet
Tähän vaiheeseen ei olla vielä edetty tämän kyseisen tuotteen kohdalla, mutta kun kolmannen kierroksen mallikappale saapuu, sitä taas sovitetaan. Jos se istuu nyt hyvin, kierros loppuu tähän. Jos istuvuus on vieläkin huono, mallikierroksia jatketaan niin kauan, että homma rokkaa.
Tilaus
Tilauksen yhteydessä suunnittelija toimittaa alihankkijalle ohjeistuksen mm. viivakooditarrasta, pesuohjeista ja kokomerkinnöistä. Tilauksen jälkeen alihankkija vahvistaa toimitusajan ja sitten odotellaan.
Valmistus
Tilauksen saatuaan alihankkija aloittaa leikkuun ja ompelun. Monesti tällöin vasta tilataan kankaat ja tarvikkeet, mutta tämän tuotteen kohdalla kaikki on poikkeuksellisesti valmiina. Ennen tuotannon valmistumista ja tilauksen lähettämistä alihankkija lähettää meille ns. shipping samplet eli näytteen jokaisesta tilatusta koosta/väristä. Niistä tarkistetaan, vastaavatko ne viimeisintä hyväksyttyä näytettä ja annettuja ohjeistuksia.
Näytteiden avulla huomataan, jos erässä on jotain myyntiä estävää, kuten esimerkiksi väärän tuotteen viivakoodit. Näytteiden ansiosta viat ehditään korjata ennen koko erän toimittamista. Näin vähennetään myös turhaa edestakaisin lähettelyä. Jos kaikki on kunnossa, alihankkijalle annetaan lupa tuupata koko erä meille.
Myynnin seuranta
Suunnittelijan vastuu ei lopu siihen, kun uutuustuote pulpahtaa meille myyntiin. Me seurataan tiiviisti asiakaspalautetta tuotteen sivuilla, somessa ja saapuvien reklamaatioiden muodossa. Omatuotannon tuotteet eivät vaihdu sesongeittain, joten tuotteita on helppo kehittää palautteen pohjalta. Tästä hyvä esimerkki on Särmä merinohuppari, joka on ollut meidän valikoimassa liki kymmenen vuotta ja joka on kokenut monta asiakkaiden toivomaa parannusta.
Särmä TST -tuotteiden suunnitteluprosessi
Ammattisotilaskäyttöön suunnattujen Särmä TST -tuotteiden suunnittelu on erittäin pitkä tuotekehitysprosessi, jota tehdään tiiviissä yhteistyössä erityisesti tuotepäällikön mutta myös muun tiimin kesken. Tuotteiden tulee olla toiminnallisia ja kestää erittäin kovaa rymyämistä. Niistä pyritään tekemään mahdollisimman monikäyttöisiä ja yksinkertaisia unohtamatta hyvää ulkonäköä.
Särmä TST:n tuotepäällikkö Anssi osallistuu entisenä ammattisotilaana aktiivisesti myös tuotteiden testaukseen.
Tuoteideat voivat tulla myös oman tiimin ulkopuolelta esimerkiksi talon sisältä, asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta. Ensisijaisesti tuotepäällikkö määrittää suunnitteluun etenevät toimeksiannot. Sit ne käydään suunnittelijan kanssa läpi ja sovitaan tarvittavat askelmerkit. Monesti toivottujen ominaisuuksien kaivo on syvä, ja kaikkia ei saa survottua yhteen tuotteeseen. Siispä priorisoidaan.
Usein TST-tuotteille asetetaan vielä erityisvaatimuksia, kuten NIR-heijastukset tai erilliset värimääritykset. Käyttötarkoitus rajoittaa materiaalivalintoja, ja käytettävyydessä on huomioitava esimerkiksi minkälainen vetoketjun vedin tai nappi sopii parhaiten kuhunkin tuotteeseen.
Tuotekehityksessä tarvitaan luovia ongelmanratkaisutaitoja, ja joskus pelkkä piirtäminen ei riitä, vaan tiettyä yksityiskohtaa täytyy kokeilla käytännössä proto-ompelun kautta. Varustelekalla on hyvä tarvike- ja konekanta, jonka ansiosta pieniä protoja tai saumaratkaisuja pystyy työstämään kivasti suunnittelun lomassa. Välttämättä aina paperilla ajateltu tuotteen rakenne ei toimi käytännössä, ja fyysisen tuotteen kautta oikeat ratkaisut löytyvät nopeammin.
Kun ollaan suunnittelussa ja materiaalivalinnoissa niin pitkällä, että mallitusprosessi voidaan aloittaa, tilataan ensimmäiset mallikappaleet testaukseen. Niitä pyritään käyttämään monipuolisesti erilaisissa tilanteissa ja rankoissa olosuhteissa. Sen jälkeen tehdään tarvittaessa vielä päivityksiä tuotteeseen ja viilataan yksityiskohtia. Lopullisen tuotteen hinnoittelu saattaa samalla muuttua, kun ominaisuuksia saatetaan karsia tai lisätä tarpeen mukaan.
Muuten hinnoittelu, mallitus- ja tuotantoprosessit etenevät samalla lailla kuin Särmässä.
Lue myös
- Kuka teki sun vaatteet ja miksi se on tärkeää
- Kuka teki sun vaatteet, osa 1, Agtuvi
- Kuka teki sun vaatteet, osa 2, M.A.S.I Company
- Kuka teki sun vaatteet, osa 3, Zhenpu
- Kuka teki sun vaatteet, osa 4, Laurin Metalli
- Kuka teki sun vaatteet, osa 5, Jämä
- Kuka teki sun vaatteet, osa 6, Sukkamestarit
- Kuka teki sun vaatteet, osa 7, Utenos
- Kuka teki sun vaatteet, osa 9, Kolmituote
- Kuka teki sun vaatteet, osa 8, Omniteksas
- Kuka teki sun vaatteet, osa 11, Top-Knit
- Kuka teki sun vaatteet, osa 10, MD-Textil
- Kuka teki sun vaatteet, osa 12, Savotta
- Kuka teki sun vaatteet, osa 13, Ozra Textiles Company
- Kuka teki sun vaatteet, osa 14, DD Hammocks
- Project MEGA - hus pois Kiinasta
- Brändit elää, Leka pysyy